Miksi Maisa Torppa

Anonyymi

ei tee nyt korona-aikaan yhteiskunnallisesti arvokasta lähihoitajan työtä?

Torppa kertoi ja mainosti näyttävästi julkisuudessa lähihoitajaksi valmistumistaan.
Nyt olisi aika kantaa ns.kortensa kekoon.
Torppa on esittånyt olevansa mm. herttainen ja empaattinen, nyt näyttämään niitä piirteitä lähihoitajan työhön.

177

843

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vai onko niin, että on paljon hienompaa ja helpompaa kuvata naamaansa somessa ja esitellä halpiskauppojen rytkyjä ym.

      Nyt jos koskaan olisi Torpalla ns.näytön paikka.

      • Anonyymi

        Maisa mene hoitajan töihin! Saisit karistettua tuota itserakkaana itseään kuvaamisen turhakkeen mainetta.
        Tekisit jotain hyödyllistä ja arvokasta.

    • Anonyymi

      Uutisissa kerrotaan, että hyvin moni sairaanhoitaja miettii alan vaihtoa.
      Älkää siis syyttäkö Maisaa, jos hoitotyö ei enää houkuttele.

      • Anonyymi

        "enää houkuttele". Hahhah. Eikö hoitoala olekaan enää kutsumus? Tietysti jos ensimmäisen työpäivän jälkeen iskee itkuhorkka, niin ehkä viisastakin jättäytyä joutilaaksi. Ja jatkaa sitä, missä on melkein hyvä eli oman naaman kuvaamisessa. Maisa ei myöskään tavisten palkkatyössä saa ansaitsemaansa ("") huomiota eikä tosiaan itseä voi kuvata täydessä meikissä hoitsun asussa. Mutta onneksi sometuksella saa megalomaaniset tulot ja voi edelleen maksaa puolet asuntolainasta ja elämisestä.

      • Anonyymi

        Voisko esim kokeilla ens. Ei päivän kokemus ja parkuminen sen jälkeen ole vielä kunnon näyttö. Eläke kertyy ja palkka juoksee kun käy töissä. Ja sais sen korren sinne kekoon..

    • Anonyymi

      Yli puolet Sairaanhoitajaliiton koronakyselyn vastaajista mietti alanvaihtoa koronaepidemian aikana.
      Miksi Maisan pitäisi mennä takaisin alalle, josta moni muukin olisi valmis luopumaan?

      • Anonyymi

        Koska Torpasta ei ole niihin töihin!! Liian vaativaa, raskata ja näkymätöntä puurtamista.
        Torppa rakastaa ainoastaan itseään!

      • Anonyymi

        Siksi, että on saanut koulutuksen yhteiskunnan avustamana ja nyt tarvitaan esim.koronatestaajia.

    • Anonyymi

      Miksi yli puolet sairaanhoitajista miettii alanvaihtoa?
      Mitä sanomista sinulla on heistä?

      • Anonyymi

        Sinulla se ei ole mitkään faktat hallinnassa. Torppa EI ole sairaanhoitaja vaan LÄHIhoitaja.
        Apuhoitaja oli aikaisempi nimike. Sairaanhoitajan koulutuksessa, työssä ja vastuualueissa on isot erot.

        Mikään ei estä Torppaa tekemästä vaikka väliaikaisesti lähihoitajan töitä.
        Valmistumisen jälkeinen hypetys on vaihtunut noloksi hiljaisuudeksi. Torppahan mainosti alaa, kehui soveltuvansa siihen ja jatkavansa opintoja kätilöksi.

        Torppa ei halua tehdä ns.oikeita töitä.
        Kuvaa mieluummin omaa pakkeloitua ja kuvamuokattua pärstäänsä ja esittelee halpisrytkyjä. Turhake mikä turhake.

        Torpan lähihoitajakoulutus on ollut suuri vitsi.

      • Anonyymi

        Oletko tehnyt kyselyn kaikille sairaanhoitajille vai mihin väite perustuu?

    • Anonyymi

      Toki tiedän, että sairaanhoitaja on ihan eri ammatti kuin lähihoitaja. Mutta, tuo kysely osoittaa sen, että hoito-ala ei ole nykyään järin mieluinen ala.
      Lähihoitaja joutuu tekemään fyysisesti raskaampaa työtä kuin sairaanhoitaja.
      Uskon, että jos kysely tehtäisiin myös lähihoitajille, niin tuo tulos olisi varmasti samanlainen.

      • Anonyymi

        Et tiedä mistään mitään. Yleistietosi ovat todella surkeat, mutta palosi ja intosi Maisan valkopesuun sitäkin suuremmat.

      • Anonyymi

        Hohhhoijakkaa noita sinun umpityhmiä ja tietämättömän ihmisen juttuja. Lähihoitaja voi tehdä töitä monella eri tasolla, jos haluaa! Lähihoitaja voi toimia mm. lääkärikeskuksien vastaanotoissa virkailijana, koronatestaajana, yksityisellä ihmisellä avustajana, kuten esimerkiksi vanhuksilla, liikuntarajoitteisilla ym.
        Lista on pitkä.

        Torppa ei vaan halua tehdä töitä! Yhteiskunnan maksama koulutus kyllä kelpasi ja oli hypettämässä ja kehumassa omaa valmistumistaan.

        Vitsi ja pelle koko muija. Turhake.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Edellinen siis Maisan tietämättömälle ystävälle, Maisa-fanille.

      • Anonyymi

        Joutuu Maisakin luopua tekokynsistä ja -ripsistä ja kilon pakkelikerroksesta ja se tietty risoo. Hienompaa olisi olla lääkärikierrolla pätemässä ja mielellään komian lekurin lähellä kuin syöttämään tai pesemään potilaita takapuolenpyyhkimisestä puhumattakaan.
        Arvostan kaikkea hoitotyötä, itse tässä alkuvuonna olin kaksi viikkoa sairaalassa ja ihania ihmisiä oli siellä.

    • Anonyymi

      Kyselyyn vastasi 3500 tehyläistä. Joka kymmenes oli miettinyt alanvaihtoa tiettynä ajanjaksona.
      Syynä oli huono palkka ja työn henkinen raskaus. 83% oli sitä mieltä, että palkka on huono ja sama prosentti tuli kun kysyttiin työn raskaudesta.
      Kysely tehtiin sairaanhoitajille, joiden palkka on parempi kuin lähihoitajien ja tulos oli tuo.

    • Anonyymi

      Kyllä lähihoitajallakin on vastuuta. Ei sitäkään työtä tehdä pelkästään vasemmalla kädellä. Lisäksi työ on fyysisesti raskaampaa kuin sairaanhoitajan työ.

      • Anonyymi

        Höpö höpö.

    • Anonyymi

      Mitä sanotte niille sairaanhoitajille/lähihoitajille, jotka ovat jättäneet hoitoalan tai suunnittelevat sen jättämistä?
      Älkää syyttäkö yksin Maisaa tästä asiasta, kun muutkin ovat luopumassa tai ovat jo luopuneet hoito-alasta.

      • Anonyymi

        Sillä erotuksella tosin, että monella alanvaihtajalla on vuosien tai vuosikymmenten kokemus alan tehtävistä, Maisalla harjoittelujaksot pois sulkien ehkä viikko-pari. Väsyyhän siinä nuori ihminen, jolla on perhe ja some siinä sivussa hoidettavana.

        Alle kolmikymppinen väsyy? Perhe huollettavana? Hahhahh! Maisan lapsi on pääsääntöisesti isällään. It-Mikon lapsen huoltajuuden jakaa lapsen äiti ja IT-Mikko. Lapsi on myös äitinsä luona eikä kokoaikaisesti Nurmijärvellä.
        Maisa ei tiedä perhehommista mitään. Pääsee hyvin helpolla kaikesta. Siksi on aikaa kuvata omaa lärviään ja kaupitella
        krääsää somessa.

    • Anonyymi

      YLE uutiset 19.2.2019

      Lähihoitaja pulaa Lounais-Suomessa - "Voi olla niin, että yhtään hakijaa ei ole".
      Lähihoitajan ammatin houkuttelevuutta vähentää matalaksi koettu palkka, työn kuormittavuus ja pätkätyöt.
      Keskipalkka on n. 2000€/kk.

      Tieto on viime vuodelta, mutta jos jollakin on tuoreempaa tietoa, niin voitte esittää ne.

    • Anonyymi

      Mitä mieltä olette kun lähihoitajan ammatti ei ole kiinnostava? Ei vaikka joku luettelee tosi "helppoja" duuneja lähihoitajille.

      • Anonyymi

        Lähihoitajan ei ole pakko työskennellä sairaalassa tai laitoksessa. Et lue edellisiä viestejä? Lähihoitajat voivat työllistyä ns.toimistotöihin, kuten lääkärikeskuksiin vastaanottovirkailijoiksi, yksityisen ihmisen avustajaksi, koronatestaajiksi ym.ym.

        Torppa vaan ei halua tehdä töitä.
        Somessa pakkelit naamassa muokattuine kuvineen on vaan niin paljon helpompaa. Peräkammarin pojat ja naisettomat miehetkin kun kehuu. Turhakkeiden turhake Torppa.

      • Anonyymi

        Miksi Torppa sitten kehui valmistuessaan lähihoitajaksi olevansa kutsumustyössään ja aikoi vielä jatkaa kätilöksi.

      • Anonyymi

        Sit kun nälkä tulee niin hommat kelpaa. Naama vanhenee ja rättis ja ripsihoito ja se kolmas mainostettava vaihtaa tuoreempaan .. jospa sitä duunia vois kokeilla..

    • Anonyymi

      Joku puhuu Maisan tekokynsistä ja meikistä. Sairalamaailmaa tuntevana ja nähneenä voin kertoa, että meikattuja hoitajia kyllä löytyy. Osalla taas on tatuointeja. Se ei tietysti haittaa hoitotyötä, mutta aina se ei ole esteettisesti kaunista katseltavaa.

      • Anonyymi

        Tuskin on kenelläkään sellaista pakkelimääröö naamassa kuin Torpalla.

      • Anonyymi

        Joo kyllä varmaan on hoitotyössä meikattuja hoitajia, olen minäkin heitä nähnyt hillitysti ja hoitotyöhön soveltuvasti.
        Mutta eipä oo tekokynsiä hoitajilla.

    • Anonyymi

      Eikai Maisa ehtinyt edes työskennellä hoitajana varsinaisesti. Uskon ettei tällä hetkellä pää kestäisi, Maisa aika epävakaa ja hoitoalalla raskasta ja vaativaa nyt koronan aikana varsinkin.
      Odottanee lentojen alkamista.

      • Anonyymi

        Kävi 2 päivää hoitotyössä, tuli itkun kanssa kotiin. Täysin alalle soveltumaton ihminen. Hukkaan meni tuossakin yhteiskunnan eli meidän veronmaksajien tarjoama koulutus.
        Turhake saa jatkossakin työntää tarjoiluvaunua pakkelit naamassa suu tekohymyssä. Siihen työhön ei tarvitse Einstein olla. Sen osaa tavallinen baaritarjoilijakin.

        Toivottavasti turhake osaa jatkossa olla hiljaa eikä enää kehu ja hypetä soveltuvuudellaan ja kutsumuksellaan alalle kuin alalle.

        Turhakkeen on parempi pysyä ns.turhaketöissä.

    • Anonyymi

      määrätynlaisista ihmisistä ei ole työelämään!

      • Anonyymi

        Näin se on. Helpon rahan hakijat löytää somesta tai ns.turhaketöistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin se on. Helpon rahan hakijat löytää somesta tai ns.turhaketöistä.

        Luoja varjelkoon kaikkia hoitoa tarvitsevia Torpan hoidoilta!!!!

    • Anonyymi

      Hoitoalallakin tapahtuu aina kaikenlaista. Yksi paha juttu on työpaikkakiusaaminen.
      Johtuu siitä, että ala naisvaltaista. Eniten kiusaamista on kunnan ja valtion paikoissa.

      • Anonyymi

        Työpaikkakiusaamista on kaikilla aloilla.
        Se ei ole mikään veruke olla menemättä hoitoalalle töihin.

    • Anonyymi

      Minä olen nähnyt hyvinkin meikattuja hoitajia työssään. Ei meikkaaminen ole kiellettyä. Minua heidän meikkinsä ei häirinnyt lainkaan ja tuskin tulee koskaan häiritsemäänkään.

      • Anonyymi

        Sinun ei tunnu maailmassa häiritsevän mikään muu kuin se, että Maisastasi kerrotaan ilkeitä totuuksia.

    • Anonyymi

      Eivät nykyajan hoitajat ole enää mitään nunnia tai diakonissoja, joilta kaikki itsensä kaunistaminen on kiellettyä.

    • Anonyymi

      Nykyään hoitajat saavat värjäyttää hiuksensa kirkuvilla väreillä niin halutessaan ja ottaa tatuointeja. Onko se sen kummempaa, jos joku meikkaa itseäään?

      • Anonyymi

        Ei meikit, eikä hiukset tee hoitajasta huonoa! Mutta jos ihminen on epäluotettava, ahne, itsekäs ja huonomaineinen, hän ei kuulu hoitoalalle!! Eli oikein hyvä, jos Torppa pysyy mahdollisimman kaukana sairaista ja avuttomista ihmisistä!!

        Tuosta jäi yksi tärkeä seikka pois. Mukavuudenhaluisuus ja laiskuus.

        Turhake- Maisat eivät sovellu hoitoalalle, koska ovat mukavuudenhaluisia ja laiskoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuosta jäi yksi tärkeä seikka pois. Mukavuudenhaluisuus ja laiskuus.

        Turhake- Maisat eivät sovellu hoitoalalle, koska ovat mukavuudenhaluisia ja laiskoja.

        Eikös siinä näinmuodoin käynyt ihan hyvin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös siinä näinmuodoin käynyt ihan hyvin?

        Kävi, kunhan jatkossakin ymmärtäisi tehdä vaan turhaketöitä eikä hypettäisi ennakkoon mitättömiä asioita.
        Suuri suu nyt suppuun ja keskittymääb perhe-elämään, töihin ja iki-ihanaan IT-mieheen. Latvalan voisi jo jättää rauhaan ja keskittyä siihen omaan elämäänsä.

    • Anonyymi

      Klo 14:41
      Ei ole veruke olla menemättä töihin työpaikkakiusaamisen takia.
      Mutta, jos ensi kokemus on sellainen, niin se voi johtaa siihen, että jos on muita töitä tarjolla, niin kiusattu vaihtaa alaa lennossa. Kaikilla ei ole siihen mahdollisuutta ja se tietää sitten sairauspoissaoloja ja muuta ikävää.

      • Anonyymi

        Höpö höpö. Maisaa ei ole kukaan kiusannut. Turhake keksii kaikkia tekosyitä, kun huomasi nolosti itsekin, että hänestä ei ole oikeisiin töihin.

    • Anonyymi

      Tänäpänä Suomessa ihminen saa valita, mihin työhön hakeutuu. Sehän on Oikia homma.
      Mistä Pohjois-Koreasta nämä vänkääjät on, jotka väen vängällä ohjaa Maisaa lähihoitajan töihin?
      🙄🙄🙄

      • Anonyymi

        Ihmetellään vaan, kun ei "kutsumusammatti" kiinnostakkaan! Näinhän se rehellinen Maisuli kertoi silmät kirkkaana, että "kutsumusammatti"!!

      • Anonyymi

        Sinähän se oikea järjen jättiläinen oletkin.
        Saahan täällä ihmetellä miksi turhake hypetti sopivansa hoitotyöhön ja kehui olevansa kutsumusammatissaan.

        Turhakkeiden ei kannattaisi hypettää mitään. Niistä ei ole oikeisiin töihin.

        Klo 15.00 kirjoittaneelle

        Klo 15.27 kirjoittaneelle:
        Saa Maisa ja muutkin muuttaa mielipidettä siitä, mitä haluaa tehdä työkseen.
        Sinä järjen jättiläinen olet varmaan ikäs tehnyt yhtä ja samaa työtä, johon aikoinaan hakeuduit. Hyvä sulle.
        Pidä tosta kiinni beibe.
        Olen sitä sorttia, että vaihtelu virkistää sekä vittuilijoita ei tarvitse sietää.
        👻

        Saa toki muuttaa mielipidettään ja vaihtaa alaa, kun jättää sen turhan itsensä ennakkomainostamisen, hypettämisen ja kehumisen. Turhakkeiden pitäisi tunnistaa ne omat vahvuutensa eli hakeutua heti vain turhaketöihin eikä edes yrittää tunkea ns.oikeisiin töihin.

        Vaihtelu virkistää miehissäkin. Joko kohta saadaan uutinen, että rakkaus loppui ja kasvoimme erilleen. Vaihtelu virkistää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saa toki muuttaa mielipidettään ja vaihtaa alaa, kun jättää sen turhan itsensä ennakkomainostamisen, hypettämisen ja kehumisen. Turhakkeiden pitäisi tunnistaa ne omat vahvuutensa eli hakeutua heti vain turhaketöihin eikä edes yrittää tunkea ns.oikeisiin töihin.

        Oletpas sinä jyrkkä mielipiteissäsi.
        Ketuttaako kun laittautuu nätiksi ja on avuja muuhunkin kuin lähäriksi?
        Suurella joukolla on useampia ammatteja kuin yksi.
        Ei se mainostaminen ja kehuminen ole sinulta pois.
        Ps. Turhaketöitä ei ole. Hyvä että on töitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinähän se oikea järjen jättiläinen oletkin.
        Saahan täällä ihmetellä miksi turhake hypetti sopivansa hoitotyöhön ja kehui olevansa kutsumusammatissaan.

        Turhakkeiden ei kannattaisi hypettää mitään. Niistä ei ole oikeisiin töihin.

        Okei pomo. Kun sä kerran niin sanot.
        Sano nyt vielä kerran pliis.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletpas sinä jyrkkä mielipiteissäsi.
        Ketuttaako kun laittautuu nätiksi ja on avuja muuhunkin kuin lähäriksi?
        Suurella joukolla on useampia ammatteja kuin yksi.
        Ei se mainostaminen ja kehuminen ole sinulta pois.
        Ps. Turhaketöitä ei ole. Hyvä että on töitä.

        Miksi pitäisi ketuttaa? Monessa muussakin työssä laittaudutaan nätiksi ja huom.ovat oikeasti vaativimpia töitä ja joihin on pitkä koulutus.

        Lentoemännän työ on yliglamourisoitu.
        Siihen on hyvin lyhyt koulutus, ei vaadi kuin asiakaspalvelutaitoja ja vähintään kohtuullinen englannin kielen taito, muut kielet katsotaan eduksi.
        Lentoemännän työhön kykenee kaikki asiakaspalvelussa toimivat, kaupan kassasta tarjoilijoihin. Ainoa mikä voi olla haaste joillekin on ns.jet lagit.

        Kyllä lentoemännän työ on lähihoitajan työhön verrattuna ns.turhaketyötä.
        Tarjoiluvaunuja pukataan ahtaissa oloissa kestohymy naamalla.

        Mutta sopii varmasti itsestään tykkääville ja itseään mielellään esitteleville oikein hyvin. Ja töihinkin pääsee mitättömällä pohjakoulutuksella, kun osaa käyttää omia suhteitaan hyväksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinähän se oikea järjen jättiläinen oletkin.
        Saahan täällä ihmetellä miksi turhake hypetti sopivansa hoitotyöhön ja kehui olevansa kutsumusammatissaan.

        Turhakkeiden ei kannattaisi hypettää mitään. Niistä ei ole oikeisiin töihin.

        No se halusi emännäksi työntelee viinavsynuja ja kun tuo peruskoulutus oli niin perus niin piti käydä hankkimassa apu eiku perushoitajan paperit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi pitäisi ketuttaa? Monessa muussakin työssä laittaudutaan nätiksi ja huom.ovat oikeasti vaativimpia töitä ja joihin on pitkä koulutus.

        Lentoemännän työ on yliglamourisoitu.
        Siihen on hyvin lyhyt koulutus, ei vaadi kuin asiakaspalvelutaitoja ja vähintään kohtuullinen englannin kielen taito, muut kielet katsotaan eduksi.
        Lentoemännän työhön kykenee kaikki asiakaspalvelussa toimivat, kaupan kassasta tarjoilijoihin. Ainoa mikä voi olla haaste joillekin on ns.jet lagit.

        Kyllä lentoemännän työ on lähihoitajan työhön verrattuna ns.turhaketyötä.
        Tarjoiluvaunuja pukataan ahtaissa oloissa kestohymy naamalla.

        Mutta sopii varmasti itsestään tykkääville ja itseään mielellään esitteleville oikein hyvin. Ja töihinkin pääsee mitättömällä pohjakoulutuksella, kun osaa käyttää omia suhteitaan hyväksi.

        Niin eikä edes toista kotimaista tarvii enää osata..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmetellään vaan, kun ei "kutsumusammatti" kiinnostakkaan! Näinhän se rehellinen Maisuli kertoi silmät kirkkaana, että "kutsumusammatti"!!

        Veikkaan, sun mieli muuttuu vielä

    • Anonyymi

      Moni muukin on jättänyt kutsumusammattinsa ja moni harkitsee sitä koko ajan.
      On tullut nähtyä muutamia työnhönsä leipääntyneitä hoitajia.

      • Anonyymi

        Työn jättämisen ymmärtää, kun on ensin tehnyt sitä työtä!
        Oletko oikeasti noin tyhmä?

        Törpön 2 päivän ja joku viikon työharjoittelukokemus hoitotyöstä ei kerro kokonaisuutta ja vaihtoehtoisia töitä lähihoitajillekin löytyy.

        Kysymys on siitä, että Törpöllä on taipumus ennakoon hypettää ja mainostaa itseään, kun huomaa itsekin hypettäneensä turhaan, hiljenee aiheesta. Noloa.

        Tyhjänpäiväinen turhake.

        Ei sun tartte kaikkea ymmärtääkään. Ymmi ymmärtää sen, jos olet kaavoihis kangistunut. Sattuu sitä paremmissakin piireissä.
        Ettei vaan pääs hajoo tota menoo🤔

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sun tartte kaikkea ymmärtääkään. Ymmi ymmärtää sen, jos olet kaavoihis kangistunut. Sattuu sitä paremmissakin piireissä.
        Ettei vaan pääs hajoo tota menoo🤔

        Pää hajoo turhakkeilla ja mukavuudenhaluisilla julkkisbimboilla. Ei oikeita, arvostettuja töitä tekevillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pää hajoo turhakkeilla ja mukavuudenhaluisilla julkkisbimboilla. Ei oikeita, arvostettuja töitä tekevillä.

        Elätpä sinä vaikeita aikoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elätpä sinä vaikeita aikoja.

        Minä? Tuskin. Vaikeampia aikoja voi elää eräs kuxuselämän perään haikaileva, exälleen pottuileva rouva.

    • Anonyymi

      Maisa on pärjännyt lentoemännän työssään. Siellä saattaa asiakkaiden joukossa olla hyvinkin öykkärimäisiä ja nousukkaita henkilöitä, joita pitää osata käsitellä.
      Hän olisi varmasti pärjännyt ns. hankalien potilaidenkin kanssa. Mutta, se että työkaverit ovat hankalia on jo pahempi asia. Maisa kertoi, että työpaikalla oli huono henki. Eikä se ole ainoa työpaikka jossa näin on. Niitä kyllä löytyy sairaala/hoiva-alalta.

      • Anonyymi

        Joka paikka, missä Torppaa ei kohdella suurena tähtenä, on hänelle hankala paikka.
        Jopa omassa kodissaan on tanssittava hänen pillinsä mukaan.

      • Anonyymi

        Höpö höpö. Maisan lentoemännän työssä pärjäisi kaikki asiakaspalvelualalla toimivat, kaupan kassasta tarjoilijoihin. Lentoemäntätuttavani sanoi,että yliglamourisoitu ala.

        Maisan työpaikalla huono henki? Torppa kävi 2 päivää töissä ja odotti, että kaikki ihastelevat ja kumartelevat kun omasta mielestään suuri tähti ja kaunotar tulee töihin. Raaka totuus iski vasten kasvoja ja Torppa juoksi kotiin (teko)itkemään.

        Torpasta ei ole oikeisiin töihin.

        Klo 15.21 kirjoittaneelle Maisa fanille

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joka paikka, missä Torppaa ei kohdella suurena tähtenä, on hänelle hankala paikka.
        Jopa omassa kodissaan on tanssittava hänen pillinsä mukaan.

        Se on juuri noin.

      • Anonyymi

        Lentoemännän työssä pärjäävät kaikki asakaspalvelualalla toimivat kaupan kassasta tarjoilijoihin. Johan sen kertoo koulutuksen lyhyyskin. Ei ole mitään erityisiä taitoja vaativa tehtävä. Ilmassa toimiva tarjoilija ja asiakaspalvelija.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö höpö. Maisan lentoemännän työssä pärjäisi kaikki asiakaspalvelualalla toimivat, kaupan kassasta tarjoilijoihin. Lentoemäntätuttavani sanoi,että yliglamourisoitu ala.

        Maisan työpaikalla huono henki? Torppa kävi 2 päivää töissä ja odotti, että kaikki ihastelevat ja kumartelevat kun omasta mielestään suuri tähti ja kaunotar tulee töihin. Raaka totuus iski vasten kasvoja ja Torppa juoksi kotiin (teko)itkemään.

        Torpasta ei ole oikeisiin töihin.

        Mutta mutta onko sinusta mihinkään työhön. Ponteva ainakin olet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta mutta onko sinusta mihinkään työhön. Ponteva ainakin olet.

        Älä siitä huolehdi. Pärjään kyllä koulutuksellani. Useampu tutkinto ns . takataskussa. Montako sinulla? Ja laske vain tutkinnot, siis ne joihin tarvitaan useamman vuoden koulutus, ei mitään kursseja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lentoemännän työssä pärjäävät kaikki asakaspalvelualalla toimivat kaupan kassasta tarjoilijoihin. Johan sen kertoo koulutuksen lyhyyskin. Ei ole mitään erityisiä taitoja vaativa tehtävä. Ilmassa toimiva tarjoilija ja asiakaspalvelija.

        Maisa sopii lentoemännän työhön oikein hyvin. Samanlaiset kanat...eikun siis linnut lentävät parvessa parhaiten😄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maisa sopii lentoemännän työhön oikein hyvin. Samanlaiset kanat...eikun siis linnut lentävät parvessa parhaiten😄

        Lentoemothan ovat siivoojia, tarjoilijoita, myyjiä ym. tavallisia duunareita, jotka joutuvat olemaan jalkeilla aina koko lennon ajan. Olen usein heitä säälien seurannut, kun matkalla on paljon hermoja koettelevia tilanteitakin. Maisa nauttii tästä vain siitä syystä, että saa diivailla ja keikistellä katseitten alla monta tuntia! (Jos nyt yleensä koskaan on tehnyt tuotakaan hommaa?)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä siitä huolehdi. Pärjään kyllä koulutuksellani. Useampu tutkinto ns . takataskussa. Montako sinulla? Ja laske vain tutkinnot, siis ne joihin tarvitaan useamman vuoden koulutus, ei mitään kursseja.

        Taisit jättää käytös- ja tahdikkuustunnit väliin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taisit jättää käytös- ja tahdikkuustunnit väliin.

        Tahdikkuustunnit? Sinulla on jäänyt väliin kaikki yleissivistävät opinnot.
        Peruskoululainenkin tietää enempi kuin sinä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lentoemothan ovat siivoojia, tarjoilijoita, myyjiä ym. tavallisia duunareita, jotka joutuvat olemaan jalkeilla aina koko lennon ajan. Olen usein heitä säälien seurannut, kun matkalla on paljon hermoja koettelevia tilanteitakin. Maisa nauttii tästä vain siitä syystä, että saa diivailla ja keikistellä katseitten alla monta tuntia! (Jos nyt yleensä koskaan on tehnyt tuotakaan hommaa?)

        Juuri noin, lentoemännän työt eivät ole tavallista tarjoilijaa ja siivoojaa kummempia. Maisahan narsistina tykkää, kun saa keekoilla ja esittää ah, niin herttaista miesmatkustajille, lentäjille ja stuerteille. Maisa on kuin yksi takavuosien Putous-sketsihahmo, joka hoki kato mua! Kato mua!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lentoemothan ovat siivoojia, tarjoilijoita, myyjiä ym. tavallisia duunareita, jotka joutuvat olemaan jalkeilla aina koko lennon ajan. Olen usein heitä säälien seurannut, kun matkalla on paljon hermoja koettelevia tilanteitakin. Maisa nauttii tästä vain siitä syystä, että saa diivailla ja keikistellä katseitten alla monta tuntia! (Jos nyt yleensä koskaan on tehnyt tuotakaan hommaa?)

        Maisa tuskin jaksaa lentoemon hommia vuosia tehdä. Maisalla on vielä työn ensihuuma menossa ja sama ensihuuma vielä parisuhteessakin. Katsotaan muutaman vuoden päästä😄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lentoemothan ovat siivoojia, tarjoilijoita, myyjiä ym. tavallisia duunareita, jotka joutuvat olemaan jalkeilla aina koko lennon ajan. Olen usein heitä säälien seurannut, kun matkalla on paljon hermoja koettelevia tilanteitakin. Maisa nauttii tästä vain siitä syystä, että saa diivailla ja keikistellä katseitten alla monta tuntia! (Jos nyt yleensä koskaan on tehnyt tuotakaan hommaa?)

        Lentoemäntä on ahtaissa tiloissa työskentelevä tarjoilija.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tahdikkuustunnit? Sinulla on jäänyt väliin kaikki yleissivistävät opinnot.
        Peruskoululainenkin tietää enempi kuin sinä.

        Meinasinkin mainita tahdikkuustuntien lisäksi yleissivistyksen puutteesi. Ja nythän se tuli selväksi.
        Et ymmärtänyt pointtia. 💩

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meinasinkin mainita tahdikkuustuntien lisäksi yleissivistyksen puutteesi. Ja nythän se tuli selväksi.
        Et ymmärtänyt pointtia. 💩

        Sinä et tuntenut edes oikeita oikeustermejä, et tiedä käytännön palkkatasoja. Kompastelet pelkkään yleistietoon - ja sivistykseen kuuluvissa asioissa. Postaat vain typeriä lehtijuttujasi, joilla ei ole käytänmön työelämän kanssa juuri mitään tekemistä.

        Siksi oletkin niin huvittava, esität muita fiksumpaa, mutta viesteistäsi käy selväksi, ettet oikeastaan tiedä mistään mitään.

        Lapsikin tajuaa, mitä vihjaus tahdikkuudesta ja käytöksestä tarkoittaa.
        Tässä sinun tapauksessa turhakkeeksi väittäminen on tahditonta, sivistymätöntä ja kertoo käytöstavoistasi.
        Yleistieto ja yleissivistys kirjoitetaan näin:
        Yleistieto ja - sivistys.
        Ei näin: yleistieto - ja sivistys, kuten sinä kirjoitit.
        Olitko äidinkielen tunneiltakin pois?🤭
        Onko sun paha olla?
        Ps. En ole postannut yhtikäs mitään lehtijuttuja🤪

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joka paikka, missä Torppaa ei kohdella suurena tähtenä, on hänelle hankala paikka.
        Jopa omassa kodissaan on tanssittava hänen pillinsä mukaan.

        Mitä se sua haittaa?

    • Anonyymi

      Lentoemäntien alkupalkka on matala, mutta vuosien kokemuksen jälkeen ja kaukolennot voivat nostaa sen jopa 5000€ euroon kuukaudessa.
      Nouseeko siivoojien, tarjoilijoiden ja kaupan työntekijöiden palkka noin korkeaksi?
      Onko heillä joku erikoinen kielitaito vaatimus työssään?

      • Anonyymi

        5000 €? Oletko seonnut. Höpö höpö. Lentäjätkään eivät kaikki saa sellaista palkkaa.
        Kaupan kassatkin yltävät samaan palkkatasoon kuin lentoemännät.

        Tarjoilijaltakin vaaditaan nykyaikana kielitaito. Englanti ja mielellään myös ruotsi pitää osata. Samoin kielitaitovaatimus on esimerkiksi hotellien kerrossiivoojilla.

        Missä tynnyrissä sinä elät? Juttusi ovat oudon tyhmiä ja tietämättömiä.

    • Anonyymi

      ILTA SANOMAT 24.6.2017 (klo 6:01)
      "Nuoren palkka 2000€/, kokeneen jopa 5000€/kk - onko tässä järkeä"?

      Kannattaa lukea koko artikkeli.

      • Anonyymi

        Maisukallasi on vielä pitkä matka hyviin ansioihin, todella pitkä. Vaatii pitkän uran ja paljon kaukolentoja. Nekin jaetaan tasapuolisesti, ei vain "maisoille'.
        Maisukkasi tienaa vielä todella monta vuotta saman verran kuin kaupan kassa.

        Villi arvaus: Maisukkaa ei enää 5 vuoden sisällä ilmailualalla nähdä. Mieli kun vaihtuu pyryharakalla tuulen suunnan mukaan.

        Tuulella ne suuretkin laivat seilaa. 🛳️

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuulella ne suuretkin laivat seilaa. 🛳️

        Laivoja ohjaakin ammattitaitoiset ja pitkän koulutuksen saaneet merikapteenit, eivät ole mitään kahden viikon kurssin käyneitä😄

    • Anonyymi

      Joka tapauksesa tuo 5000€/kk pitää paikkansa. Siitähän tässä oli kyse.
      Kyse oli myös siitä, että saavuttaako esim. laitossiivooja (nyk. laitoshuoltaja) tuon palkkatason vuosien kuluessa?

      • Anonyymi

        Jankuttaja jankuttaa. Maisallasi on todella pitkä matka noihin ansioihin, liian pitkä matka. Tuskin tulevat Maisan kohdalla toteutumaan. Laitossiivoojien ym.palkat nousevat joka vuosi vähintäänkin yleiskorotuksen verran ja ovat täysin vertailukelpoisia Maisukkasi ansioihin.

        Maisa ei jaksa tehdä lentoemon töitä kovin kauan, ei oke jaksanut mitään muutakaan. Hyvä palkka jää vain haaveeksi😄

    • Anonyymi

      Jos Maisa ei olisi lentoemännän ammatissa, niin tuota ammattia ei täällä arvosteltaisi noin rajusti. Miksi sitten stuertin ammatti jätetään aina rauhaan? No, siksi kun sitä tehtävää hoitaa miehet.

      • Anonyymi

        Itsehän Maisa hypettää lentoemon töitä ja tekee siitä muka maailman tärkeimmän työn.

    • Anonyymi

      Hallitus väläytti jo työvelvoitetta hoitajille jos koronatilanne tarpeeksi pahenee. Sitten Maisan pitää mennä tekemään toinenkin työpäivä tänä vuonna. Jos kieltäytyy niin työkkäri lätkäisee karenssit. Ai niin eihän se Maisaa haittaa, yt-Mikko hoitaa elatuksen.
      Eipä noista tyrkkyjulkkiksista ole oikein esikuvaksi kenellekkään vaikka niin "influensereita" ovatkin omasta mielestään. En miellä työksi oman naaman kuvaamista vuodesta toiseen.

      • Anonyymi

        Maisako lähtisi lähihoitajan töihin. Tuskin.
        Kuvaa mieluummin omaa pakkeloitua naamaansa, kauppaa halpisrytkyjä ja lentää muutaman lennon vuodessa.

    • Anonyymi

      Jos jollakin lähihoitajan koulutuksen saaneella on nyt toinen työpaikka, niin voiko hallitus komentaa ko. henkilöä jättämään tämän toisen työn ja lähtemään tekemään hoitotyötä?

      • Anonyymi

        Ei voi kuin äärimmäisessä, todellisessa hätätilanteessa. Suomeen tuskin tulee sellaista tilannetta.

      • Anonyymi

        Voi. Valmiuslain aikana.

    • Anonyymi

      Harkitsen ryhtyä siivoojaksi, koska heidän palkat kuulemma nousevat samoihin lukemiin kuin lentoemäntien korkemmat palkat (5000€/kk)
      Niinhän tuolla jo joku kertoili.
      Kiitos vinkistä!

      • Anonyymi

        Höpö höpö, hölmö taas tahallaan ymmärtää väärin. Väännetään sinulle rautalangasta vielä kerran: Fanittamasi Torpan palkkataso ei tule nousemaan vuosikausiin 5000 €: oon, tuskin nousee koskaan. Vaatii todella pitkän uran ja kaukolentoja. Niitä ei anneta yksin Torpille vaan jaetaan tasapuolisesti.

        Villi arvaus edelleen: Torppa ei jaksa ilmailualan töitä kauan, ei ole jaksanut mitään muutakaan.

      • Anonyymi

        Onkohan sinusta siihen. Vaatii hyvää kuntoa

    • Anonyymi

      Mitäpä palstan rouvat tuumaavat stuertin ammatista?

      • Anonyymi

        Miksi pitäisi keskustella stuerteista?
        Tämä on julkkisjuorupalsta, tässä ketjussa keskustellaan Maisa Torpasta. Onko Maisa Torppa stuertti?????

    • Anonyymi

      Lentokoneiden siivouksen hoitaa ammattitaitoiset siivoojat, ei lentoemännät, eikä purserit, eikä stuertit, eikä perämiehet, eikä kapteenit.
      Jokaisella on omat tehtävänsä.

      • Anonyymi

        Lentoemännät keräävät roskat lennon lopussa ja laittavat roskasäkkeihin. Ilmeisesti et ole lentänyt koskaan. Lentoemännän työ on tarjoilua, roskien keräilyä ja asiakaspalvelua.

    • Anonyymi

      Tässä aina unohtuu ne stuertit. He tekevät samaa työtä kuin lentoemännät, vaikka ovat miehiä.
      Varsinaisen siivouksen tekevät ammattimaiset siivoojat.
      On tullut lennettyä ja muutakin kautta tietoa löytyy, jota en lähde nyt tässä avaamaan.

      • Anonyymi

        Onko Torppa tehnyt tätäkään työtä? Eiköhän se "työ" ole pelkästään itsensä kehuminen ja kuvailu. Sitä hommaa saa puuhailla ihan yksin, niin ei ole hankalia työkavereita. Maisasta ei ole "oikeisiin" töihin!

      • Anonyymi

        Lentokoneen muun siivoustyön eli imuroinnin, tasojen yms. tekevät ammattilaiset eli siivousfirmat. Lentoemäntien työhön kuuluu myös roskien kerääminen lennon aikana ja lennon lopussa. Se on fakta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko Torppa tehnyt tätäkään työtä? Eiköhän se "työ" ole pelkästään itsensä kehuminen ja kuvailu. Sitä hommaa saa puuhailla ihan yksin, niin ei ole hankalia työkavereita. Maisasta ei ole "oikeisiin" töihin!

        Viime vuoden verotustiedoista päätellen ei ole kovin montaa lentoa tehnyt.

    • Anonyymi

      Täällä monet keskittyvät arvostelemaan lentoemännän työtä, mutta kun joku ottaa puheenaiheeksi stuertin ammatin, niin siitäpä se haloo nousee. Mikä siinä on niin arka asia? Muutenkin keskustelu rönsyilee sinne sun tänne. Välillä joku innostuu haukkumaan ja nimittelemään toista kommentoijaa.

      • Anonyymi

        Sinulla on ymmärtämisen vaikeuksia. Täällä ei keskustella stuerteista. Tämä on julkkisjuorupalsta, ketjun aiheena on Maisa Torppa. Maisa Torppa on lentoemäntä, ei stuertti. Miksi siis pitäisi keskustella stuerteista??? Jos joku julkkismies työskentelee stuerttina, siitä voidaan avata erillinen keskusteluketju.

        Likaisten astiotten ja servettien (räkästen nenäliinojen) keräily, joskus jopa okesnnuksen siivoaminen, ei ole Torpan hommia! Oman lärvin maalaaminen ja silikonien pullistelu on sitä, mihin tuo nainen ainoastaan pystyy!

        Oksennukset siivoaa siivoojat. Servetit, tyhjät ruoka-astiat ym.roskat kerää lentoemäntä lennon aikana ja lennon lopussa.

    • Anonyymi

      Täällä keskustellaan jatkuvasti ohi itse aiheen, joten myös minäkin otan eri vapauden ja keskustelen stuerteista. Siis siitä miespuolisesta lentomatkustamon henkilöstöstä.
      He tekevät sitä samaa työtä mitä lentoemännätkin tekevät.
      Nyt tietysti minäkin saan jankkaajan tittelin. Mutta, ei se minua haittaa.

      • Anonyymi

        Kerro joku julkkisstuertti, voidaan keskustella siitä.
        Tämä on edelleen JULKKISjuorupalsta.

      • Anonyymi

        Stuertti tai emo, ihan sama, mutta Torpasta ei siihen, eikä mihinkään muuhunkaan hommaan ole! Paitsi itsensä meikkaamiseen ja kuvaamiseen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Stuertti tai emo, ihan sama, mutta Torpasta ei siihen, eikä mihinkään muuhunkaan hommaan ole! Paitsi itsensä meikkaamiseen ja kuvaamiseen!

        Torppa=turhake.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Torppa=turhake.

        Fiksu, mutta esittää tyhmää!!! Hahaahahaahahahaaaaa..............

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Stuertti tai emo, ihan sama, mutta Torpasta ei siihen, eikä mihinkään muuhunkaan hommaan ole! Paitsi itsensä meikkaamiseen ja kuvaamiseen!

        Kuule, Maisa on kauniimpi ja taitavampi kuin sinä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuule, Maisa on kauniimpi ja taitavampi kuin sinä.

        Miten voit perustella absurdin ja todella hölmön väitteesi? Mistä tiedät kirjoittajien ulkönäön ja sukupuolen?

    • Anonyymi

      Onhan noita julkkisstuertteja. Eräs hyvin tunnettu tulee mieleen, mutta en tiedä vieläkö hän toimii stuerttina. Juttu löytyy IltaSanomien jutusta vuodelta 2015.

      • Anonyymi

        Laita rohkeasti nimi vaan. Voidaan keskustella. Sinulle kun tuntuu olevan arka aihe keskustella Maisa Torpasta.

    • Anonyymi

      Voin keskustella Maisasta vaikka kuinka paljon, mutta haukkumaan en häntä ala. Asiallisesti voin aina keskustella, ihan mistä vaan.
      Mutta, annan sinulle pienen vinkin, jos haluat tietää jonkun julkkisstuertin.
      Lue Kodinkuvalehti 1.9.2019 Sieltä löytyy kaipaamaasi tietoa. Löytyy sitä tietoa muualtakin.

      • Anonyymi

        Mikso et voi laittaa nimeä? Ei se ole kiellettyä.

      • Anonyymi

        Haukkumaan et ala? Mutta viikkoja mollasit ja ivasit Latvalaa palstalla. Sekö on hyväksyttävää?

    • Anonyymi

      Korjaan:
      Piti olla *Kodinkuvalehti 1.3.2019 (Siis maaliskuun numero, ei syyskuun)

      • Anonyymi

        Tarkoitit Mika Tommolaa, uutisten ns.kevennysmiestä.
        Tommola on hieno mies! Ei koskaan mitään roskajulkisuutta toisin kuin eräällä lentoemännyttään kehuvalla ja mainostavalla hölmöllä.

    • Anonyymi

      Tommola tekee tismalleen sitä samaa työtä mitä Maisakin.
      Miksi teistä joku halveksii Maisan tekemänä sitä samaa työtä?
      Sama työnkuva, mutta työntekijällä on eri ammattinimike.

      • Anonyymi

        En ole koskaan nähnyt Torppaa uutisissa, tai muussakaan asiaohjelmassa!!?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole koskaan nähnyt Torppaa uutisissa, tai muussakaan asiaohjelmassa!!?

        Tommola ei tee hommistaan ns.numeroa.

        Torppa ja Torpan fanit kailottaa ja mainostaa kuinka lentoemännän homma on jotakin erikoishommaa, johon ei juuri kukaan muu kykene kuin Torppa.
        Kailottajat mainostavat Torpan ansaitsevan heti ministeritason palkkoja.

        Höpö höpö. Lopettakaa kailottaminen ja mainostaminen täysin turhilla asioilla, osittain jopa paikkaansa pitämättömillä asioilla. Sen jälkeen voitte vasta odottaa ja vaatia asiallista kirjoittelua.

        Torppa mokasi, sai paljon vihamiehiä ja inhoajia haukkumalla Latvalaa vuoden julkisesti ja valehtemalla. Sellainen ei ole oikein ja oikeutettua. Maisan pitää nyt vaan niellä ja kestää kura ja paska minkä on ihan itse, omaa tyhmyyttään saanut aikaiseksi.

        Toivottavasti tyhmä oppi jotain.

    • Anonyymi

      Tommola ja Torppa tekevät lentokoneessa tismalleen samoja töitä.

      • Anonyymi

        Niin mitä sitten?
        Etkö vieläkään tajunnut mitä eroa Tommolan ja Torpan tekemisisssä ja julkisuuskuvassa on?

        Olet sinä kyllä oikeasti yksinkertainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin mitä sitten?
        Etkö vieläkään tajunnut mitä eroa Tommolan ja Torpan tekemisisssä ja julkisuuskuvassa on?

        Olet sinä kyllä oikeasti yksinkertainen.

        En koskaan ole lennon aikana nähnyt siivoojaa. Kyllä ne siivoushommat hoitelee lentoemo ja stuertti! Matkan jälkeen, koneen tyhjennyttyä saapuu siivoojat imureineen, mutta lennon aikana edellä mainittu henkilökunta pitää paikat suht siisteinä. (tuskin Torppa!?)

    • Anonyymi

      Nyt puhutaankin siitä, että kun Maisa tekee lentoemännän töitä, niin osa porukkaa haukkuu lentoemännän työn ihan maan rakoon. Sanovat sitä siivoojen työksi ja että työhon pääsee kuka vaan. Mutta, kun Tommola tekee tismalleen samaa työtä, niin arvosteluita ja haukkumisia ei enää kuulukkaan. Kai huomaat tuon eron?

      • Anonyymi

        No mutta sinähän se täällä glamourisoit lentoemännän työtä ja et halunnut millään uskoa, että se pitää sisällään myös roskien keräystä. Sinulle on myös jostakin kumman syystä vaikeaa niellä fakta, että lentoemäntä on ilmatilassa työskentelevä tarjoilija. Sitähän se työ on! Tarjoilijat ja kaikki asiakaspalvelutyötä tekevät kykenevät samaan.

        Sinä vänkäsit, että kovat vaatimukset mm.kielitaidon suhteen ym.ym

        Höpö höpö.
        Muutaman viikon kurssi ja jopa kohtuullinen englanti riittää.

      • Anonyymi

        Tommolan työtä ei olekaan täällä kukaan yliglamourisoinut tai tehnyt siitä vaativampaa kuin se on. Maisa fani on tehnyt Maisan lentoemännän töistä jotain suurta, mihin eu juuri kukaan muu kykene.

        Tommolan julkisuuskuva on erinomainen.
        Ei ole törkyjulkkis ja tyhmä kuin Torppa.

    • Anonyymi

      Eri lähteiden mukaan saadaan lentoemäntien palkoista vähän erilaista tietoa. Riippuu tietysti lentoyhtiöstä ja siitä kuin kauan on ollut alalla.
      Yle uutiset kertoi jo vuonna 2013, että Finnairin matkustamohenkilökunnan laskennallinen mediaanipalkka olisi 4152€/kk.
      Vuonna 2017 kerrottiin, että palkka pyörii 2000 - 5000€ välillä kuukaudessa. Tuon lähtöpalkan lisäksi tulee tietysti erilaisia lisiä. Aloittelija tietysti tienaa vähemmän kuin alalla jo pidempään ollut.

      • Anonyymi

        Lentoemo antaa tyhmempien ymmärtää, että hän noissa vanhoissa hassuissa kuvissaan on muka etelässä. Eli toisin sanoen luulee, että Latvalaa harmittaa, kun ei enää saa rutistella noita jättisilareita, vaan mies katselee jo vähän freesimpiä. Maisa on luiseva rusina!

        Kuvat ilmestyivät pian sen jälkeen, kun Latvala kyyditti Seiskan jutussa kahta povipommia, Asal Barghia ja Marianne Kalliota.

        Torppa sai itkupotkuraivarit.

        Torppa todistaa kerta toisensa jälkeen kuinka tyhmä on.

        Tyhmä, joka luulee, että kaikki muutkin ovat tyhmiä.

      • Anonyymi

        Sinä se et ymmärrä, mutta jankata jaksat.
        Usko jo, että Maisasi ei tule ansaitsemaan vielä vuosiin kaupan kassaa enempää.

        Mainitsemiisi korkeampiin ansioihin tarvitaan vähintään 10-20 vuoden ura ja pelkkiä kaukolentoja.

        Tulet ensi vuoden verotiedoista taas näkemään, että Maisasi ei kovin lentele ja tulot ovat köyhyysrajalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuvat ilmestyivät pian sen jälkeen, kun Latvala kyyditti Seiskan jutussa kahta povipommia, Asal Barghia ja Marianne Kalliota.

        Torppa sai itkupotkuraivarit.

        Torppa todistaa kerta toisensa jälkeen kuinka tyhmä on.

        Tyhmä, joka luulee, että kaikki muutkin ovat tyhmiä.

        Ai se oli sitä...

    • Anonyymi

      En kirjoita Maisan tienesteistä, vaan yleensä lentoemäntien palkoista. Minua ei kiinnosta yhdenkään lentoemännän henkilökohtainen palkka. Oli tämä sitten julkkis tai sitten ei.

      • Anonyymi

        Lentoemännällä oltava hyvä näkö, hyvä kunto, sopiva paino ja pituus. Siis aika kovat fyysiset vaatimukset.

        Lähihoitajan toimistotöihin oltava sopiva koulutus ja kokemus. Yleensä merkonomi tai asiakaspalvelun ja toimistohallinnan lähihoitaja. Kymmennittäin hakijoita. Yleensä noin 80 kpl. Lisäksi arvostetaan, että on aikaisempaan kokemusta kyseiseltä erikoisalalta sairaalasta.

        Kumpaakaan ei siis noin vain mennä. Ei pidä puhua sellaisista asioista, joista ei ole tietoa. Pulaa on vanhuspuolen lähihoitajista.

      • Anonyymi

        Maisa fani väittää, että Maisakin voisi tienata jopa 5000 € kuukaudessa.

        Seuraavana sinulle kylmää faktaa, tarkistin ihan mielenkiinnon vuoksi vuosia lentoemäntänä toimineelta tuttavaltani.

        Alkupalkka n. 1200- 1400 €/kk

        N.10 vuotta alalla olleet, 1800 - 2000 €/kk

        Yli 18 vuotta alalla olleet, n. 2200 €/kk

        Huom. Kaukolentoihin pääsevät pääsääntöisesti vain kokeneet lentoemännät.
        Torppa ei ole kokenut.

        Tuossa on se syy miksi Torppaskan verotettavat tulot olivat viime vuonna n.14 000 €. Säälittävää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lentoemännällä oltava hyvä näkö, hyvä kunto, sopiva paino ja pituus. Siis aika kovat fyysiset vaatimukset.

        Lähihoitajan toimistotöihin oltava sopiva koulutus ja kokemus. Yleensä merkonomi tai asiakaspalvelun ja toimistohallinnan lähihoitaja. Kymmennittäin hakijoita. Yleensä noin 80 kpl. Lisäksi arvostetaan, että on aikaisempaan kokemusta kyseiseltä erikoisalalta sairaalasta.

        Kumpaakaan ei siis noin vain mennä. Ei pidä puhua sellaisista asioista, joista ei ole tietoa. Pulaa on vanhuspuolen lähihoitajista.

        Lentoemännällä kovat fyysiset vaatimukset? Jokaisella ns.perusterveyden omaavalla on hyvä näkö, kunto ja sopiva painokin.
        Mitä erikoista tuossa muka on?

    • Anonyymi

      Kodinkuvalehdessä kerrotaan, että Mika Tommolan poikakin on stuertti. Lisäksi hän on myös liikunnanohjaaja.

    • Anonyymi

      Kysymys klo 14:14:lle

      Kerro kuka täällä on yliglamourisoinut tai tehnyt lentoemännän työstä vaativampaa kuin mitä se on? Sekä kuka on väittänyt, että siihen ei kykene juurikaan kukaan muu kuin Maisa?
      En löydä hakemallakaan tuollaisia väitteitä.

      • Anonyymi

        Sinä! Olet esittänyt koulutuksen olevan vaativaa, pitää osata monta kieltä ym.ym.
        Et uskonut myöskään, että lentoemännät keräävät roskia.

      • Anonyymi

        Maisan uudet/vanhat kuvat ovat aivan kuin myyntimainos siihen ammattiin, jonka tämä tyrkky ainoastaan hallitsee!! Näyttää kyllä siltä, että viimeinen käyttöpäivä meni jo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maisan uudet/vanhat kuvat ovat aivan kuin myyntimainos siihen ammattiin, jonka tämä tyrkky ainoastaan hallitsee!! Näyttää kyllä siltä, että viimeinen käyttöpäivä meni jo.

        Jos kuva olisi tullut jossain muualla vastaan, olisi voinut luulla eksyneensä tietynlaisia " palveluita" tarjoavalle sivustolle😄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä! Olet esittänyt koulutuksen olevan vaativaa, pitää osata monta kieltä ym.ym.
        Et uskonut myöskään, että lentoemännät keräävät roskia.

        Norras riittää englanti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos kuva olisi tullut jossain muualla vastaan, olisi voinut luulla eksyneensä tietynlaisia " palveluita" tarjoavalle sivustolle😄

        Nyt siellä on kuva josta luulin oli poli kuvassa mutta se olikin silikonirinta. Kovastol kovin oli paistuneen näköinen.. Tais olla jossain Arabimaassa eli oisko Maisa lomalla..? 🙄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt siellä on kuva josta luulin oli poli kuvassa mutta se olikin silikonirinta. Kovastol kovin oli paistuneen näköinen.. Tais olla jossain Arabimaassa eli oisko Maisa lomalla..? 🙄

        Ei ole lomalla. Vanha kuva.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Norras riittää englanti.

        Kyllä. Siellähän Torppaska on töissä.

    • Anonyymi

      Toiset täällä vaativat Maisaa tekemään yhteiskunnallisesti tärkeää työtä, ilmeisesti tarkoittavat lähihoitajan työtä. Mutta, samaan aikaan taas vaahtoavat, että eivät halua nähdä häntä ko. työssä. Joko olette päässeet yksimielisyyteen siitä, että kumpaa haluatte?

      • Anonyymi

        Älä yleistä. Palstalla saa ja voi esittää mielipiteitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä yleistä. Palstalla saa ja voi esittää mielipiteitä.

        Torppa lähihoitajan töihin mars mars! Palkkakin yli 2000 €/kk.

        Pääsisi eroon noista joka vuosi julkaistuista säälittävistä köyhyysrajalla olevista tuloistaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Torppa lähihoitajan töihin mars mars! Palkkakin yli 2000 €/kk.

        Pääsisi eroon noista joka vuosi julkaistuista säälittävistä köyhyysrajalla olevista tuloistaan.

        Torppa pysyköön kaukana sairaista ja avuttomista ihmisistä!!
        Ei pysty itsekkäällä luonteellaan hoitamaan edes omaa lastaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Torppa pysyköön kaukana sairaista ja avuttomista ihmisistä!!
        Ei pysty itsekkäällä luonteellaan hoitamaan edes omaa lastaan!

        Voi olla näin. Lapsen huoltajuus ilmeisesti isällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Torppa pysyköön kaukana sairaista ja avuttomista ihmisistä!!
        Ei pysty itsekkäällä luonteellaan hoitamaan edes omaa lastaan!

        Hänhän ollut opiskelija. Silloin ei saa olla liikaa tuloja tai tulee takaisinperintä Kelalta. Maisalle toivotan onnea, minkä alan sitten valitseekin 🌄.

    • Anonyymi

      No, nyt sitten moni on todistellut, että lentoemännän ja stuertin työ on todella huonosti palkattua ja vaatimuksia työhön ei juurikaan ole.
      Tuohan ei tietysti pidä paikkaansa.
      Mitä tulee roskien keruuseen, niin tottakait stuertit ja lentoemännät keräävät tarjottimet pois kun lentomatkustajat ovat ruokailleet. Koneessa ei ole lennon aikana siivoojia, eikä niitä roskia voi asiakaskaan itse viedä mihinkään.
      Eilen (26.11.2020) tuli ohjelma televisiosta, jossa kerrottiin mm., että koneeseen tulee aina lennon päättyessä kaksi siivoojaa, jotka puhdistavat koneen sisätilat. Kyse oli Finnairin koneista.

      • Anonyymi

        Kyllä pitää paikkaansa, lentoemäntien palkat eivät ole päätä huimaavia. Moni hakeutunut muihin töihin juuri sen vuoksi.
        Vaatimustasokaan ei ole kovin vaativa.
        Kielitaito englanti, eduksi katsotaan muut kielet
        - hyvä perusterveys
        - asiakaspalvelutaito
        - yo tai keskiasteen tutkinnon suorittanut
        (Finnait taitaa olla poikkeus, sinne ei pääse kuin yo-tutkinnon suorittaneet)
        - uimataito

        Väitän, että nuo ehdot ja vaatimukset täyttää hyvin moni kaupan kassakin ja tarjoilijat.
        Kaikki asiakaspalvetyössä toimivat

    • Anonyymi

      Kello 14:45, on hyvä, että kelpuutat Maisan ko. työhön. Olen tässä asiassa kanssasi samaa mieltä. Hän pärjäisi siinä työssä ihan mainiosti.

      • Anonyymi

        Tai sitten ei. Miten käy tekokynsille ?
        Jaksaako Maisku tehdä fyysisesti raskastakin työtä. Tuskinpa, koska ei urheile eikä harrasta mitään liikuntaa.

        Yksi kerta vuodessa Lappiin patikoimaan ei riitä😄

        Maisku tajunnut itsekin, ettei hänestä ole oikeisiin töihin ja se on hyvä.

        Työyhteisön ja potilaitten kannalta tosi hyvä, jos tuolla maineella varustettu "kutsumusammattilainen" kuvailee vaan omaa lärviään ja rintaproteesejaan kotonaan!

    • Anonyymi

      Maisa Törppö.Milloin on Lentoemo.Hoitaja.Lääkäri.Milloin mitäkin.
      Todellisuudessa ei ole muuta kun toisten siivellä loisija.
      Onko koskaan ansiotöissä edes ollutkaan.
      Lehtiin ja someen vaan jatkuvasti antamassa haastatteluja.

      • Anonyymi

        Huhujen mukaan käy tekemässä vain päivystysluonteisesti lentoemon hommiakin eli silloin kun joku äkillisesti sairastuu tms. Siksi tulotkin minimaalisen surkeat.

    • Anonyymi

      Naistenlehdet ovat täynnä eri julkkisnaisten haastatteluita.
      Yksi hyvä asia on se, että niitä ei ole pakko kenenkään lukea, jos tuntuu, että ne haastattelut ja haastateltavat ärsyttävät.

      • Anonyymi

        Pelkkä Torppaskan itserakas, pakkeloitu ja teennäinen naaman kuva saa monet voimaan pahoin. Torppaska on tasoton ja aivoton.

    • Anonyymi

      Älä katso kuvia hänestä jos tulet pahoinvoivaksi.
      Äläkä lue mitään mitä hänestä kirjoitetaan.

      • Anonyymi

        Naaman kuvia ei voi estää, ne tupsahtavat otsikoista eteen. Mutta juttuja tuosta tyylittömästä ja tasottomasta muijasta ei ole tullut luettua aikoihin. En ihmettele lainkaan, miksi monet inhoavat Torppaa.

    • Anonyymi

      Ei ne Maisan kuvat sieltä lehdistä, eikä muualatakaan hyppää väkisin kenenkään silmille.
      Mutta, kun lukee näitä kommentteja, niin huomaa, että moni arvostelija (pahoinvoipa ihminen) katselee joka ainoan Maisan instagram kuvankin ja arvostelee sitä heti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1204
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      977
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      880
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      724
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe