Pahin koronapesäke on Itä-Helsingissä

Anonyymi

IS: Tämä kaupunginosa on Suomen pahin koronapesäke!

IIDA HALLIKAINEN | 21.11.2020 | 08:50

HUS:n ylilääkärin mukaan ilmiö on yhteydessä alueen maahanmuuttajamäärään ja matalaan tulotasoon.

Koronavirusepidemian kerrottiin eilen siirtyneen pääkaupunkiseudulla leviämisvaiheeseen. Ilta-Sanomat kertoo, että pahin tilanne on Itä-Helsingissä, jossa tartuntapesäkkeinä ovat korostuneet Vartioharju ja Puotinharju.

Tartunnat runtelevat myös junaradan varrella sijaitsevia kaupunginosia.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin ylilääkäri Asko Järvinen kertoo IS:lle, että Itä-Helsingissä ilmiö on yhteydessä alueen maahanmuuttajapainotteisuuteen ja väestön matalaan tulotasoon.

Tartunnat keskittyivät hänen mukaansa pääkaupunkiseudun itäiselle puolelle myös keväällä.

– Matalampi tulotaso ja vieraskielisten suuri osuus väestöstä ovat tekijöitä, jotka on liitetty Suomen lisäksi myös muualla koronatartuntojen suurempaan määrään, Järvinen perustelee.

– Yksi tekijä on vieraskielisten suurempi perhekoko. Perheissä tartunnat leviävät helpommin, ja perhe on noussut tunnetuimmaksi tartunnan lähteeksi. Yksi satunnainen tartunta ei muissa tapauksissa välttämättä johda yhtä moneen jatkotartuntaan, hän jatkaa.

9

410

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sama se missä se pahin pesäke on, koska Uusimaa aidataan ?

    • Anonyymi

      qawdes

    • Anonyymi

      Kiitos valistuksesta. Korona ja influlenssa rokotuksen olen saanut jo 7.11.23. Itä Helsingissä rokote pisteessä ja asuvana. Kertaakan koko korona aikana en Koronaa saanut viellä. Noudatanut aina ohjeistus kun on ollut niitä. Kaupassaa käytän maskia,kuten sisälikunta tunnilla. Hissiä en käytä.Massoissa en kulje.Viihdyn hyvin asukaana itä Helsinki.Ei mitään ongelmaa asua täällä,ei käytää kauppa Keskus Itis. Hyvää joulun alus aika.Terveisin kanta Suomalinen jolla paljon aitja ystäviä vähemistö kultuurit.Eivät juo eivät tupakoi ja kunioittavat läheisä,kuin ihisä kaikia ja on hyvt käytöss tavat.

    • Anonyymi

      Kannattaa nyt kiertää Itäkeskuksen kauppakeskus kaukaa.
      Se kauppakeskus panosti islamiin, muttei samoin koskaan kristinuskoon.

      Muslimien uskonnollista ramadania tuo kauppakeskus on kyllä juhlinut, mutten ole kertaakaan nähnyt, ei kristillistä joulua. Ei seimiasetelmia missään. Euroopassa sen sijaan kristillinen joulu on näkyvästi esillä.

      Berliinin joulutorilta muutama vuosi (ellei peräti lähes päivälleen 4 vuotta) sitten ostin puisen seimiasetelman: jonkun Beetlehemin kristityn arabin veistämä.

      Syy ja seuraus: nyt Itiksessä riehuu korona. Loisten ja ammattivarkaiden kohtaamispaikka. Aikuiset, työikäiset "miehet" istuskelemassa kahvilan tuoleilla! Eivät häpeä. "Työnteko ei kuulu meidän kulttuuriimme." Kuultu Kelassa.

    • Anonyymi

      Valitettavasti korona ei ole vaikuttanut roskaväen määrään siellä vaan se kasvaa koko ajan.

    • Anonyymi

      Mitä suurempi ihmistiheys on, sen helpommin taudit leviävät. Maailmassa on yksinkertaisesti liikaa porukkaa.

      • Anonyymi

        Siinäpä väki vähenee.


    • Anonyymi

      Hyvää vuotta 2024. Asun itä Helsinki. Korona ja infulenssa rokteet olen ottanut ja saanut joka vuosi kun ne jaossa oleet.Viellä ei ole Minulla ollut koronaa,Jo pini tyttö kun olin opetetin lapsuuskoti esim.käsien pesu.Nenää ei saa kaivaa Sanotava päivä ja kiitos.

    • Anonyymi

      Itä- Helsinki asun.Koronaaen EN sairastannut viellä kertaakaan on vuosi 2024. Rokotukset ottanut mitä on jaettu.Käytän käsidesiä julkiset paikat. Pala saipuaa käsipesuun kotonani.Kun jotain aluetta, kuntaa kaupunkia arvostelet sairaudet tai onnetomuudet, ryöstöt ymm.Käytä suhannetta. Eli suhteuduta asukaslukuun prosetualisesti.Niin eiköhän jossain pienessä Rovanimemi ole koronaa enemän kuin itä Helsinki.Kun suhteutat sen asukaslukun prosentualisesti.piste

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1313
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1061
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      67
      835
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      51
      648
    5. 60
      641
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      531
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      30
      523
    8. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      507
    9. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      503
    10. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      16
      487
    Aihe