Aika rientää myönteiseen suuntaan,

Anonyymi

Koronan laskeuduttua salakavalasti kaikkiin maan osiin levitti ja aiheutti epävarmuutta elämään. Eipä ihme, mielen valtasi eittämättä ahdistava tunne pettymyksellä ryyditettynä. Ajatus tässäkö tämä elämä on, korona epidemian ravistellessa meitä jokaista varsin tummin värein.Tämä kutsumaton virus on tänä päivänä vallannut koko maailman. Jokainen tutkija kuumeisesti on kaiken aikaa miettinyt, miten estää ja häätää-tuhota Tellukselta pois,moinen virus!
Huoli tulevaisuudesta aiheuttaa, huolia, murheita, selviytymisestä jopa ahdistavien tunteiden valtaan päästyä, miten selvitä.

Maailman joka kolkassa on kuumeisesti etsitty mikä voi tuhota Korona viruksen? Onneksi valoa on näkyvissä tunnelin päässä. Tutkijat ovat tehneet mittavan hyvää työtä viruksen tuhoamiseksi---onnistuneet erinomaisesti. Toivottavasti tutkijoiden mittaamattoman, uskomaton työ, antaa elämäämme uuden mahdollisuuden elää elämää ilman haitallista virusta.

Hämmennyksen tunne viruksen aiheuttamista ikävyyksistä, kaatoi monet tulevaisuuden suunnitelmat kaikkialla. Tänä päivänä voimme valoisin mielin odottaa, rokotteen käyttöön tuloa, jonka tiedemiehet keksineet Korona viruksen leviämisen estämiseksi sekä tuhoamiseksi. Malliin, eipä anneta virukselle elintilaa Telluksella!
Kiitokset tiedemiehille tutkimuksien tuomista hyvistä tuloksista.
L.

28

166

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niin kauan kuin yli-kansoituksen sallitaan suurentuen kasvaa.
      Niin kauan on kaiken muunkin kasvettava, aina vaan suuremmaksi.
      Toivokaamme Corona-Viruksenkin jatkavan kasvuaan.
      Suuntautuen kuitenkin meistä pois-päin.
      Kunnes...?

      H.

      • Anonyymi

        Kirjoitat samoin kun lukioaikainen biol.tri A.Koskinen maapallon ylikansoittumisesta. Muistan hyvin hänen opetuksia maapallon ylikansoittumisesta malliin:
        "Sodat, Pahat,vaikeat kulkutaudit, katovuodet maailmassa harventavat ylikansoittumista aiheuttamalla kulkutauteja joihin menehtyy paljon maapallon ihmisiä. Telluksella ei ole mahdollisuuksia mahdollistaa elämisen olosuhteita, jota liikakansoitus tuo!

        Jotenkin näin oppi-isä A.A.Koskinen opetti meitä. Nyt kun ajattelen hänen oppeja- mielipiteitään- hän olikin aikaansa edellä -80luvun alkupuolella.
        Terveiset Akille sinne universumin tuolle puolen,
        L.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Edellisen viestin lopusta jäi linkki pois! Mistä sanat kertovatkaan?

        https://www.youtube.com/watch?v=lIekq0jIaJE
        L.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoitat samoin kun lukioaikainen biol.tri A.Koskinen maapallon ylikansoittumisesta. Muistan hyvin hänen opetuksia maapallon ylikansoittumisesta malliin:
        "Sodat, Pahat,vaikeat kulkutaudit, katovuodet maailmassa harventavat ylikansoittumista aiheuttamalla kulkutauteja joihin menehtyy paljon maapallon ihmisiä. Telluksella ei ole mahdollisuuksia mahdollistaa elämisen olosuhteita, jota liikakansoitus tuo!

        Jotenkin näin oppi-isä A.A.Koskinen opetti meitä. Nyt kun ajattelen hänen oppeja- mielipiteitään- hän olikin aikaansa edellä -80luvun alkupuolella.
        Terveiset Akille sinne universumin tuolle puolen,
        L.

        Teitä on nyt sitten kolme "aikaansa edellä", aloittaja, huruksz ja A. A. Koskinen,
        jotka toivotte lisää tappavia pandemioita, että liikakansoitus "hoituisi".

        Te itse ette ole tietenkään niitä "liikaa olevia ihmisiä" . . .

        Ne ovat joitakin m u i t a kuin t e .

        Mikä oikeuttaa käsityksenne,
        että maapallolle on hyödyllistä, että juuri t e olette olemassa ?

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Anonyymi"
        -
        Olenhan minä ollut hyödyllinen.
        Katso nyt maailmaasi jonka olen sinulle antanut.
        Saat tuhota sen, jos parhaaksi katsot.

        "Kuten ennenkin olen kirjoittanut:
        Kun en enää pysty pitämään huolta itsestäni...
        Se on sitten se ja sama, syönkö hyvin, vai enkö syö.
        Kuolenko, vai elänkö."
        -
        Noin se menee tulevaisuudessakin.

        H.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teitä on nyt sitten kolme "aikaansa edellä", aloittaja, huruksz ja A. A. Koskinen,
        jotka toivotte lisää tappavia pandemioita, että liikakansoitus "hoituisi".

        Te itse ette ole tietenkään niitä "liikaa olevia ihmisiä" . . .

        Ne ovat joitakin m u i t a kuin t e .

        Mikä oikeuttaa käsityksenne,
        että maapallolle on hyödyllistä, että juuri t e olette olemassa ?

        Anonyymi 16,20

        Hillitse itsesi paremmin ja ajattele asiaa. Yksi kolmikosta on ollut jo kauan poissa, ,viimeiseen iltahuutoon kutsuttuna. Anna rauha hänen aikakaudelle.
        Kiitos.

    • Anonyymi

      Liikakansoitukselle on luonnolliset syyt, vaikka maapallo olisi kymmenen kertaa isompi sama ongelma, jossain vaiheessa väestön kasvu hiipuu, ja hiipuu par'aikaa japanissa, euroopassa ja kiinassakin tulee tapahtumaan raju muutos, ennen pitkää afrikassakin siihenkin on järkeenkäypä syy.
      Nykymaailmassa soditaan vähiten historian suhteessa väestö määrään, koronan vaikutus jääee pieneksi.

      Jos ilmaston suojelussa onnistutaan kohtuullisesti jää ilmaston vaikutus lämpötilan nousuun kohtuullisesti, ilmastomuutos on sotia ja kultautia verrattuna vakavin uhka ihmisen olemassa olemiselle, jos siinä epäonnistutaan on tuho äärettömän valtava.

      • "Anonyymi"

        Kansat vähenevät.
        Ei väestö.
        .
        Jos olet nuori, tulet huomaamaan.
        Kuinka väärässä olit aikoinaan.
        Ilmaston muuttumiselle ei ihminen voi mitään.
        Ei mitään muuta kuin valmistautua.
        Säästä rahasi.
        Patoa niillä rantasi.
        Suomella on paljon puhdasta ja suolatonta Vettä.
        Toivottavasti osaat aavistaa minne sitä pian himoitaan.

        H.

      • huruksz kirjoitti:

        Revon-tulet ovat alkaneet muuttua/uudistua.
        Nuo Tulet ovat niin korkealla että siellä muuttuu ihan muuta kuin ilmastoa.

        H.

      • Anonyymi
        huruksz kirjoitti:

        Ihmien voi jarruttaa muutosta, voi kiihdyttää muutosta.

        Luonnollinen ilmastostonmuutos ilman ihmistä tapahtuisi hitaammin,

        Säästä rahasi jo on tyhmästi tyhmältä todettu. Et ole mikään filosohfi pelkkä narri.

      • Anonyymi
        huruksz kirjoitti:

        Revon-tulet ovat alkaneet muuttua/uudistua.
        Nuo Tulet ovat niin korkealla että siellä muuttuu ihan muuta kuin ilmastoa.

        H.

        Kiinnostaa, miksi:" Revon-tulet ovat alkaneet muuttua/uudistua."
        Mitä muuttuminen uudistuminen, merkitsee Tellukselle?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ihmien voi jarruttaa muutosta, voi kiihdyttää muutosta.

        Luonnollinen ilmastostonmuutos ilman ihmistä tapahtuisi hitaammin,

        Säästä rahasi jo on tyhmästi tyhmältä todettu. Et ole mikään filosohfi pelkkä narri.

        "Anonyymi"

        Katsos.
        Ilmasto on jo kiihtynyt tavoittamattomiin.
        Lopeta eläminen unelmissasi.
        Ala tarkemmin miettiä mihin laitat rahasi.
        -
        Ilmasto kuihtuu tai kiihtyy ihan ilman ihmistäkin.
        Ilmasto toimii Luonnon-lakien mukaan.
        Ei ihmisen lakien mukaan.

        H.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kiinnostaa, miksi:" Revon-tulet ovat alkaneet muuttua/uudistua."
        Mitä muuttuminen uudistuminen, merkitsee Tellukselle?

        "Anonyymi"

        Revon-Tulista on tietoa uutisissa/netissä.
        Ei minulla ole tarkkaa tietoa mitä Luonto on tekemässä.
        Minulla on vain ymmärrys että tapahtuma on Luonnollista.
        Ei keino-tekoista.
        -
        Olen kylläkin aikoinaan kirjoittannut maan Magneetti-kentän luonnollisesta siirtymisestä.
        Mutta kuten ehkä olet havainnut.
        Palstallamme ei aiheesta innostuta.
        Mitä nyt jokunen viherikkö satunnaisesti yrittää.
        "Antakaa rahaa! Me suojelemme Luontoa!"

        H.

    • Anonyymi

      Ne hullut menivät tekemään rokotusohjelmat Afrikkaan ja demarit tekivät hyvinvointivaltion jossa ei kannata työnteko vaan lapsilisien asumistukien leskeneläkkeisen työttömyyskorvausten palkallisten sairaspäivien sunnuntailisien verottomien kulukorvausten leipäpäivärahojen tulityölisien ylityölisien alijäämävähennysten ... metsästys

      Tuli väestön massiivinen siirto matumaista kelasossun lepoon

      Korona ei ole ongelma vaan haaste, miten saa koronan talousheilumisen ja koronatuet osin itselleen, jokainen korona on mahdollisuus

      Tehkää nyt jokin suunnitelma, opettakaa lastenlapset, teillä on aot ja ost käytössä tilimuotoina jne sijoitukseen

    • maissii

      Eiks ne virukset ole eläviä , miksi niitä pitää vihata, annetaan niiden elää ja täyttää maa.
      Mikä hinku niitä on nyt tappaa, jospa ne kuuluvat luonnon suureen suunnitelmaan,
      siihen samaan, joka on nyt käynnissä ilmaston muutoksen avulla.
      Virus jää elämään maapallolle ja se on muuttunut niin ovelaksi, ettei ihminen kaikessa viisaudessaan saa sitä hengiltä.
      Virus vain näyttää pitkää nenää meille ihmisille.

      Jos se virus haluaa olla osa sitä vihreää vallankumousta, mitä ilmastokiihkoilijat ajavat, osa puhdasta raikasta tulevaisuutta., miksi tuhota sitä rokotteilla, sehän on julmaa kaltoinkohtelua luontoa kohtaan.

    • Anonyymi

      Pian tulee Uudellemaalle lisärajoituksia kulkumatu on kierrellyt koronamaissa ja täytyy rankasti rajoittaa. Ensin todetaan lakisääteisesti matulaskeuma. Aivan kuin vuoden alussa keväällä sosioekonomisesti, nytkin kulkutauti koronavirus on levinnyt voimallisemmin Itä-matuHelsingin lähiöissä. Puhostauti.
      Tauti on levinnyt tiheämmin asutetuissa vuokrapaikoissa, joissa on matala sosioekonominen taso ja paljonmaahanmuuttajia. Kulkutaudin leviämisen jälkeen leviävät rajoitukset ja koko kuvio

    • Anonyymi

      Haluaisin kuulla aloittajan ja hurukszin vastauksen kommenttiin
      tänään 16.20 !

      • "Anonyymi"

        Olen vastannut.

        H.

    • Anonyymi

      Maailman meno onkin ahdistavaa.

      • Anonyymi

        Aloitus on järkyttävä ja pitäisi poistaa. Ei sadismia palstalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloitus on järkyttävä ja pitäisi poistaa. Ei sadismia palstalle.

        Koronan kolmas vaihe alkaa talvella, nyt on toinen menossa.
        Tätä siis riittää kesään asti näillä näkymin.

    • Aloittajan kirjoitus aivan oikea toteamus, virus on keskuudessamme ihmisistä riippumatta, nykyään pystytään lopulta keksimään rokotus, historiassa esimerkkejä jossa väestöstä kuoli kulkutautiin 50 % . vuoden kuluttua on epidemia voitettu.
      Opimme jälleen kerran että taudit piinavat jatkossakin.

      Liikakansoitus ? Ei maapallolle mahdu enempää mitä se pystyy elättämään, oletan sadan vuoden kuluttua on ihmisiä maapallolla vähemmän mitä nykyään ilman ilmastonmuutostakin, ilmastonmuutos huonompaan suuntaan tekee osan maapalloa elinkelvottomaksi, suomessa voi ilmasto olla välimerellinen ja välimeren alueet aavikkoa.

      • "Pertikki"

        Juuri kuten tuolla jo aikaisemmin kerroin.
        Hienosti piilottelevan kommentin ajatuksistani teit.

        H.

      • huruksz kirjoitti:

        "Pertikki"

        Juuri kuten tuolla jo aikaisemmin kerroin.
        Hienosti piilottelevan kommentin ajatuksistani teit.

        H.

        Sinun pääsi sisään en kurkista, aloittaja kirjoittaa järkevästi jota kommentoin.
        Loppettasit ainaisen minä minä minä minä, minun rahat minun rahat minun rahat.

      • Pertikki kirjoitti:

        Sinun pääsi sisään en kurkista, aloittaja kirjoittaa järkevästi jota kommentoin.
        Loppettasit ainaisen minä minä minä minä, minun rahat minun rahat minun rahat.

        "Pertikki"

        Noh.
        Keskityhän nyt kommentteihin.
        Mehän olemme minä ja minä.
        Paitsi että.
        Minä EN ole Friidu.

        H.

      • Anonyymi
        huruksz kirjoitti:

        "Pertikki"

        Noh.
        Keskityhän nyt kommentteihin.
        Mehän olemme minä ja minä.
        Paitsi että.
        Minä EN ole Friidu.

        H.

        Olet pelkkä huuhaa-ukko ja luulottelija.

    • Anonyymi

      SDP kansanedustaja johtava x-lääkäri varoittaa liian vähäisistä koronatoimista meitä uhkaa ruotsin mallinen ramaattinen koronan leviämis vaihe jollei ryhdytä tiukemiin toimiin, Se on sitten menoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      273
      4510
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      267
      3632
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      162
      1928
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      26
      1830
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      301
      1491
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      135
      1037
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      979
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      123
      928
    9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      884
    Aihe