Ei enää mitään

esityksiä missään. Niiden jotka aloittivat "kaiken" pitää kertoa rehellisesti vähintään yhdelle henkilölle mikä ja kuinka paha tilanne nyt on. Kertoa että teitte väärin, kun aloititte kysymättä lupaa keskeisessä asemassa olleelta henkilöltä ja mitä se on saanut aikaan. Lisäksi se ettei tilanne tule muuttumaan paremmaksi, vaan jos sitä jatketaan se vain pahentaa lisää. On tärkeää saada elämisen rauha, koska kaikki mitä on joutunut kokemaan on tuntunut huonolta kohtelulta. Siksi myös ettei terveys enää kärsisi lisää, muuten voi tulla lopullinen raja vastaan jonain päivänä. Kaikki vain kesti aivan liian kauan!
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kuinka usein toivoitkaan että kaikki olisi ollut vain pahaa unta. On ymmärretty ettet halunnut parisuhdetta, mutta koska olit "mukana rikkomisessa" ei ole mahdollista auttaa. Yli kolme vuotta liikaa, valitettavasti. Mikään ei saa tehtyä tekemättömäksi ja molemmat joutuvat omalla tavallaan kärsimään siitä kauan.

Äänestä
  • Trolli vauhdis, painaako omat teot??

    Äänestä

  • Uhri ei ole puhunut sulle mitään, ole hiljaa vaan.

    Äänestä

Oon lukenut näitä sun aloituksia, kerropas osunko oikeaan: oot ollut pätkätöissä hoitoalalla eri yksiköissä, yhdessä niistä oli hyvä työyhteisö ja olisit halunnut sieltä vakipaikan muttet saanut. Sitten sulla levis paletti, ja nyt koet että terveydenhuolto tai työkkäri (ja kenties lähipiiri)määräilee sua ja antaa vääriä neuvoja kun kehoittavat sua etsimään ystäviä ja oikeita kontakteja oikeassa elämässä?

Äänestä
  • osittain oikeassa, koska en etsi ystävää enkä ketään muutakaan elämääni ja työntekeminen on mulle tärkeää, se on tärkeämpää kuin uusiin ihmisiin tutustuminen työn ulkopuolella, määräilystä en pidä lainkaan, koska minä en ole kuin he, minulla on oma näkökulma omaan elämääni ja siihen minulla on oikeus

    Äänestä

  • Sos.- ja terveydenhuollon alalta ei työt lopu. Toivon, että aloittaja saa elämänsä kuntoon ja pääsee töihin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sos.- ja terveydenhuollon alalta ei työt lopu. Toivon, että aloittaja saa elämänsä kuntoon ja pääsee töihin.

    Ei ole tämä apmies ollut hoitoalalla ja jos mielitte ton naiseksi, niin kyllä noilla miehilläkin iso ratas heittää...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole tämä apmies ollut hoitoalalla ja jos mielitte ton naiseksi, niin kyllä noilla miehilläkin iso ratas heittää...

    Ihan samaa mieltä, tosin en miehestä ole varma. Trolli kuin trolli.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihan samaa mieltä, tosin en miehestä ole varma. Trolli kuin trolli.

    Minä olen varma sekä trolliudesta että ns mieheydestä ja mua suoraan sanoen etoo noiden joidenkin kommentoijien naisuhrikuville sanonko mikä tai ylipäätään ylemmyydentuntoinen paapominen jota ei olisi, jos mieheksi ton tietäisivät.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

esityksiä missään. Niiden jotka aloittivat "kaiken" pitää kertoa rehellisesti vähintään yhdelle henkilölle mikä ja kuinka paha tilanne nyt on. Kertoa että teitte väärin, kun aloititte kysymättä lupaa keskeisessä asemassa olleelta henkilöltä ja mitä se on saanut aikaan. Lisäksi se ettei tilanne tule muuttumaan paremmaksi, vaan jos sitä jatketaan se vain pahentaa lisää. On tärkeää saada elämisen rauha, koska kaikki mitä on joutunut kokemaan on tuntunut huonolta kohtelulta. Siksi myös ettei terveys enää kärsisi lisää, muuten voi tulla lopullinen raja vastaan jonain päivänä. Kaikki vain kesti aivan liian kauan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu