Ajatelkaa nyt vasta tiedotustilaisuudessa uskalsivat kertoa tilanteesta joka oli jo keväällä huomattu, kukaan ei vaan uskaltanut sitä kertoa oletettavasti siksi ettei leimaannu "rasistiksi?"
Se oli tiedotustilanteessa oikein kun ovat niin huomanneet heidän kaupungissa, että "pyrkivät aloittamaan (tosin siis nytkö jo) tiettyjen ryhmien edustajien kanssa keskustelua miten jatkossa pitäisi toimia kun ei mennyt yleisesti perille?"
On se todella "kamalaa" (haastavaa), jos Suomessa alueellisia valtaa pitäviä tahoja joiden toimintaan ei uskalleta ohjailla yhteisen asian koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi, rasismileimaantumisen vuoksi?
Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole lisäillä mitään mitä eivät tiedotustilaisuudessa kertoneet, muuta kuin sen tukinnat ettei asiasta kaiketi ole aiemmin siltä osin tiedotettu (oletuksineen, rasistileimaantumisten vuoksi)???
Tilaiseedessa ei käytetty "rasisti" sanaa.
Yrittivät kauniisti esittää asian (on tulkinta)?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei Suomessa uskalleta mitään sanoa suoraan, kuin vasta pakon edessä, silloinkin kaunistellen. Etkö vielä ole oppinut poliitikkojen metkuja ? Aikoinaan oli puhe Paavo Väyrysestä, vaikka hänelle olisi esitetty tuhat kysymystä, niin suoraa vastausta ei olisi tullut yhteenkään.