Nuoruutenne stalinistit

Anonyymi

1970-luvulla niihin ei voinut välttyä törmäämästä. Vastenmielisiä lässyttäjiä, jotka ihailivat Stalinia ja Neuvostoliittoa ja jotka haukkuivat sotaveteraaneja ( usein omia isiään ja lottaäitejään) päin naamaa.
Varmasti kaikki ikäluokastamme tuntevat jonkun tällaisen henkilön. Onko heistä kukaan koskaan hävennyt aikaisempaa toimintaansa ja pyytänyt jopa anteeksi?

21

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jokaisella vuosikymmenellä suomalainen älymystö on halunnut olla erilainen.
      Yle on usein mukana näissä"uusissa tuulissa".
      Seitkytluvulla oli Repo-radio, ja ihannoitiin Neuvosto-liittoa..
      Kyllä suurinosa kansasta näki, mikä on todellinen tilann, mutta ihmeen moni siihen kuooon yhtyi.
      80-luvulla nämä älyköt marssi rauhan puolesta. Vanhoista lehdistä näkee, ketkä oli taas eturintamassa.
      90-luvulla, kun N-L romahti näiden piti etsiä uusi suunta, ja se löytyi EU,sta.
      En muista, marssiko ne EU:n puolesta.
      No, 2000-luvulla on omat marssinsa, nämä pride-marssit, ja sama porukka, nuoremmassa polvessa on taas marssimassa.
      Vuosikymmen on vaihtunut, mikä marssinaihe lienee tulevalla kymmenellä muotia.

      • Anonyymi

        Vasemmiston kylteissä luki 70-luvulla ei EEC:lle .
        80-luku oli neutronipommien ja euro-ohjusten aikaa, kun Rauhanpuolustajat marssivat lännen ohjuksia vastaan, mutta neuvosto-ohjukset olivat kumma kyllä rauhanohjuksia.
        Erikoinen järjestö tuo Rauhanpuolustajat ihan bluffi komukoitten hallitsema , ja periaatteella jenkit paha neukut hyviä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niitä oli silloin rauhantutkioita, mitä siinäkin oli tutkimista.
        Minulle jäi silloin Ylestä huono kuva, kun nämä marssijat nostettiin päätä ylemmäs muusta kansasta.
        N-L.ää pidettiin ihannevaltiona, vaikka Tsekkoslovakian miehitys oli tapahtunut kymmenen vuotta aiemmin.
        Ne oli ihme porukkaa nämä taistolaiset, ne kaappas Teiniliiton, siellä ne puliveivas väärinkäytöksiä raha-asioissa, se oli sen loppu. Samoin rauhanpuolustajat oli N-L.n äänitorvi, jota suomen valtio rahoitti.
        Nytkin pitäisi jokin marssi-rituaali käydä suorittamassa, että olisi "kunnon " kansalainen.

    • Anonyymi

      Kyllä löytyy eduskuntaa myöten, osa vähän luimistelee, jotkut nostalgisesti muistelevat.
      Muutamia räyhiä kommentoi hyvinkin kiivaasti tuolla historia osiossa; kehuen Stalinia ja piippalakkeja, haukkuen Suomea ja länttä.

    • Anonyymi

      Aloittaja liioittelee suuresti asioita tai keksii päästään.
      En muista ihan tuollaista olleen.
      Aloittaja on nykykomukka eli persu, vääristely sujuu.

      Kommunismi yritti tehdä uustuloaan, mutta se laantui,
      kuin innokkaat uuskommarit kävivät Neukkulassa toteamassa,
      ettei se paratiisi olekaan.

      • Minä kyllä muistan, vaikka en ole aloittaja.
        Telkkarissa oli näytemä Ruskie neitsyt, jossa suomalaiset sotilaat kuvattiin ääliöinä.
        Björn Walroos heilui taistolaisten mukana, kunnes isänsä osti urheiluauton, nyt on politiikan toisella laidalla.
        Muutamat kaverit hurahti taistolaisuuteen.
        Reijo Nikkilä, kun avasi suunsa, silloin piti panna radio kiinni.
        Onneksi Sinisalon revitys oli sitä luokkaa, että kommunistien kannatus laski aina, kun se avasi suunsa.
        Se näissä marssijoissa jurppii, ja YLE siinä vauhtia antamassa, jos ei ole mukana huutamassa, niin on näiden huutajien tavoitteita vastaan,
        Niinkuin nyt tässä ilmastohysteriassa, jos et huuda mukan, olet ilmastontuhpaja, vaikka elelet ilmastoystävällisemmin, kun moni huutaja.

      • Anonyymi
        k-kotton kirjoitti:

        Minä kyllä muistan, vaikka en ole aloittaja.

        Se on nykyään sitä persujen masinoimaa vastakkainasettelua,
        "jos et ole rasisti, vihaat suomalaisia",
        se retoriikka on levinnyt kaikkeen,
        jos e t ole sitä
        o l e t tätä.
        Ihankuin asiat olisivat niin yksinkertaisia.
        Ei oikein mistään ei voi enää keskustella asiallisesti,
        välittömästi leimataan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asiasta tietämätön su vakki tuli sivusta huutelee omia törkeyksiään. Suopapesua tarttis!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Se on nykyään sitä persujen masinoimaa vastakkainasettelua,
        "jos et ole rasisti, vihaat suomalaisia",
        se retoriikka on levinnyt kaikkeen,
        jos e t ole sitä
        o l e t tätä.
        Ihankuin asiat olisivat niin yksinkertaisia.
        Ei oikein mistään ei voi enää keskustella asiallisesti,
        välittömästi leimataan.

        Minä olen yrittänyt pydyä tästä persu-suvakki-jutusta erossa, kun en ole kumpaakaan, eikä tule kumpaakaan, kummassakin joukossa on niin tyhmiä, että pysyn kaukana siitä tyhmyydestä.
        Aikanaan otin etäisyyttä näihin taistolaisiin hurahtaneisiin, eikä ole myöhemminkään tullut oltua tekemisissä. Eikä siinä ole mitään menettänyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on nykyään sitä persujen masinoimaa vastakkainasettelua,
        "jos et ole rasisti, vihaat suomalaisia",
        se retoriikka on levinnyt kaikkeen,
        jos e t ole sitä
        o l e t tätä.
        Ihankuin asiat olisivat niin yksinkertaisia.
        Ei oikein mistään ei voi enää keskustella asiallisesti,
        välittömästi leimataan.

        Persuthan ovat suorastaan taitavia ja neroja propagannassaan ja saavat kaltaisesi vinkumaan kauhusta kuin lehmän berse ripulissa ja saavat ympärilläsi olevat äänestäjät huomaamaan tyhmyytesi ja siirtymään perussuomalaisiin.
        Yksinkertaista matematiikkaa.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Marxismi on isänmaallista, nationalismi on sairautta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marxismi on isänmaallista, nationalismi on sairautta.

        Pohjanoteeraus moinen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pohjanoteeraus moinen

        kuvottava kansallissosialisti

    • Anonyymi

      Siellä oli jaakkolaaksoa, martinscheininia, taistosinisaloa ja lukemattomia itseään taiteilijoiksi nimittämiään turhakkeita.

      • Anonyymi

        Kunniakkaita humanisti-älykköjä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunniakkaita humanisti-älykköjä

        Heh älykköjä ? Suuria hölmöjä ja Nliiton sätkyläisiä.

    • Anonyymi

      Rasistin houreita.

      • Anonyymi

        Muuta et keksinyt, durak.

    • Anonyymi

      Yhden katuvan olen tavannut. Hän sairasti pahalaatuista syöpää ja oli pahoillaan kun oli nuoruudessaan syyttänyt sotaveteraani-isäänsä fasistiksi.
      Muuten vanhat stalinistit voivat hyvin ja tekevät propakandaa aatteen hyväksi mm. yleisönosastoihin ja blokeihin kirjoittamalla.
      Kirjallisuus vaikuttaa olevan heidän ykkösprioditeettinsa. Varsinkin viihdekirjallisuus, kuten dekkarit, sillä niitä luetaan paljon.
      Kirjat ovat "hyviä", jos niissä julistetaan oikeaa aatetta, vaikka ne olisi kirjoitettu vaikka kuinka huonosti. Ei ihme, että moinen kirjallisuus ei menesty maalimalla.

    • Anonyymi

      Suomi tarvitsisi totuuskomission. Kekkosen ajassa olisi paljon perkaamista.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      106
      4592
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3403
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2390
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      41
      1438
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1353
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1206
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1102
    8. 159
      1026
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      998
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      944
    Aihe