– Isä, sinä kuuntelit minua heti!
Näin meidän viisivuotias tyttö totesi kerran minulle riemastuneena. Isä on usein hajamielinen ja omissa ajatuksissaan tai älypuhelimen tai tietokoneen maailmoissa. Joskus isäkin voi kuulla heti eli pysähtyä kuuntelemaan.
Armollinen ilmapiiri
Vanhempina ja puolisoina meiltä usein vaaditaan paljon. Aina emme pysty vastaamaan kaikkiin tarpeisiin, vaikka sitä haluaisimmekin. Monesti olemme kuitenkin itsekkäitä ja omat tarpeet menevät lähimmäisten tarpeiden edelle.
Tutussa virressä laulamme: ”Voi itsekkyys ja kiire niin meidät sokaista, ettemme lainkaan huomaa läheisten tarpeita.” Virsi jatkuu lohduttavasti: ”Rukoilla silloin saamme, työn paineet, kuormat jaamme Kristuksen hoivassa.” (Vk. 464:3.) Evankeliumin luoma armollinen ilmapiiri auttaa meitä huomaamaan toistemme tarpeita ja antamaan anteeksi toinen toisillemme.
Huuto Jumalan puoleen
Kuunteleminen on tärkeä taito. Meille kaikille on tärkeää tulla kuulluksi. Tarvitsemme kukin vuorollamme kuuntelijaa ja ymmärtäjää, jolle voimme jakaa asioitamme. Taivaan Isää saamme myös lähestyä rukouksissa kuin armasta isäämme. Jumala on luvannut kuulla vanhurskaan rukouksen.
Usein epäilemme sitä, kuuliko Jumala minun rukoukseni. Emme näe merkkejä siitä, että Jumala olisi kuullut meitä. Varsinkin silloin, jos asiat eivät mene sillä tavoin kuIn olemme suunnitelleet tai Jumalalta pyytäneet, saatamme ajatella, että ei Jumala ole kuullut minua. Raamatussa kuitenkin kerrotaan, että Jumala kuulee hiljaiset huokauksetkin.
Neuvonko Luojaani?
Moni on todennut vaikeuksien keskellä, että ”rukouselämä on vilkastunut”. On tullut asiaa Isälle. Rukoillessamme meidän ei tarvitse murehtia, miten sanomme asiamme Jumalalle. Isä kyllä tietää ja ymmärtää.
Jumala kuulee kaikki rukouksemme ja vastaa niihin niin kuin kaikkivaltiaana Isänä hyväksi näkee. Se hyvä ei aina tunnu meistä itsestämme sopivalta. Monella on kuitenkin kokemuksia siitä, että Jumala ajallaan vastaa eri tavalla kuin olemme itse suunnitelleet, ja sen olemme saaneet kokea suureksi siunaukseksi. Asiat ovat voineet mennä paljon paremmin kuin itse olisimme ikinä osanneet suunnitella.
Meillä ei ole varaa eikä oikeutta alkaa neuvomaan Luojaamme. Meidän on turvallista tyytyä kaikkivaltiaan Isän johdatukseen ja huolenpitoon.
”Ylistä Herraa, minun sieluni”
Apostoli Jaakobin mukaan ”vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on totinen”. Rukouksessa voimme muistaa lähimmäisiä, joilla on murheita. Voimme rukoilla myös uskosta luopuneiden puolesta, että he löytäisivät Jumalan valtakunnan. Uskosta osaton voi pyytää Jumalalta, että hän näyttäisi elämän tien.
Jumala haluaa johdattaa häntä etsivän seurakuntansa yhteyteen. Raamatussa on myös esimerkkejä siitä, miten Jumala on kuullut rukouksen ja vastannut pyyntöön. Sarpatin lesken poika heräsi kuolleista, kun profeetta Elia rukoili Jumalaa, että hän parantaisi pojan. Rukouksessa saamme tuoda myös kiitoksemme Jumalalle. ”Ylistä Herraa, minun sieluni, älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt” (Ps. 103:2).
Tero Pitkälä
Taivaan Isä kuulee meitä
1
<50
Vastaukset
- Anonyymi
1 Veljet, tehän tunnette lain ja tiedätte, että laki hallitsee ihmistä niin kauan kuin hän elää.
2 Laki sitoo naimisissa olevan naisen mieheensä niin kauan kuin tämä on elossa. Mutta jos mies kuolee, nainen vapautuu siitä laista, joka sitoi hänet mieheen.
3 Jos hän miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle, hän on avionrikkoja. Mutta miehensä kuoltua hän on vapaa lain määräyksestä eikä tee aviorikosta, jos menee naimisiin toisen miehen kanssa.
4 Samoin on teidän laitanne, veljeni. Kristuksen kuolemassa te hänen ruumiinsa jäseninä olette kuolleet vapaiksi laista ja kuulutte nyt toiselle, hänelle joka on herätetty kuolleista. Näin me kannamme hedelmää Jumalalle.
5 Silloin kun vielä olimme turmeltuneen luontomme vallassa, ruumiissamme vaikuttivat lain herättämät syntiset himot ja me kannoimme hedelmää kuolemalle.
6 Mutta kun nyt olemme kuolleet pois siitä, mikä piti meitä vallassaan, olemme päässeet vapaiksi laista. Nyt palvelemme Jumalaa uudella tavalla, Hengen mukaan, emme enää vanhalla tavalla, lain kirjaimen orjina. [
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja1982747Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1582465Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061152- 64941
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait246860Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a21853Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies93820Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka290811Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22738Onneksi tapasin sut
Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku93719