Kuntavaalien teemana on yhteistyö. Ketkä puolueet ja mitkä ryhmittymät voivat tehdä yhteistyötä keskenään. Vihreät on valinneet Kokoomuksen, Persut itsensä ja SDP toisensa. Eripurainen kaupunginvaltuusto on puoluekiimassaan unohtaneet äänestäjänsä jo kauan sitten ja ryhmäpäätökset korruption kera loistaa kummallisesti esillä. Yhteistyö ei ole sitä, että äänestäminen ryhmäpäätöksillä olisi jotenkin hyvä etu. Puolueet on ajaneet 30v. aikana Kouvolan muuttotappion kierteeseen ja velkoihin, joita ei maksella kohta millään ilveellä. Demokratiaa koitettiin suolarahojen hinnalla kaventaa vähentämällä valtuutettujen määrää.
Nyt jos koskaan on tilanne, että niitä puolueen porukoita, jotka eivät osaa tehdä aitoa yhteistyötä ja äänestää demokraattiseksi, älkää äänestäkö tekään! Kaikki vaalilupaukset on yhtätyhjän kanssa isojen puolueiden sanellessa miten joka kaupungissa pitäisi tehdä sama ratkaisu kuin sellasissa joissa ei ole samanlaisia ongelmia. Meidän kouvolalaisten ongelmia pahentaakseen tehdään kaikki päätökset niissä kaupungeissa, jossa hyvinvointi vain lisääntyy.
Kuntavaalien teemana on yhteistyö
6
215
Vastaukset 6
- Anonyymi
Sunisen mukaan Suur Kouvolan sitoutumattomat eivät tee yhteistyötä minkään puolueen kanssa koska puolueilla ei ole mitään annettavaa.
- Anonyymi
Tuohan on paskapuhetta... Suur-Kouvolan sitoutumattomat on ainoa paikallisyhdistys joka tekee jo yhteistyötä kolmen puolueen kanssa mennäkseen yhteislistalla vaaleihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuohan on paskapuhetta... Suur-Kouvolan sitoutumattomat on ainoa paikallisyhdistys joka tekee jo yhteistyötä kolmen puolueen kanssa mennäkseen yhteislistalla vaaleihin.
Aika jyrkästi sanottu,että Suninen puhuu paskaa vaikka totuus hänen puheista usein onkin kuulijalla
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika jyrkästi sanottu,että Suninen puhuu paskaa vaikka totuus hänen puheista usein onkin kuulijalla
Sinun juttus ei pidä paikkaansa Sunisesta, siitä tässä on kyse.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinun juttus ei pidä paikkaansa Sunisesta, siitä tässä on kyse.
Suninen tarkoitti sitten ilmeisesti vain itseään,
- Anonyymi
Minä olen normaali Kouvolalainen ja yritin tehdä yhteistyötä itseni kanssa, Riitahan siitä tuli, ja laastaria jaettiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 721148
- 1011100
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔75977Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i23963Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen22897Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t126890- 129838
- 58795
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke27761Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6738- 45686
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol46681Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka143642Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132642- 19627
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast48620- 48604
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80602Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.56601- 35600