Jätetyn naisen suru

Kirjoitan tämän tekstin lähinnä sen takia, koska tiedän äitini seuraavan tätä sivustoa enkä osaa muullakaan tavalla kertoa seuraavaa asiaa hänelle.

Erosin miesystävästäni viikko sitten. Tai toisin sanoen, hän erosi minusta. Syyksi väitti, ettei suhde toimi, sillä minä välitän jostain toisesta - mikä ei ole totta. Hän kertoi luottamuksen kadonneen - vaikka en ole pettänyt sitä. Hän sanoi, ettei pysty olemaan kanssani, tietäen että tunnen jotain toista kohtaan vastaavaa - en tunne.

Vaikka kuinka yritin, taistelin ja vinguin, hän ei muuttanut mieltään. Hän sanoi ettei jatkuva taistelemiseni auta, vaan pahentaa asioita vain. Miten se voi olla mahdollista?

Parisuhteessa annoin kaikkeni. Rakastin häntä, kehuin ja uhrasin paljon hänen eteen, niin kuin hän teki minullekin. Hän rakasti minua ja teki sen minulle selväksi eikä koskaan aiheuttanut minulle pahaa oloa. Hän oli se oikea. ( tai niin luulin)

Olen aivan rikki. Kuin tippunut lasi lattialla. Putoaminen, nopea sekä kivulias, mutta nyt olen maassa sirpaleina, eikä kukaan ole keräämässä minua ylös. Olen aivan yksin. En ole kertonut kenellekään erostani, koska en yksinkertaisesti tiedä miten voin mainita hänet puhkeamatta itkuun.

Ja nyt siihen miksi toivon, että sinä äiti rakas olisit lukemassa tätä. Viime yönä valvoin itkien aamuyöhön asti sängyssäni. Työnsin pääni tyynyyn, jotta kukaan ei kuulisi. Hengitykseni koveni ja paniikki vyöryi päälle. Tarvitsin apua. Tarvitsin jonkun viereeni, joka sanoisi ettei ole hätää. Tiesin, että olet lähellä, mutta kynnys kertoa sinulle olisi liian suuri. Jokin sai minut ajattelemaan, että olisi epäreilua ajatella oman elämän riistämistä, kun sinä annoit sen lahjaksi minulle. Keräsin rohkeuteni. Nousin ylös ja kävelin keittiöön, josta näen suoraan huoneeseesi. Yritin katsoa, olisiko huoneessasi valo päällä - merkkinä siitä, että olet hereillä. Valo oli päällä. Hetken pieni hymy kohosi kasvoilleni, olet hereillä enkä joudu olemaan yksin. Ovellesi saapuessa kyyneleet valuivat silmiini takaisin. Kuulin viattoman kuorsauksesi. Olit syvässä unessa. Nukuit niin kauniisti, tietämättä siitä, mitä pienin tyttäresi käy läpi. Olin aivan valmis puhumaan sinulle, vaikka tiedät ettei suhteemme ole niin hyvä. Emme puhu tai avaudu asioista. Nyt tarve olisi ollut entistä suurempi. Käännyin ovelta takaisin, kunnes matkalla omaan huoneeseen tein vielä muutaman u-käännöksen : ”jos herätän hänet, jotta minun ei tarvitse olla yksin.” En voinut tehdä sitä. Kävin takaisin sänkyyni, vedin peiton päälleni ja mietin vain sitä, kuinka äidin halaus olisi kaikki mitä tarvitsisin tällä hetkellä.