Tehdaskuskit

Kuinkas meni Suomalaisilla tehdaskuskeilla tänä vuonna. Alkuunsa teitä oli monta. Osa ei tajunnut ajaa ollenkaan. Osa ajoi vähän. Ja osa sitten vähän enemmän. Tuliko menestystä.
111915
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Tehdaskuskit ja tehdaskuskit. Ei tainnut olla kaikki ihan oikeita tehdaskuskina vaan tavallisia miljoonia maksavia kuskeja tiimeissä joissa on ihan oikeita tehdaskuskina.

Äänestä

On vain yksi joka saa tehdaskuskina palkkaa. Muut maksaa paikastaan

Äänestä
  • Kaksi

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaksi

    Hitostako te muiden maksamisesta tiedettä. Nimiä sitten vain tiskiin tietäjät. Ja sitä Puhakkaa on enää ihan turha mainita kun Kaverihan on ihan normaalisti töissä tehasmiehenä ja ajelee pari kertaa vuodessa uran ehtoopäivillä.

    Äänestä

  • Maksukuskin tunnistaa pitkästä tukijalistasta somepäivityksissä ja myynnissä olevista kalentereista, paidoista, pipoista ja muusta sälästä. Ja toki ahdistuksesta kuskin isän silmissä kun kauden alku lähenee.

    Äänestä

Mikä on nyt tilanne vuonna 2021? Onko meillä ennää tehaskuskeja ? Mitkä on sopimustilanteet ja ajettavat luokat?

Äänestä
  • Ensimmäinen osallistujalista on tullut esille tältä vuodelta. Siel ajaa tehtaan tiimeissä Puhakka, Valtanen, Taponen, Sammalisto, Tani ja Pohjola.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ensimmäinen osallistujalista on tullut esille tältä vuodelta. Siel ajaa tehtaan tiimeissä Puhakka, Valtanen, Taponen, Sammalisto, Tani ja Pohjola.

    Osa, muutama näistäkin kuskeista ajaa suoraan tehdastiimin alla, mutta osa vetää yksityisissä tiimeissä, ei tehdastiimissä. Totta Euroja tarvitaan ja "massi" pitää olla kunnossa, lisäksi manatseri kuka hoitaa kuskille edes jonkinmoisen järkevän sopimuksen. Kesä tuo vielä muutaman kuskin lisää, mikäli se "massi" saadaan kuntoon.

    Äänestä

2020 oli huonoin rallivuosi Suomen historiassa. Koskaan ennen ei ole suomalaiset menestyneet näin huonosti. Ja vuosi 2021 näyttää menevän vielä huonommin. Tällä hetkellä vain roviksella on sopimus.

Äänestä

Miksi Taposella niin epätasaista suoritusta? Ei pää kestä vai mikä? Rahaa on takana ja tallissa resurssit.

Äänestä
  • Tämä oli myös ihanaakin ihanampi ajatus.
    Ollaan tyytyväisiä että noilla radoilla missä nuo Puhakkaiset, Valtaiset ja muut ajelevat, myös mainitsemasi "päätön" Taponen....riittää suomalaisia rattimiehiä listalla. Ajavat sitten palkallisena, maksukuskina tai millä sopimuksella tahansa. He ovat asian eteen jotain tehneet ja tekevät jos/KUN maksukuskina ajavat, isoista summista puhutaan ja uskoisin heidän "päättömyydelleen" olevan omassa itsessään luottamusta omaan tekemiseen.
    Ja mainitsemasi Taponen, Ferrarin leirille muutama aika sitte kutsuttu, viime vuoden em 3. , mm 2....ja mitä muuta...niin on siellä tietysti muutama ansaittu ykköspytty Suomen piirikunnallisesta mestaruussarjasta.
    Eli olkoon se maksukuski, palkkaa nauttiva...Juho, Simo, Nikolas, Tuukka, Rasmus, Joel, Kimi,....kuka tahansa...nämä kaikki on SUOMALAISIA ...ollaan tyytyväisiä poikiemme tuloksista, osallistumisesta ja yritetään tsempata heitä myös huonomman tuloksen jälkeen.
    Joten yritä sinä kommentoijana pitää pääsi kasassa ennen kuin spekuloit ja minä ainakin yritän ymmärtää edes sen paineen ja odotuksen mitä nämä nuoret ihmiset kokevat joka kerta kun kypärän päähän laittavat.
    Eihän tuosta kauan aikaa ole kun muuan Härmän metsillä okj mm tittelin voittanut nuori mies, formuloihin siirtynyt totesi lajin olevan hänelle liikaa PAINEITTENKIN osalta.
    Joten minä ainakin toivon että suomalaisilla kaikilla se luonne riittää pysymään noilla radoilla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kuinkas meni Suomalaisilla tehdaskuskeilla tänä vuonna. Alkuunsa teitä oli monta. Osa ei tajunnut ajaa ollenkaan. Osa ajoi vähän. Ja osa sitten vähän enemmän. Tuliko menestystä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu