Olisiko täällä ketään, joka osais kertoa mitä ihmettä pitäisi tehdä? N. 6 vuotta sitten ollessani 18v saman ikäinen siskopuoleni vei poikuuteni, ja tässä heti tarkennetaan, että minkäänlaista verisukua ei olla, eli oikeasti ei kai siskopuoleksikaan voi sanoa, mutta tyttö joka asui nuoruudessa samassa talossa, vei poikuuteni. Sitä ennen olin jo vuosia fantasioinut siitä tytöstä tosi paljon, sitten se kerta, kun se sanoi, että haluais vähän nusasta, tuli täysin puskista. Sovittiin panon jälkeen, että mahdollisesti voitaisi harrastaa toistekin, sitte kuitenkin kummallekin tuli elämään mukaan omat parisuhteet, joten sen enempää ei harrastettu . Edelleenkin pienikin ajatus seksistä sen kanssa saa kyrvän kivikovaksi, ja se onkin se ongelma. En edelleekään kiihotu kenestäkään muusta läheskään yhtä paljoa kuin siitä. Mitenköhän lie siitä pääsisi jo pikkuhiljaa yli. Molemmilla kuitenkin omat elämät nykyään ja todella harvoin edes nähdään. Yleensä ihmisiä kiinnostaa seksisuhteet yms, mutta itse en pystyisi kuvittelemaan sellaista kuin vain sen yhden tietyn kanssa, joka tosin on myös osa luonnettanikin, että en halua mitään seksisuhteita.
Vanha suolako janottaa
Anonyymi
10<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ja lisättäköön vielä, että luonnollisesti myös edelleen fantasioin runkatessa hänestä, koska se nyt vaan luo eniten mielihyvää. Ongelma vaan on se, että olisi kiva kiihottua oikeesti kunnolla myös jostain muusta naisesta.
Kun tulet vanhaksi, niin sua harmittaa tekemättä jääneet fantasiat. Ei niinkään erehdykset. Ajattele, jos daamilla samat ajatukset. Nyt meet laittaa sille jotain koodi.
T: Jaakko
Siis joo, panisin sitä edelleekin ihan koska vain, mutta haluaisin jollain tasolla päästä siitä yli niin, että kiihottuisin muistakin naisista yhtä lailla. Kuten sanoinkin, että voisin koska vain ainoastaan hänen kanssaan aloittaa seksisuhteen, mutta en muiden kanssa, ja se nyt menee ihan täysin luonteen piikkiin ettei pelkkä seksisuhde muuten kiinnosta, paitsi tietty sen kanssa jonka pelkkä ajatteleminen saa kyrvän kovaksi. Toistelen nyt itseäni, mutta siis periaatteessa ei haittaa yhtää, että kiihotun siitä naisesta niin paljon, mutta kun haluaisin kiihottua muistakin naisista edes suurinpiirtein yhtä paljon, helpottaisi kummasti pariutumista jos näkisi muitakin naisia yhtä lailla seksuaalisesti kiihottavana.
Ehkä kiihotutkin muista naisista, jos tutustu paremmin tähän tuttuus.
Jos vanhaksi tullessa nussimattomat panot jää kaivelemaan, ei ole elämä paljoa opettanut.
Kaikkea ei saa, mitä haluaa. Ja on tärkeää voida katsoa itseään peiliin.
Siitähän tässä ei lainkaan ole kyse, että kaivelis nussimattomat panot, vaan siitä, että kiihotun vain ja ainoastaan siitä tietystä naisesta ihan älyttömästi. Ei siis kaivele millää tavalla mikään asia menneisyydestä.
Hän voi olla elämäsi nainen, jota rakastat. Unohda muut ja hae hänet käsiisi.
On aika päästä yli hänestä. Et voi pitää ketään jalustalla, jos haluat oikeaan parisuhteeseesi keskittyä.
Jos niin kovasti kaivelee, ettet tiedä mitä tehdä, ainoa mitä voit tehdä on ottaa yhteyttä siskopuoleesi ja kysyä suoraan: Onko teillä mitään mahdollisuutta?
Jos vastaus on kyllä, muokkaa elämäsi puitteet niin, että voitte olla rehellisesti yhdessä.
Jos vastaus on ei, on aika haudata nuoruuden haaveet ja keskittyä tähän hetkeen ja siihen ihmiseen, johon olet sitoutunut.
Printtaa siskopuolesi naaman kuva paperille, askartele siitä naamari ja laita kumppanisi päähän.
Oikeasti sitä naista ei ollutkaan