Vellu, tunnustatko olevasi PAKANA?

Ap.t. 9:15 Mutta Herra sanoi hänelle: "Mene; sillä hän on minulle valittu ase, kantamaan minun nimeäni pakanain ja kuningasten ja Israelin lasten eteen.

Rinnakkaisviitteet (KR 1933/-38)
Room. 1:5 jonka kautta me olemme saaneet armon ja apostolinviran, että syntyisi uskon kuuliaisuus hänen nimeänsä kohtaan kaikissa pakanakansoissa,

Gal. 2:7 vaan päinvastoin, kun näkivät, että minulle oli uskottu evankeliumin julistaminen ympärileikkaamattomille, samoin kuin Pietarille sen julistaminen ympärileikatuille

Gal. 2:8 sillä hän, joka antoi Pietarille voimaa hänen apostolintoimeensa ympärileikattujen keskuudessa, antoi minullekin siihen voimaa pakanain keskuudessa

1Tim. 2:7 ja sitä varten minä olen saarnaajaksi ja apostoliksi asetettu - minä puhun totta, en valhettele - pakanain opettajaksi uskossa ja totuudessa

22

69

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Wikipedia
      Raamatussa pakanoilla tai pakana­kansoilla tarkoitetaan muita kansoja kuin juutalaisia. Sen mukaisesti varsinkin varhaisimmista kristityistä puhuttaessa käytetään usein termejä juutalais­kristityt ja pakana­kristityt, joista viimeksi mainituilla tarkoitetaan pakana­uskonnoista kristin­uskoon kääntyneitä.

    • Anonyymi

      Onko yleisisvistyksestä puutetta vai mikä on syy, kun täälläkin varsin usein joutuu lukemaan kuinka ne ovat pakanoita jotka eivät kastata pikkuvauvojaan kirkollisilla tempuilla!

      että se vauvan kastaminen kuulemma poistaa pakanuuden kohteestaan, näin suomi uskoo luettujen perusteella!

      • Luterilainen kirkko on sellainen sillisalaatti että sieltä löytyy vaikka mitä kannanottoja ohi Raamatun. Ja työntekijöitä jotka toimittavat sakramenttwja seurakuntalaisille kuitenkin uskoen itse että he joutuvat helvettiin jos heillä ei ole taikauskoa turvanaan lisäksi.


      • Anonyymi

        Pakanuudella ei ole mitään tekemistä uskontojen kanssa, ainoastaan etninen ero, Israel on Jumalan omaisuuskansa, pakanat muumaalaisia.

        Vanha Testamentti on Israelin kirja, Tanakilla lisättynä, Uusi Testamentti on tarkoiettu myös, kuten Jeesuskin pakanoillekkin.

        r


    • Anonyymi

      Saa riittää jo tuo nimittely! Sinussa on selvästi tukkupäin demoneita sisällä, kun täytyy käyttää noin paljon energiaa meidän nimittelyyn! Vellu on todella törkeä nimitys meistä.
      Sinussa ei liene uskoa lainkaan. Olet niin kaukana Jumalasta, kuin itä on lännestä. Haukut meitä pakanoiksi, mutta olet sitä itse päästä varpaisiin. Demoneita täynnänsä oleva umpipakana!

      • Anonyymi

        Jollet ole israelilainen silloin olet pakanakansojen jälkeläisiin kuuluva. Ei tuo pakana ole haukkumanimi. Sillä tarkoitettiin alunperin maalaista, maalla asuvaa joka johdettiin sanasta paganus.
        w.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Jollet ole israelilainen silloin olet pakanakansojen jälkeläisiin kuuluva. Ei tuo pakana ole haukkumanimi. Sillä tarkoitettiin alunperin maalaista, maalla asuvaa joka johdettiin sanasta paganus.
        w.

        Juuri noin, sinä kykenet näkemään asian kiihkottomasti.


      • Rauhaa sinulle toveri vl. Vähän pelkäsinkin että joku vl vetää tästäkin aloituksesta palkokasvin nenäänsä. En todellakaan herjaa, mutta jos et kuulu valittuun kansaan olet pakana.

        On käsitystä ja käsitysesteellisyyttä valitettavasti.


      • Anonyymi
        SaaleminPastori-ko kirjoitti:

        Rauhaa sinulle toveri vl. Vähän pelkäsinkin että joku vl vetää tästäkin aloituksesta palkokasvin nenäänsä. En todellakaan herjaa, mutta jos et kuulu valittuun kansaan olet pakana.

        On käsitystä ja käsitysesteellisyyttä valitettavasti.

        Kun yrittää antaa mahdollisimman oikeaa tietoa ja perustelee sen niin sillä on informatiivinen vaikutus. Ne jotka sattuvat lukemaan tätä tietävät nyt ettei pakana ole haukkumanimi vaan aikanaan käytetty nimitys maalla asuvista ei juutalaisista.
        Kannattaa pyrkiä oikeaan keskusteluun koska se kiihkoilu ei yleensä johda muuhun kuin huonoon kielenkäyttöön.
        w.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun yrittää antaa mahdollisimman oikeaa tietoa ja perustelee sen niin sillä on informatiivinen vaikutus. Ne jotka sattuvat lukemaan tätä tietävät nyt ettei pakana ole haukkumanimi vaan aikanaan käytetty nimitys maalla asuvista ei juutalaisista.
        Kannattaa pyrkiä oikeaan keskusteluun koska se kiihkoilu ei yleensä johda muuhun kuin huonoon kielenkäyttöön.
        w.

        Kovan metelin se informaatio velluissa saa aikaan.


    • Anonyymi

      Tämäpä valuu alas.

    • Anonyymi

      Onko saalemin Nasse pakana?

      • Anonyymi

        No luithan tuosta ylempää mitä ilmeinen vl hänestä ajatteli.


      • Rooman
        11:17 Mutta jos muutamat oksista ovat taitetut pois ja sinä, joka olet metsäöljypuu, olet oksastettu oikeiden oksien joukkoon ja olet päässyt niiden kanssa osalliseksi öljypuun mehevästä juuresta,

        11:18 niin älä ylpeile oksien rinnalla; mutta jos ylpeilet, niin et sinä kuitenkaan kannata juurta, vaan juuri kannattaa sinua.

        11:19 Sinä kaiketi sanonet: "Ne oksat taitettiin pois, että minut oksastettaisiin."

        11:20 Oikein; epäuskonsa tähden ne taitettiin pois, mutta sinä pysyt uskosi kautta. Älä ole ylpeä, vaan pelkää.

        11:21 Sillä jos Jumala ei ole säästänyt luonnollisia oksia, ei hän ole säästävä sinuakaan


    • Anonyymi

      Se, että kuuluu Kerhoon, ei ole mikään eete olla kuulumatta alunperin Abrahamin jälkeläisiin.
      Tunnen ueita olosuden lestadiolaisa, jotka kuuluvat Isaskarin sukukuntaa, johon valtaosat maasamme asuvat israelilaiset kuuluvat.
      Eivät vain pidä kovinkaan suurta ääntä taustastaan.

      r

      • Olosuhdelestadiolainen, siinäpä osuva nimi. Moni lestadiolainen on olosuhteidensa vanki vaikka on tullut huomaamaan totuuden.


      • Anonyymi
        SaaleminPastori-ko kirjoitti:

        Olosuhdelestadiolainen, siinäpä osuva nimi. Moni lestadiolainen on olosuhteidensa vanki vaikka on tullut huomaamaan totuuden.

        OlosuhdeTÄHTIRYHMÄ


    • Anonyymi

      En tunnusta.

    • Anonyymi

      Rakas demonikasa. Korjaa luus ja lähe vetää täältä. Met emmä tollasta demoniläjää jaksa täällä enää!

    • mukavaa ettei näitä tarvitse kirjoittaa uudestaan.

      • Anonyymi

        Patologisesti pimahtaneen demonipesän tuntemukset harhaisia.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Patologisesti pimahtaneen demonipesän tuntemukset harhaisia.

        :-D Olet verbaalinen lahjakkuus!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      59
      1164
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      840
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      785
    4. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      624
    5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      603
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      532
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      33
      527
    8. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      524
    9. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      503
    10. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      487
    Aihe