Mitäs ruokaa on palstalaiset tänään syöneet vai syöttekö mihin aikaan päivästä tai illasta?
Meikäläinen syö lämpimän ruoan iltapäivällä 15-16.30 välillä yleensä.
Päivällä en syö ruokaa, kun herään myöhemmin ja syön aamiaisen.
Tänään söin kanaa ja salaattia eli kansasalaattia.
Enon poika kokkasi kansalaattia ja totesin, että onpas hyvää ja kevyttä, mutta ihan täyttävää ja saa terveellisiä rehujakin samalla syötyä.
Pannussa kanasuikaleita vaan paistaa pieninä palasina, suolaa ja olen laittanut Texmex kastiketta joukkoon makua antamaan.
Sitten vaan salaatti, jääsalaattia, rucolaa, tomaattia, kurkkua ja laitoin aprikoosi kuutioita. Varmaan ananas sopii hyvin myöskin..
Salaatin kanssa jotain salaattikastiketta lautaselle.
Oikein on hyvää, maukasta ja kevyttä, mutta silti saa vatsan täyteen.
Ei aina jaksa perunoita syödä, eikä sitä eineslihapulla kastiketta.
Viime viikonloppuna tein lasagnea ja sitä tulikin senverran paljon, että riitti viideksi päiväksi uunivuoallinen.
t. Kokkolan yksinäinen
Mitäs ruokaa tänään söitte???
Anonyymi
3
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Siis enon poika kokkasi, kun olin enon luona käymässä ja totesin, että hyvää on ja itse nyt sitten kanasalaattia tein.
t. Kokkolan yksinäinen - Anonyymi
Mikä on kansalaatti?
Kanasalaatti kyllä maistuu.- Anonyymi
Odotan kyllä reseptiä kansansalaatille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242921No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760