Pyhä kansa

”Siu­naa ja var­je­le mei­tä, Kor­kein, kä­del­läs. Kait­se ain kan­sam­me tei­tä vyöt­tä­en voi­mal­la mei­tä heik­ko­ja edes­säs.” (VK 584:1.) Tä­män vir­ren sa­nat ja sä­vel nos­ta­vat mie­leen voi­mak­kaan kii­tol­li­suu­den tun­teen ajal­li­ses­ta isän­maas­ta ja kan­sas­ta, jon­ka jä­se­ni­nä saam­me ol­la. Mei­tä yh­dis­tää yh­tei­nen ko­ti­maa, sen men­neet vai­heet sekä hy­vin­voin­ti ja va­paus. Kan­sam­me vai­heis­sa nä­kyy Ju­ma­lan vä­ke­vän kä­den siu­naus.

Mo­net muut­kin kan­sat ja nii­den jä­se­net tun­te­vat suur­ta yl­peyt­tä ja kii­tol­li­suut­ta omaa maa­taan ja kan­saan­sa koh­taan. Näin ei kui­ten­kaan ole kai­kil­la. Use­at jou­tu­vat ko­ke­maan tur­vat­to­muut­ta ja jopa tus­kaa oman kan­san­sa vai­heis­sa ja kes­kel­lä. Saam­me pyy­tää Ju­ma­lal­ta voi­mia ja vii­saut­ta aut­taa hei­tä.

Jo­kai­nen meis­tä ha­lu­aa kuu­lua jouk­koon, ol­la osa yh­tei­söä. On halu tun­tea ole­van­sa hy­väk­syt­ty, osa ryh­mää. Jo­kai­sel­le ih­mi­sel­le, mut­ta eri­tyi­ses­ti nuo­rel­le, on tär­ke­ää ko­kea yh­teen­kuu­lu­vuu­den tun­net­ta. On tär­ke­ää ol­la osa pie­nem­pää tai suu­rem­paa ka­ve­ri­po­ruk­kaa.

Myös Raa­mat­tu ker­too mo­nis­ta kan­sois­ta ja nii­den vai­heis­ta. Van­han tes­ta­men­tin ajal­la Is­ra­e­lin kan­sa oli eri­tyi­nen kan­sa, jol­le Ju­ma­la lu­pa­si: ”Jos te nyt kuun­te­let­te mi­nua ja pi­dät­te mi­nun liit­to­ni, niin te tu­let­te ole­maan kan­so­jen jou­kos­sa mi­nun oma kan­sa­ni. Koko maa­il­ma on mi­nun, mut­ta teis­tä tu­lee mi­nun pap­pis­val­ta­kun­ta­ni ja pyhä kan­sa­ni.” (2. Moos. 19:5–6.) Tuon kan­san kes­kel­lä ja vai­heis­sa Ju­ma­la kul­jet­ti omaa pe­las­tus­suun­ni­tel­maan­sa eteen­päin.

Raa­mat­tu pu­huu myös py­häs­tä kan­sas­ta, jon­ka jä­se­net ei­vät ole ajal­li­sen syn­ty­pe­rän­sä mu­kaan sa­man kan­san jä­se­niä, vaan sii­hen on kuu­lu­nut ja kuu­luu edel­leen usei­den eri kan­so­jen ja maa­no­sien ih­mi­siä. Tä­män kan­san jä­se­net ovat us­kon kaut­ta Aab­ra­ha­min jäl­ke­läi­siä, Ju­ma­lan kan­sa ja Ju­ma­lan seu­ra­kun­ta. Pyhä kan­sa on siis edel­leen tääl­lä ajas­sam­me Ju­ma­lan seu­ra­kun­ta­na, Ju­ma­lan lap­si­na. (Jes. 62:10–12, Gal. 3:7 ja 1. Piet. 2:9–10.)

Raa­ma­tun­koh­dat ker­to­vat sel­ke­äs­ti myös sen, et­tä jo­kai­nen ih­mi­nen on jo syn­ty­es­sään Ju­ma­lan lap­si ja näin py­hän kan­san jä­sen. Moni ih­mi­nen saa säi­lyä lap­suu­sus­kos­sa ja py­hän kan­san jä­se­ne­nä. Lap­se­nus­kon me­net­tä­nyt­tä ih­mis­tä Ju­ma­la kut­suu ta­kai­sin oman kan­san­sa jouk­koon. Ju­ma­lan kan­san jä­se­nek­si pää­see jo­kai­nen ih­mi­nen, joka ha­lu­aa ot­taa vas­taan Ju­ma­lan kut­sun ja us­koo omat syn­tin­sä an­teek­si.

Ju­ma­lan pyhä kan­sa on ih­meel­li­nen kan­sa, sil­lä se ei ole vain ajal­li­nen kan­sa. Ju­ma­lan kan­san jä­se­net ovat Ju­ma­lan lap­sia ja näin lap­si­na myös pe­ril­li­siä, ni­mit­täin tai­vaan pe­ril­li­siä (Gal. 4:1–7). Ju­ma­lan py­häl­le kan­sal­le on lu­vat­tu ikui­nen elä­mä tai­vaas­sa, jota Jo­han­nes sai kat­sel­la. Hän ku­vai­lee sitä Il­mes­tys­kir­jas­sa (21:1–4).

Mat­kal­la koh­ti oi­ke­aa ko­tia saa tur­vau­tua Ju­ma­lan ar­moon. Ajan vaih­te­luis­ta ja pai­neis­ta huo­li­mat­ta Ju­ma­lan sana on ja py­syy muut­tu­mat­to­ma­na. Ju­ma­la on kan­san­sa tur­va. Hän jat­kaa työ­tään kan­san­sa kes­kel­lä Py­hän Hen­gen kaut­ta.

Ju­ma­lan ar­mo­val­ta­kun­nas­sa saa kuul­la ja us­koa Ju­ma­lan ar­mah­ta­van evan­ke­liu­min, sen puh­dis­ta­van voi­man. ”Mut­ta jos me val­keu­des­sa va­el­lam­me, niin kuin hän­kin val­keu­des­sa on, niin meil­lä on osal­li­suus kes­ke­näm­me, ja Jee­suk­sen Kris­tuk­sen, hä­nen Poi­kan­sa veri puh­dis­taa mei­tä kai­kes­ta syn­nis­tä” (1. Joh. 1:7).

Ar­to Töl­li