Vatjusjärven koulu

Anonyymi

Koulu on ollut mielessäni monet kerrat. Mallikas ja toimiva sisältöjä tuottava ja elämään jatkoeväitä antava koulu.
Sen verran itse liityn koulun historiaan, että olin viimeisen koulun perusparannusten suunnittelijana.
Teimme lentokoneella matkan Peltolan Väinö n (rkm) ja koulutoimen johtaja Kari Penttisen kanssa Helsinkiin opetushallitukseen hyväksyttämään suunnitelmiamme. Ministeriössä "tukihenkilömme" oli Ahti Pekkala. Peruskorjaushanke sai myönteisen päätöksen.
Tuntuu surulliselta koulun loppuminen.
Eero Jaatinen

16

105

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä kyläläissyntyisten pitäisi saada päättää asiasta eikä venäläisiä joukkoja jatkuvasti lisäävän kotouttajan.

      • Anonyymi

        Tuntui surulliselta lukea Jaatisen kirjoitus. Tuntuu pahalta. Yksi aikakausi loppuu. Kouluun sisältyy paljon muistoja, elämää, rakkautta,arkea, kyläyhteisön elämää ja yhteenkuuluvuutta. Muistoja ei voi kukaan ottaa pois. Vuosikymmeniksi saivat lapset pienen kyläkäoulun turvaa ja yhteisöllisyyttä Mikään menneistä vuosista ja tehdystä työstä ei ole mennyt hukkaan, hyvät työt on käytetty tarkalleen hyödyksi.
        Itse olen eri sivukylän kasvatti. Toki pienenä tyttönä Mäkisen Jussin ihanassa ohjauksessa saimme käydä Vatjusjärvellä kouluvierailulla, vietettiin juhlia yhdessä, soitettiin ja laulettiin. Rakkaita muistoja. Kultaheiniä elämän pellossa. Kiitos kaikille vanhoille opettajille, keittäjille, siivoojille,talonmiehille ja koulujen ylläpitäjille, puitteiden mahdollistajille. Onnellista lapsuutta ja kouluaikaa ei voi millään muulla korvata. Saimme arvokkaan lahjan. T. Pikku kitaristi


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuntui surulliselta lukea Jaatisen kirjoitus. Tuntuu pahalta. Yksi aikakausi loppuu. Kouluun sisältyy paljon muistoja, elämää, rakkautta,arkea, kyläyhteisön elämää ja yhteenkuuluvuutta. Muistoja ei voi kukaan ottaa pois. Vuosikymmeniksi saivat lapset pienen kyläkäoulun turvaa ja yhteisöllisyyttä Mikään menneistä vuosista ja tehdystä työstä ei ole mennyt hukkaan, hyvät työt on käytetty tarkalleen hyödyksi.
        Itse olen eri sivukylän kasvatti. Toki pienenä tyttönä Mäkisen Jussin ihanassa ohjauksessa saimme käydä Vatjusjärvellä kouluvierailulla, vietettiin juhlia yhdessä, soitettiin ja laulettiin. Rakkaita muistoja. Kultaheiniä elämän pellossa. Kiitos kaikille vanhoille opettajille, keittäjille, siivoojille,talonmiehille ja koulujen ylläpitäjille, puitteiden mahdollistajille. Onnellista lapsuutta ja kouluaikaa ei voi millään muulla korvata. Saimme arvokkaan lahjan. T. Pikku kitaristi

        Toivon Vatjusjärven koulun saavan jatkaa, vaikka ei ne omat muistot koulusta kovin häävit oo. -70 ja -80 luvulla oppilaana siellä olleena minulta ainakin otettiin luulot pois aivan omintakeisin keinoin, vastaavia keinoja ei varmaan nykyisin saisi edes käyttää. Kohokohta oli aikoinaan kun pääsi yläasteelle.


    • Anonyymi

      Mulla ei oo mitään huonoja muistoja Vatjusjärveltä,ajatella miten mukavaa ja turvallista aikaa se olikaan,aina samat opettajat,se yksi tosin oli semmoinen että maistatti väkisin inhoruokaa,ja taisi syötättääkkin,no olen hänelle suoran palautteen antanutkin jälkikäteen.Hyvästä ruoasta saimme nauttia Tainan ansiosta.

      • Anonyymi

        Miksi osa koulupiirin oppilaista ei käy omaa koulua


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi osa koulupiirin oppilaista ei käy omaa koulua

        Eikö ne vois tonkin asian tutkia jotka muita syyttelee koulun loppumisesta!


      • Anonyymi

        Oli se kyllä hirveää hommaa se pakkosyöttäminen!.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oli se kyllä hirveää hommaa se pakkosyöttäminen!.

        Niin oli,hernekeiton vejin kylmänä koulun jälkeen,aina kun nään tai haistan alakaa nousta kurkkuun,yök,palijo muutaki sattu,opettajat oli väkivaltasia,apajalle joutu vähä hitaammat heti.


    • Anonyymi

      Minusta Alakylän koulunkin voisi uudelleen avata. Ihania muistoja sieltä mikäli oikein muistan.

    • Anonyymi

      Eiköhän koulun voi avata uudelleen?

    • Anonyymi

      Eikös vatjusjärvellä olisi oppilaita aivan riittäväsi jos kävisivät omaa koulua

      • Anonyymi

        Varmaan voisivat mutta koulukiusaaminen meni överiksi ja siihen ei alussa reagoitu tarpeeksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan voisivat mutta koulukiusaaminen meni överiksi ja siihen ei alussa reagoitu tarpeeksi.

        Eikö voi sopia että kaikki käy oman koulupiirinsä koulua, niin koulu pysyy, kun ylitää 40 rajan!


    • Anonyymi

      kaikenhan voi tehdä jos on halua ja hyvää tahtoa. Mutta kun täältä puuttuu se tahtotila niin kaikki menee päin mäntyä.
      Miksi tuo Riuttanenkin on virallisissa päätöksissä ajamassa oman koulun alas ?

    • Anonyymi

      Vatjusjärven koulun kohtalosta kirjoittaa valtuutettu Esko Joentakanen fb:ssä 19.11.2020 :
      Vatjusjärven koulun
      kohtalosta äänestettiin lautakunnassa.
      Vain Heikin-puoli Haapavesiryhmää
      ja vasurit puolusti koulun jatkamista .
      Kaikki kepulaiset
      halusi Vatjusjärven koulun lakkautusta.
      Lakkauttaja-keput voitti 3-2.
      Missä oli persu/sininen ja kokoomusjäsen tai heidän varajäsenensä ,
      ei ainakaan Vatjusjärveä puolustamassa.
      Yksi puolustaja
      lisää olisi ratkaissut äänestyksen Vatjusjärven voitoksi.
      Uusi kokous ,
      sen voi koululautakunnan puheenjohtaja Heikki Pitkälä halutessaan kutsua jo ensi viikolle koolle,
      voi korjata tapahtuneen .
      Aikaa ei saa hukata ,
      haapavetiset ansaitsee kaikki alakoulumme myös kyläkoulumme,
      mihin Vatjusjärvi kuuluu .

    • Anonyymi

      Yhden koulun sulkemisesta koituva nimellissäästö kääntyy kaupungin kokonaistalouden tappioksi. Katsokaas vain!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      190
      1756
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      39
      932
    3. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      916
    4. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      811
    5. 60
      668
    6. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      69
      620
    7. Olet niin tärkeä

      Et edes tiedä sitä, tai ehkä tunnet sen… Sinussa on jotakin pysyvää, tuttua, turvallista, kodikasta.
      Ikävä
      19
      561
    8. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      556
    9. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      36
      541
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      21
      537
    Aihe