Vapaina armolapsina

Olem­me usein saar­nois­ta kuul­leet, et­tä Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on ”va­pai­den ar­mo­las­ten val­ta­kun­ta”. Tuo eh­kä hie­man van­hah­ta­va mut­ta edel­leen ajan­koh­tai­nen lau­su­ma on ly­hyt ja sy­väl­li­nen ku­vaus us­kon lah­jas­ta.

Jee­sus on va­paut­ta­nut ih­mi­set syn­nin kah­leis­ta kär­si­mi­sen­sä, kuo­le­man­sa ja ylös­nou­se­mi­sen­sa kaut­ta. Hän on näin osoit­ta­nut mit­taa­mat­to­man ar­mon­sa syn­ti­siä koh­taan, ja us­ko­vis­ta on tul­lut hä­nen an­si­os­taan ”va­pai­ta ar­mo­lap­sia”. Paa­va­li kir­joit­taa Ga­la­ti­an seu­ra­kun­nal­le: ”Va­pau­teen Kris­tus mei­dät va­paut­ti” (Gal. 5:1).

Jee­suk­sen ris­tin­kuo­le­man ja ylös­nou­se­mi­sen jäl­keen akuut­ti ky­sy­mys oli, kuu­lui­ko Jee­suk­sen to­teut­ta­ma lu­nas­tus myös pa­ka­noil­le vai ai­no­as­taan juu­ta­lai­sil­le. Paa­va­li työ­to­ve­rei­neen ju­lis­ti jul­ki­ses­ti Kris­tus­ta myös pa­ka­noil­le, ja mo­net sai­vat­kin pa­ran­nuk­sen ar­mon ja pää­si­vät Ju­ma­lan lap­sik­si. Uu­sia ky­sy­myk­siä oli kui­ten­kin heti edes­sä. Jot­kut al­koi­vat ky­sel­lä: täy­tyy­kö pa­ka­nuu­des­ta kään­ty­nei­den kris­tit­ty­jen kään­tyä myös juu­ta­lai­sik­si?

Mo­nien juu­ta­lais­ten mie­les­tä us­koon tul­lei­den kris­tit­ty­jen oli­si pi­tä­nyt ot­taa lii­ton merk­ki, ym­pä­ri­leik­kaus. Paa­va­li ker­toi täs­tä ti­lan­tees­ta Ga­la­tan seu­ra­kun­nan jä­se­nil­le: ”To­sin jouk­koom­me oli tul­lut eräi­tä va­le­vel­jiä urk­ki­maan, mil­lais­ta on se va­paus, jon­ka me olem­me Kris­tuk­sel­ta Jee­suk­sel­ta saa­neet. Hei­dän tar­koi­tuk­se­naan oli saat­taa mei­dät lain or­juu­teen. Mut­ta me em­me het­kek­si­kään an­ta­neet heil­le pe­rik­si, jot­ta evan­ke­liu­min to­tuus säi­lyi­si teil­le puh­taa­na.” (Gal. 2:4–5.)

Paa­va­li pu­hui avoi­mes­ti Kris­tuk­sen kaut­ta saa­dus­ta syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­ses­ta, ei­kä vaa­ti­nut kris­tit­ty­jä nou­dat­ta­maan Moo­sek­sen la­kia tai ym­pä­ri­leik­kaut­ta­maan it­se­ään. Paa­va­lin kir­joit­ta­man kuu­lui­san va­paus­kir­jeen, Ga­la­ta­lais­kir­jeen, joh­ta­va tee­ma on­kin, et­tä Jee­sus täyt­ti kaik­ki lain mää­räyk­set mei­dän puo­les­tam­me, eli ih­mi­nen saa us­kon­van­hurs­kau­den ar­mos­ta, Kris­tuk­sen an­si­on täh­den.

Jos ih­mi­nen jou­tuu ar­mon ul­ko­puo­lel­le, hän on syn­tien­sä kah­lit­se­ma. Sel­lai­nen ih­mi­nen yrit­tää kel­va­ta Ju­ma­lal­le omien te­ko­jen­sa avul­la. Paa­va­li to­te­aa tuol­lai­sen ih­mi­sen ti­lan­tees­ta hy­vin suo­raan: ”Te olet­te Kris­tuk­sen ka­dot­ta­neet, jot­ka lain töil­lä tah­dot­te van­hurs­kaik­si tul­la, ja olet­te ar­mos­ta luo­pu­neet” (Gal. 5:4).

Uu­si raa­ma­tun­kään­nös sa­noo tä­män hie­man löy­hem­min: ”Te, jot­ka py­rit­te van­hurs­kau­teen la­kia nou­dat­ta­mal­la, olet­te jou­tu­neet eroon Kris­tuk­ses­ta, ar­mon ul­ko­puo­lel­le.” Tuo uu­den kään­nök­sen muo­toi­lu an­taa her­käs­ti vai­ku­tel­man, et­tä ih­mi­nen ikään kuin ajau­tuu eroon Kris­tuk­ses­ta, ar­mon ul­ko­puo­lel­le. Van­ha kään­nös to­te­aa asi­an suo­rem­min: Omien an­si­oi­den­sa kaut­ta pe­las­tus­ta et­si­vä ih­mi­nen on ka­dot­ta­nut Kris­tuk­sen ja sa­mal­la hän on luo­pu­nut ar­mos­ta. Täl­löin hän on ar­mon ul­ko­puo­lel­la.

Apos­to­li kir­joit­taa myös toi­von nä­kö­a­las­ta, joka on jo­kai­sel­la us­ko­vai­sel­la: ”Mut­ta me odo­tam­me hen­ges­sä us­kon kaut­ta van­hurs­kau­den toi­voa” (Gal. 5:5). Tä­män ja­keen koh­dal­la uu­si raa­ma­tun­kään­nös poik­ke­aa var­sin sel­väs­ti al­ku­teks­tin sa­no­mas­ta. Uu­sim­man kään­nök­sen mu­kaan Ju­ma­lan ar­mo­lap­si jää odot­ta­maan van­hurs­kau­den saa­vut­ta­mis­ta.

Raa­ma­tun vies­ti on kui­ten­kin, et­tä Ju­ma­lan lap­si on jo nyt Ju­ma­lan ar­mos­ta, us­kon kaut­ta van­hurs­kas. Kris­tuk­sen an­si­on täh­den van­hurs­kaal­la on toi­vo ikui­ses­ta elä­mäs­tä tai­vaas­sa. Tä­mä­kin Ga­la­ta­lais­kir­jeen koh­ta ko­ros­taa, et­tä on hyvä lu­kea raa­ma­tun­kään­nök­siä rin­nak­kain. Voi luot­taa sii­hen, et­tä Pyhä Hen­ki avaa Ju­ma­lan sa­nas­ta ai­na sen min­kä ih­mi­nen tar­vit­see.

Sep­po Park­ki­la