Muista Luojaa nuoruudessasi

Nuo­ruus on mo­nes­sa mie­les­sä kut­su­muk­sen ai­kaa. Et­si­tään elä­män­teh­tä­vää, suun­ni­tel­laan ja haa­veil­laan. Nuo­ruus on ai­kaa, jol­loin ih­mi­nen jou­tuu en­si ker­ran it­se päät­tä­mään, ha­lu­aa­ko hän elää Ju­ma­lan lap­se­na, Ju­ma­lan tah­don mu­kai­ses­ti ja an­tau­tua Ju­ma­lan joh­det­ta­vak­si. Vaih­to­eh­to­na on kuun­nel­la jär­jen, it­sek­kään luon­non ja omien ha­lu­jen ään­tä.

Em­me tie­dä huo­mi­ses­ta

Sa­lo­mo on kir­joit­ta­nut ylös ke­ho­tuk­sen muis­taa Luo­jaa nuo­ruu­des­sa. Nuo­re­na on ”elä­mä edes­sä”, ja mo­nes­ti voi hou­kut­taa aja­tus naut­tia elä­mäs­tä kai­kil­la mah­dol­li­sil­la ta­voil­la. Ei ole ih­mi­sel­le vie­ras aja­tus, et­tä us­ko­na­si­oi­ta eh­tii miet­tiä sit­ten van­hem­pa­na. Ih­mi­nen ereh­tyy suun­nit­te­le­maan elä­vän­sä vie­lä kym­me­niä vuo­sia, vaik­ka to­del­li­suu­des­sa ku­kaan ei voi tie­tää huo­mi­ses­ta­kaan.

Ju­ma­la ke­hot­taa sa­nas­saan mei­tä ole­maan tä­nään, juu­ri nyt, us­ko­mas­sa. Sa­lo­mo muis­tut­taa, et­tä eh­kä myö­hem­min ei ole­kaan mah­dol­li­suut­ta pa­la­ta ta­kai­sin, ei tule vält­tä­mät­tä tois­ta ti­lai­suut­ta.

Raa­mat­tu osoit­taa, et­tä Ju­ma­la siu­naa ja var­je­lee kuu­li­ais­ta las­ta, mut­ta tot­te­le­mat­to­muus on tur­mi­ol­lis­ta. Is­ra­e­lin kan­sa me­nes­tyi ai­na, kun se pal­ve­li Her­raa.

Paa­va­li muis­tut­taa säi­lyt­tä­mään hy­vän oman­tun­non, sil­lä jos paa­du­tam­me sen ja ylön­kat­som­me Ju­ma­lan sa­nan neu­vo­ja, saa vi­hol­li­nen ja syn­ti yli­val­lan ja me­ne­täm­me kal­leim­man aar­teem­me, elä­vän us­kon. Täl­löin Ju­ma­lan val­ta­kun­ta voi näyt­tää hal­val­ta, kuin ”hä­vi­tet­ty kau­pun­ki”. Se ei enää miel­ly­tä ei­kä kel­paa.

Yli­ver­tai­nen suun­ni­tel­ma

Eten­kin nuo­ruu­des­sa epä­var­muus saat­taa vai­va­ta mo­nis­sa ti­lan­teis­sa, mut­ta on tär­keä muis­taa, et­tä Ju­ma­lal­la on suun­ni­tel­ma. On myös tur­val­lis­ta luot­taa Ju­ma­lan joh­da­tuk­seen. Ko­et­te­le­mus­ten­kin kaut­ta hän ra­kas­taa ja pi­tää lä­hel­lään.

Ju­ma­la pu­hut­te­lee mei­tä eri elä­män­ti­lan­teis­sa ja koh­ta­lois­sa. Var­sin­kin ko­et­te­le­muk­sis­sa ih­mi­nen huo­kaa Ju­ma­lan puo­leen. ”Hä­däs­sä­ni minä huu­dan Her­raa.” Taak­ko­jen­kin kes­kel­lä on tär­keä ol­la Ju­ma­lan sa­nal­le kuu­li­ai­nen.

Evan­ke­liu­mis­ta saam­me us­kol­lem­me vah­vis­tus­ta ja voi­maa tais­tel­la syn­tiä ja kiu­so­ja vas­taan. Myös Ju­ma­lan val­ta­kun­nan ul­ko­puo­lel­la ole­va pää­see Ju­ma­lan lap­sek­si us­ko­mal­la koh­dal­leen Jee­suk­sen so­vin­to­työn: kaik­ki syn­nit, epä­us­ko suu­rim­pa­na, on lupa us­koa an­teek­si.

Ju­ma­lan sana on sitä elä­män lei­pää, jota tar­vit­sem­me uu­del­leen ja uu­del­leen juur­tu­ak­sem­me Ju­ma­lan lap­sek­si ja säi­lyt­tääk­sem­me elä­vän us­kon. Ju­ma­la tah­too pu­hu­tel­la mei­tä sa­nal­laan, ja sa­nan­näl­kä on merk­ki elä­väs­tä us­kos­ta.

Jee­sus ke­hot­taa et­si­mään en­nen kaik­kea Ju­ma­lan val­ta­kun­taa ja hä­nen van­hurs­kas­ta tah­to­aan, niin kaik­ki muu an­ne­taan sen ohes­sa. Ju­ma­lan suun­ni­tel­mat ovat yli­ver­tai­set.

Veli Tuo­mi­vaa­ra