olen oksennellut yli kaksi vuotta joka päivä, joskus jopa neljä kertaa päivässä. tätä jaksaa vaan kun turruttaa jokaisen tunteen itsestään. minä en itke, en valita ja olen aina iloinen. kukaan tässä maapallossa ei tiedä salaisuudestani... joskus kun minä romahdan ja kuolen ihmiset ehkä ymmärtävät ja ottavat todesta avunpyyntöni!!!
joka ikinen päivä minä ostan ruokaa ja oksennan , paastoan ja rääkkään itseäni himoliikunnalla. hampaani ovat jo vaurioituneet pahasti ja rasitusmurtumat ovat tuskallisen kivulias seuraus menkkojen poisjäännistä.
mun vanhemmat ovat eronneet ja mä asun mutsilla. mä vihaan mun mutsia vaikka näennäisesti kaikki on hyvin. se loukkaa mua jokainen päivä niin kuin se on tehnyt jo kohta kahden vuosikymmenen ajan. mä olen joutunut pitämään silti mun mutsia pystyssä eikä se mua. ei, se ei ole tukenut mua yhdelläkään sanalla koko elämäni aikana.
vastatkaa pliis edes joku. sanokaaa edes yksi kiltti sana, sillä kukaan ei ole koskaan puhunut mulle kauniisti. tai kertokaa mistä voisin saada apua... kuka voisi auttaa kun yksin en enää selviä!?
joka ikinen päivä minä ostan ruokaa ja oksennan , paastoan ja rääkkään itseäni himoliikunnalla. hampaani ovat jo vaurioituneet pahasti ja rasitusmurtumat ovat tuskallisen kivulias seuraus menkkojen poisjäännistä.
mun vanhemmat ovat eronneet ja mä asun mutsilla. mä vihaan mun mutsia vaikka näennäisesti kaikki on hyvin. se loukkaa mua jokainen päivä niin kuin se on tehnyt jo kohta kahden vuosikymmenen ajan. mä olen joutunut pitämään silti mun mutsia pystyssä eikä se mua. ei, se ei ole tukenut mua yhdelläkään sanalla koko elämäni aikana.
vastatkaa pliis edes joku. sanokaaa edes yksi kiltti sana, sillä kukaan ei ole koskaan puhunut mulle kauniisti. tai kertokaa mistä voisin saada apua... kuka voisi auttaa kun yksin en enää selviä!?
Vastaukset 11
Vanhimmat
...kun luin kirjoituksesi. Yksin bulimiahelvetin keskellä ei ole helppo elää. Auttaa, kun on edes yksi ihminen, joka ymmärtää. Olen pahoillani, että vanhempasi (tai äitisi) ei sinua tue, tai ole koskaan tukenutkaan. Jokainen ihminen tarvitsee jonkun, joka rakastaa. Entä ystäväsi? Monet ottavat uudet ja pelottavatkin uutiset yllättävän hyvin, kunhan heille antaa aikaa. Kukaan ei ole täydellinen, ei vaikka kuinka yrittäisi. Ja sitähän tämä on; loputonta yrittämistä ja epäonnistumisen tunteita, tyytyväisyyttä sairaiden tavoitteiden saavuttamisesta...
Sä haluat apua, niinkö? Hae apua. Ei sun tarvitse kertoa yhdellekään tutullesi, jos se tuntuu ylitsepääsemättömältä. Lääkärille olet suhteellisen anonyymi. Vain hakemalla apua, voit sitä saada. Mene lääkäriin, vaikkapa ihan tavalliseen lääkäriin. Sieltä sinut voidaan ohjata tarvitsemaasi hoitoon. Bulimiaan on olemassa hoitoa, terapiaa, lääkitystä... itse olen siitä esimerkkinä. Mitään ihmeitä hoidot tuskin tekevät, ainakaan lyhyessä ajassa. Silti täytyy jaksaa taistella.
Täytyy muistaa, että vaikka siltä joskus tuntuukin, niin sinä et ole bulimia. Bulimia ja sinä eivät ole sama asia. Tietyssä pisteessä näitä kahta on vaikea erottaa toisistaan, mutta niin kuitenkin täytyy tehdä. Vain hoidon avulla saatat vapautua tuosta helvetistä ja sitä sinulle toivon. Todellakin.
.. se on neuvoni. Sun pitää itse ottaa ensimmäinen askel kohti parempaa, kun oot nuin pitkällä bulimiassasi ja pahassa olossasi eikä auttajia näy.Kerro ongelmistasi ammattiauttajalle,esim. terveydenhoitajalle tai lääkärille jotka voisi ohjata sut terapiaan.Onko sulla ketään läheistä ihmistä? Kenenkään ei tarvitse kestää tollaista yksin. Luulen että jos joku esim. ystävä tai sukulainen tietäisi ongelmistasi hän haluaisi varmasti auttaa. Niin tahtoisin minäkin. Ota blease askel kohti apua, bulimiasta ja kaikesta pahasta olosta mitä se aiheuttaa, siitä kaikesta voi selvitä, minäkin selvisin.Mä toivon sulle parempaa tulevaisuutta ja paranemista. Sä oot ainutlaatuinen ihminen etkä sä saa rääkätä itseäsi enää, mä uskon että sä oot hyvä ja ihana ihminen, eikä kukaan ansaitse bulimiaa. Kuitenkin moni sitä sairastaa ja valitettavasti myös sinä. Kyllä sä selviät, hae apua. Kirjoita lisää jos haluat. Haluaisin tietää miten aiot toimia, ja kuulla miten edistyt. Voimia sulle.
en vaan PYSTY kertoon tästä kellekkään. kukaan ei enää pysty mua pelastaan kun oon jo liian syvällä tässä paskassa. kiitos sulle ja muille jotka ovat koittaneet neuvoo tällä palstalla mut mul ei ole edes mitään syytä miksi parantua.
Tiiätkö, sä oot varmasti vahva ja rohkee ihminen, kun sä kestät ite ton kaiken. vaatii rohkeutta kertoo jollekkin ongelmistaan, jopa tänne kirjottaminen voi tuntua pelottavalta. kokemusta on, itselläni on myös bulimia, ja tänne kirjottaessani mua pelotti et kuitenkin joku jotenkin tunnistaa mut ja leimaa psykopaatiks.mutta nyt mä sanon sulle, että sä oot saanu kestää tollasta jo liian kauan. sun on nyt ite autettava ittees, kerro vaikka lääkärille tosta jutusta. se varmasti auttaa sut uuden ja paremman elämän alkuun! voimia.
Viestisi kosketti minua. Olen kokenut täsmälleen samat asiat. Asuin yksin omassa asunnossani. Minun oli "helppo" tehdä "sitä". Kävin työssä, urheilin hullun lailla, tätä jatkui vajaat kymmenen vuotta, kunnes luhistuin, kaikki rahat menivät ruokaan, laskut jäivät maksamatta, töihin tuli soittoja ulosottomiehiltä ja muilta velkojilta, työkaverit rupesivat karttamaan minua, kun niitä tuli ja laihduin, enkä osannut puhua muusta kuin urheilusta, salasin sen kaikilta, olin iloinen, seurallinen. Sitten menin lääkäriin ja uskaltauduin kertomaan ongelmastani, sain saiurauslomaa, lääkkeitä, psykiatrista hoitoa vuosien ajan, mikään ei ole auttanut, kunnes sisarukseni sai asiasta vihiä, kun laskuja alkoi tulla "kilokaupalla" (hänellä on avaimet asuntooni). Oksensin neljä vuotta 4 kertaa päivässä niin kuin sinä, rahaa meni 25€ päivässä. Yritin käydä sellaisessa kaupassa missä en tapaisi tuttuja. En pystynyt enää käymään työssä, olin saiurauslomalla vuosia pitkiä aikoja. Sitten äin töistä pois ja sain harrastaa bulimiaa mielin määrin, mikä lisäsi tuskaani. Sisareni yritti saada minut hoitoon, jonne sitten meninkin, aina kun pääsin sieltä lomalle, alkoi sama kierre. Välillä en jaksanut käydä lääkärissä, kun taas kerran menin, niin lääkäri ehdotti erästä hoitoa viikoksi muualle. Siellä näin erilaisia ihmisiä ja sairauksia ja tutustuinkin erääseen. Nyt olen avoliitossa, mutta en hänen kanssaan, oksentaminen on nykyään satunnaista, mutta alkoholi on korvannut sen, minäkin pelkään itseni puolesta, haluaisin vielä elää ja nauttia elämästä, näyttää muille että minusta on johonkin - sen vain voin sanoa sinulle "nimetön", että yksin EI SAA jäädä, pitää vain yrittää, vaikka tulisikin lankeemuksia, aina vain uudestaan, nyt minullakin on huono vaihe, en uskalla käydä ulkona, enkä päästä ketään kotiini, se on muillekin rasittavaa, olisi niin ihana vielä elää normaalisti. Olisi mukava jos voisit vastata minulle.
kuin kaikki kuvittelee vaan kävellä lääkärille ja pyytää apua... kun ei koskaan ole sitä tehnyt minkään asian suhteen. Vaikka kuinka haluaisin lääkärille meno vaan tuntuu mahdottomalta ajatukselta. kyllä mä kestän tän niinku kaikki muutkin asiat... kysymys on vaan kuinka kauan mun keho kestää.
mä valmistuin ny keväällä lukiosta ja mulla ei tällä hetkellä oo mitään ku en oo töissäkään. Ei siis ole mitäåän muuta kuin minä ja syömishäiriö. mä en saa sairaita ajatuksia pois musta, ne vainoo mua. jos mä syön mitä tahansa mun on pakko poistaa se saasta musta. ja miks sen täytyy vielä olla niin helvetin helppoo. mun ei tarvitse edes työntää sormia kurkkuun sillä mä pystyn oksentaan käyttämällä kurkun lihaksia ja painamalla mahasta. seuraukena on niiiin ihanan turtunut olo kun maha on aivan tyhjä ja pyörryttää niin että usein on pakko nukkua tai muuten leväta hetken. nykyään näen myös jo usein unta oksentamisesta. ne on helvetin pelottavia unia... välillä sitä toivoo että sitä ei enää heräis seuraavaan aamuun!
Suski Sinulle, tuli mieleen omat rankat ajat, minä ymmärrän Sinua, kamppailen itseni kanssa joka sekunti. Sain Netin juuri, minulla ei ole ollut ketään kenen kanssa keskustella näistä asioista, olen sairastanut bulimiaa 10 vuotta, tiedän mitä se on, olen menettänyt kihlattuni, vanhempani, työpaikkani, omanarvontuntoni, rahani, asuntoni, kaikki mitä ihmiselämään kuuluisi, olen sen verran kouliintunut, että tiedn että tämä on helvettiä, minulla ei ole enää mitään muuta kuin oma veljeni, niin minäkin oksennan joka päivä 4 kertaa, ei enää ilkeä kaydä kaupassa, kun kysyvät montako lasta sinulla on, kun noin paljon ostat (pieni paikkakunta), meikeillä yritän peittää kasvossani olevat jäljet, nyt uskallan Netin kautta ilmaista itseäni. Jutellaan lisää, aihe tärkeä, mutta arka, pysyn keskustelussa. Voimia kaikille, ei luovuteta.
Ainakin sä oot kirjottanut tälle palstalle mikä on ihan hyvä alku sekin. Lue muiden bulimikkojen kokemuksia ja keskustele omasta tilanteestasi täällä niin ehkä sekin vähän auttaa. Täällä on ainakin monta jotka sua haluaa tukea. Voisitko vaikka soittaa auttavaan puhelimeen? Tai jos kirjoittaminen luonnistuis paremmin niin lasten ja nuorten netissä voi kirjoittaa omista ongelmistaan ammattiauttajalle, ei tarvitse käyttää oikeaa nimeään.Voi kun pystyisit hakea apua. Itse olen sairastanut myös bulimiaa ja masennusta. En alussa edes halunnut hakea apua mutta äitini tajusi tilanteen ja koulussa jouduin terkkarille joka oli huolissaan siitä kun en syönyt koulussa ja olin vähän alipainonen. Terkan kautta menin terapeutille ja vähitellen pystyin puhumaan ongelmistani. Jouduin sairaalahoitoonkin, bulimia ei ainoa syy ollut mutta se parani siinä kaiken sivussa. Jos sinä uskaltautuisit terapeutin juttusille niin ehkä pystyisit pikkuhiljaa avautumaan. Helppoa se ei ole varmastikaan mutta jos tosissaan haluat parantua sun täytyy olla vahva. Ei tuskin kukaan voi täysin yksin tuollaisesta parantua. Koita jaksaa!
...uuteen viikkoon. ekaks menin pyörälenkille ja sit menin kauppaan ostaan ruokaa. sitten söin ja oksensin. hitto ku hävettää jo mennä kauppaanki vaikka asun isolla paikkakunnalla ku nään sen ihmisistä et ne kattoo pitikään ku ostan pelkästään kaikkee epäterveellistä mössöö mitä on helppo oksentaa...vituttaa ku tiedän jo nyt että tuun käymään saman helvetin läpi ku sä ja oksenteleen seuraavat kymmenen vuotta. vaikka joskus pääsisinkin yli bulimiasta ei tän jälkeen voi elää enää normaalia elämää. tuskin pystyn ees koskaan saamaan lapsia.
kuinka vanha sä oot nimimerkki hutera1? mä oon kohta kakskymmentä. hyvä et sulla on sun veli vaikka oot menettäny elämässas kaiken muun. mun veli on huostaanotettu ku sen pää hajos meiän perheessä ja se käytti huumeita ,viinaa je se varasteli , ajo kännissä ja oli väkivaltainen. mut onneks se sai apua ja hyvän perheen joka rakastaa sitä. se on nyt kihloissa ja päässyt muutenkin jaloilleen. sillä oli voimia näyttää paha olonsa ja ottaa vastaan apua toisin kun mulla. mut kirjottele mulle ku helpottaa jakaa kokemuksia jonkun samanlaisata kokeneen kanssa...
...laittaa tänne jotain osotteita missä vois just kirjottaa nimettömänä jollekkin ammattiauttajalle?
olisin kiitollinen!
www.lastenjanuortennetti.net