Tätä on odotettu: https://www.suomi24.fi/viihde/tata-on-odotettu-yksityisyydesta-tarkka-katri-helena-julkaisee-elamakerran-haluan-kertoa-enemman?s24
Yksityisyydestä tarkka Katri Helena julkaisee elämäkerran: "Haluan kertoa enemmän"

20
1097
Vastaukset
- Anonyymi
Vielä pitää tämäkin kestää, ainoa hyvä asia on , ettei tarvitse kirjaa lukea eikä ostaa, onneksi.
- Anonyymi
On se tuo julkisuudessa pysyminen rankkaa. Evvk
- Anonyymi
Hän on ollut koko laulajan uransa ajan ollut esillä ja kertonut aina jotain itsestään.
Panu Rajala kirjoitti myös hänestä ja itsestään kirjan, mutta sepä ei sopinut Katri Helenalle alkuunkaan.
Olen jotenkin tullut siihen johtopäätökseen, että hän haluaa olla jatkuvasti esillä, tavalla tai toisella. Milloin minkin asian tiimoilta. Viimeksi suhteestaan Tommi Liimataiseen. Sitä asiaa pidettiin esillä todella pitkään
.
Nyt kun laulut on toistaiseksi laulettu ja miesasiat kerrottu, niin on kirjan aika. - Anonyymi
Kuulostaa siltä, että kirjasta tulee kovin psykologinen ja kryptinen.
Haluaa kertoa ihmisille kuinka on sydämessään kokenut kaikki asiat elämässään.
Näitä "elämän viisauksiaan" hän on jakanut jo aiemminkin.- Anonyymi
Tätä minäkin pelkään, että Katri Helena tulee julistamaan kirjassaan New Age-uskovaisuuttaan. On seurustellut riivaajahenkien kanssa jo 80-luvun lopulta lähtien uskoen oikeasti seurustelevansa edesmenneen miehensä sekä poikansa kanssa. Nainen on pahasti eksynyt Raamatun totuudesta ja valitettavasti tälle uushenkiselle suuntaukselle löytyy tänä aikana suuressa määrin kannatusta. Lähes kaikki muu käy, paitsi elävä Jumala. Älkää rakkaat ihmiset eksykö.
- Anonyymi
Eikö vieläkään ole ymmärtänyt että se "juna meni jo" voisi Katri Helena jo ymmärtää ei ole enää suuria kansanjoukkoja kuuntelemassa kukat polun varrelta tai jotain.
- Anonyymi
Katri Helena grillasi ja söi ystävänsä Mikko Alatalon.
- Anonyymi
Mitähän mahdamme kuulla Tommi Liimataisesta. Sitä odotamme jännityksellä.
- Anonyymi
Katri Helena täyttää tänään 76-vuotta! Lämpimät onnittelut!
- Anonyymi
Ei vaan jaksa enää kiinnostaa.Nämä tarinat ja laulut on niin kuultu jo.
- Anonyymi
Tuntuu siltä, että hän on vuosien saatossa kertonut jo kaiken. Mutta, tosiasiassa hän ei ole koskaan kertonut mitään lapsistaan tai lastenlapsistaan. Eikä esim. siitä millainen arki hänellä oli kaikkien entisten aviomiestensä ja nykyisen avomiehensä kanssa. Mahtaako kertoa vieläkään. Mitä kerrottavaa hänelle jää? Laulu-uran vaiheet ovat kaikille tuttuja.
Toisaalta hän on sellainen ihminen joka puhuu paljon, mutta ei sano mitään.Jakaa mieluusti erilaisia "viisauksia" Suomen kansalle. - Anonyymi
Kun katsoin Katri-Helenan kuvaa, uskoni Suomalaiseen naiseen tekee paluutaan.
Miten vakuuttava hän ikäisenään on. On hienoa että puuma-ajat näyttää jääneen taakse.
En muista että hän olisi uskottavuuttaan menettänyt jonkun piikittäjän käsittelyssä.
Odotan kirjaa. - Anonyymi
Katri Helena on aina osannut pukeutua siten, että heikot kohdat eivät näy. Hänellä on samanlaiset "allit" käsivarsissaan kuten monella muulla vanhemmalla suomalaisella naisella.
Ohuet hiukset on aina leikattu taiten ja kampaus on aina huoliteltu. Jotain kauneuskäsittelyitä on varmasti tehty ja säännöllisiä kasvohoitoja siihen lisäksi.
Lopputulos on hyvä.- Anonyymi
Ootko nähnyt hänet ilman pakkeleita?
Tavallinen ryppynen mummeli, korkea ikä näkyy hänessäkin niin kun pitääkin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ootko nähnyt hänet ilman pakkeleita?
Tavallinen ryppynen mummeli, korkea ikä näkyy hänessäkin niin kun pitääkin.Hmm...köyhän julkisuus lepää vain.... muistokirjoituksen varassa...
- Anonyymi
Meikillä saa paljon aikaan. Hyvin hoidettu ryppyinen iho on kauniimpi kuin ryppyinen ja hoitamaton iho.
- Anonyymi
Ei hän mitään kerro yksityiselämästään. Kertoilee ainostastaan yliluonnollisista kyvyistään. Se on sitten sen kirjan anti.
- Anonyymi
Onko tämä Liimatainen vielä kuvioissa mukana? Jos, niin täytyyhän jotain yliluonnollisia kykyjä olla 😊
- Anonyymi
Ei kai noin vanhalla mummilla värkki toimi, voi helvetti sentään.
- Anonyymi
Onhan Katri Helena kuitenkin julkisuudessa ihan omilla avuillaan, kunniakas pitkä ura ja kansa on tykännyt aina toisin kun nuo kaikenmaailman Aitolehmät ja Nykäslesket sun muut sairaalloisesta julkisuuskiimasta kärsivät. Kirja ei kiinnosta enkä varmaankaan osta, mutta saahan siitä seven ja iltapäiväroskat taas palstan täytettä, kun referoivat heti ilmestymisen jälkeen.
Pitäähän eläkeläismuorilla olla tekemistä, nyt kirjaprojekti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2724447Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2663583Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591893Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251791Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991476Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341017Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18945en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va120905Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235881