Tuomiovalta on Jumalalla

Leh­dis­tä ja muis­ta uu­tis­vä­li­neis­tä saa lu­kea ja kuul­la eri puo­lil­la an­ne­tuis­ta tuo­mi­ois­ta. Pari vuot­ta sit­ten luin Yh­dys­val­lois­sa an­ne­tus­ta ran­gais­tuk­ses­ta. Uu­ti­ses­sa ker­rot­tiin, et­tä van­ki­kar­ku­ri oli mur­han­nut elä­ke­läis­pa­ris­kun­nan ja saa­nut ko­van tuo­mi­on – elin­kau­ti­sen ja sen li­säk­si 235 vuot­ta van­keut­ta. Van­ki­kar­ku­rin mu­ka­na ol­leis­ta apu­reis­ta toi­nen sai vii­si elin­kau­tis­ta ja toi­nen 40 vuot­ta van­keut­ta.

Suo­ma­lai­sen kä­si­tyk­sen mu­kaan tuo­mi­ot ovat var­mas­ti ko­via ja käy­tän­nös­sä mah­dot­to­mia to­teut­taa lop­puun saak­ka. Ne ovat kui­ten­kin seu­raus­ta in­hi­mil­li­ses­tä ajat­te­lus­ta. Ri­kol­li­nen on an­sain­nut tuo­mi­on­sa ko­vim­man kaut­ta. Mu­ka­na on myös Raa­ma­tus­sa ole­van Ham­mu­ra­bin lain ”ham­mas ham­paas­ta, sil­mä sil­mäs­tä” -ajat­te­lua.

Tuo­mi­on ju­lis­ta­mi­nen kuu­los­taa syn­käl­tä, ja sitä se on­kin. Tuo­mi­os­ta pu­hu­mi­nen tai kir­joit­ta­mi­nen ker­too sii­tä, et­tä on ta­pah­tu­nut jo­tain pa­haa, mis­tä on ol­lut syy­tä ran­gais­ta. Jär­jes­täy­ty­nyt yh­teis­kun­ta tar­vit­see oi­keus­jär­jes­tel­män, jon­ka teh­tä­viin tuo­mi­o­val­ta­kin kuu­luu. Toki tuo­mi­oi­den tu­li­si ol­la koh­tuul­li­sia ja ai­na suh­tees­sa teh­tyi­hin ri­kok­siin ja rik­ko­muk­siin.

Kuu­lum­me Her­ral­le

Olen usei­ta ker­to­ja ol­lut mu­ka­na kes­kus­te­luis­sa, jois­sa kä­si­tel­lään kris­ti­nus­koa ja tuo­mit­se­mis­ta. Kes­kus­te­lu­kump­pa­nit ovat muis­ta­neet Jee­suk­sen sa­nat Mat­teuk­sen evan­ke­liu­mis­ta: ”äl­kää tuo­mit­ko, et­tei tei­tä tuo­mit­tai­si” (Matt. 7:1). Ja ai­van oi­kein: meil­lä ih­mi­sil­lä ei ole val­taa tuo­mi­ta toi­si­am­me ih­mi­si­nä. Tuon lau­seen ir­rot­ta­mi­nen ko­ko­nai­suu­des­ta tai Raa­ma­tun ko­ko­nais­sa­no­mas­ta ei tee sil­le oi­keut­ta.

Paa­va­li kir­joit­taa Roo­mas­sa asu­vil­le kris­ti­tyil­le tuo­mit­se­mi­ses­ta ja an­taa oh­jei­ta, kuin­ka tu­lee toi­mia. ”Ku­kaan meis­tä ei elä it­se­ään var­ten ei­kä ku­kaan kuo­le it­se­ään var­ten. Jos eläm­me, eläm­me Her­ran omi­na, ja jos kuo­lem­me, kuo­lem­me Her­ran omi­na. Eläm­me­pä siis tai kuo­lem­me, me kuu­lum­me Her­ral­le. Juu­ri sitä var­ten­han Kris­tus kuo­li ja he­rä­si elä­mään, et­tä hän oli­si niin kuol­lei­den kuin elä­vien­kin Her­ra. Kuin­ka sinä voit tuo­mi­ta vel­je­si? Tai sinä toi­nen, kuin­ka voit hal­vek­sia vel­je­ä­si? Kaik­ki me jou­dum­me Ju­ma­lan tuo­mi­ois­tui­men eteen. On­han kir­joi­tet­tu: – Niin tot­ta kuin elän, sa­noo Her­ra, jo­kai­nen pol­vi on not­kis­tu­va mi­nun edes­sä­ni ja jo­kai­nen kie­li on ylis­tä­vä Ju­ma­laa. Jo­kai­nen meis­tä jou­tuu te­ke­mään Ju­ma­lal­le ti­lin it­ses­tään.” (Room. 14:7–12.)

Eläm­me an­teek­si­an­ta­muk­ses­ta

Paa­va­lin mu­kaan ei ole ih­mi­sen asia tuo­mi­ta lä­him­mäis­tään, sil­lä tuo­mi­o­val­ta kuu­luu yk­sin Ju­ma­lal­le. Mei­dän teh­tä­vä­näm­me on Ju­ma­lan val­ta­kun­nan kut­su­muk­sen mu­kai­ses­ti ol­la us­kol­li­sia Ju­ma­lan sa­nal­le. Kes­kus­te­luis­sa on ol­lut hyvä pi­tää esil­lä Ju­ma­lan ian­kaik­ki­sen tuo­mi­on ja ar­mon aja­tuk­sia seu­ra­kun­nan aar­tee­na.

Ai­em­min esil­lä ol­lut Mat­teuk­sen evan­ke­liu­min koh­ta jat­kuu ja täy­den­tää Jee­suk­sen aja­tuk­sia seu­raa­vas­ti: ”Sil­lä mil­lä tuo­mi­ol­la te tuo­mit­set­te, sil­lä tei­dät tuo­mi­taan; ja mil­lä mi­tal­la te mit­taat­te, sil­lä teil­le mi­ta­taan” (Matt. 7:2). Mei­tä ke­ho­te­taan mit­taa­maan ja tuo­mit­se­maan toi­si­am­me Ju­ma­lan sa­nal­la ja ker­to­maan Ju­ma­lan ar­mos­ta ja evan­ke­liu­min tuo­mi­os­ta. Kuu­lum­me syn­tis­ten ih­mis­ten seu­ra­kun­taan, joka elää Ju­ma­lan an­teek­si­an­ta­muk­ses­ta.

Jari Wi­her­saa­ri