Kulttuurien ja asenteiden eroavaisuuksia.

Yksi tämän foorumin tarkoituksia lienee mielipiteiden ja näkemyksien sananvaihto joten koska minun oma syntymäpäiväni Numban ohella on aiheuttanut kovasti mielenkiintoa, niin salittaneen todeta muutama näkökanta.

Kaamoskansan perushenkilön kirjoitus ohessa:
"Meillä on ollut sellainen tapa aina, että vain lasten synttäreitä juhlitaan ja joulunakin ostetaan vain lapsille lahjoja.
Itse olen pitänyt omat synttärijuhlat viimeksi 35 vuotta sitten.
Taisi vaimo ostaa nelikymppislahjaksi kerran paidan, vaikka kielsin.
Hääpäivinä olen ostanut skumppaa, naposteltavaa ja yleensä jonkun korun".

Kuitenkin edellä mainitun elämänkatsomuksen omaavat henkilöt saman aikaisesti ihannoivat Thaimaalaisten iloisuutta ja kykyä juhlistaa arkea mitä pienimmistä aiheista ja jos ei ole aihetta niin keksitään aihe.

Kyseinen henkilö siis kokee arjen muuttuvan juhlaksi jollain lahjalla.
Kirjoituksesta ymmärrän myös, että kyseinen henkilö kokee juhlineensa arjen pientä erilaisuutta 35 vuotta sitten aiheuttaen pohdinnan mitä hän kokee juhlimiseksi.

Täällä Thaimaassa elämä onkin hieman erilaista, jonka johdosta kyseinen henkilö kuitenkin kovasti halajaa tänne, hän tahtoo tänne jopa juhlimaan ja lienee päällään tuo vaimonsa ostama paita ollessaan Pattayan paratiisissa, mikä lienee tuolloin hänen retkahtamisena juhlintaan syy rikkoa alituinen tasapaksu arkensa.

Suurin ero Suomalaisten ja Thaimaalaisten juhlinnassa näin karkeasti ottaen on se, että Suomalaisten juhlinnassa pääasia on alkoholi ja humalahakuisuus mukana hyvä ruoka, kun Thaimaalisille pääasia on hyvä ruoka joissa juhlissa myös mahdollisuus nauttia alkoholia.

Thaimaalainen voi aamulla päättää, että tänään illalla onkin sitten juhlat vaikka juhlistettaen lapsen saamaa hyvää koulumenestystä häntä muistaen jollain pikku lahjalla vaikkaei olekkaan joulu, tai hänen syntymäpäivänsä.
Juhlan syy voi olla esimerkiksi myös vaikka nuorenparin kihlauksen vuosipäivä, tai kuten meillä Suomalainen juhannus tai Suomalaiset isän- ja äidinpäivät.

Siis kun arjen voi muuttaa hieman juhlallisemmaksi ilman Suomalaisille tyypillistä alituista nokkaroikko alakulomielipidettä vaikka ostamalla paidan "kiellosta huolimatta" tai yllätyskorun vaimolle vaikka syystä, että aviomies pitää vaimoaan Thaimaan kauneimpana kitaran muotoisena kaunottarena, niin sellainen aiheuttaa hyvää mieltä ja tuo elämään hitusen iloisuutta ja onnellisuutta.

Numba juhlisti omaa merkkipäiväänsä tavallaan ja nautti siitä, se on hieno asia, nyt hänellä vielä 40 samanlaista ennen kuin 100 täynnä.
Itse vietän varmuudella arjesta poikkeavaa tulevana viikonloppuna, enkä ole kieltoja antanut, miksi olisin?

Pieni viisaus jos sallitaan:
Do not dream your life, live your dream.

8

85

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sensukan arki, juhla, juhlapyhät ja merkkipäivät on kaikki vietetty tällä palstalla jo kuusi vuotta. Olet vieraantunut normaalista elämästä jo niin kauan sitten, että joudut lukemaan netistä mitä on elämä ja teet yleistyksiä yksittäisistä täällä kirjoitetuista sanoista, koska olet äärimmäisen yksinkertainen olento.
      Ainahan voit tietenkin kuvata lopultakin sen kukan Chiang Maissa päivän lehden päällä, mutta kun et voi, koska olet suomalaisessa palvelutalossa lopun elämääsi ennen saattokotia tai tummaa farmariautoa.

      • Anonyymi

        Korjaus, kuksan eikä kukan.


      • Anonyymi

        Kiitän kommentistasi ja mielenkiinnostasi minua kohtaan mielipiteelläsi joka osoittaa oman näkemyksesi johon tosin olet oikeutettu, toivottavasti se toi sinulle hyvää mieltä.
        Sinua kovasti kiinnostaa Kuksakuvani, se on hieno asia, sehän onkin tarkoitukseni.
        Kyllä sinä aikanaan saat Kuksakuvaa mutta kuten olen sanonut, et aikana jolloin sujuvasti oireilet ilman niitäkin.
        Voisit hieman noita omia vuosiasi huomioida ja omia asioitasi julkaista mikäli sellaisia olisi, tulisi hieman vaihtelua noihin juttuihisi jotka perustuu ainoastaan kommentteihisi toisista.
        Mukavaa päivänjatkoa sinulle.

        S


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitän kommentistasi ja mielenkiinnostasi minua kohtaan mielipiteelläsi joka osoittaa oman näkemyksesi johon tosin olet oikeutettu, toivottavasti se toi sinulle hyvää mieltä.
        Sinua kovasti kiinnostaa Kuksakuvani, se on hieno asia, sehän onkin tarkoitukseni.
        Kyllä sinä aikanaan saat Kuksakuvaa mutta kuten olen sanonut, et aikana jolloin sujuvasti oireilet ilman niitäkin.
        Voisit hieman noita omia vuosiasi huomioida ja omia asioitasi julkaista mikäli sellaisia olisi, tulisi hieman vaihtelua noihin juttuihisi jotka perustuu ainoastaan kommentteihisi toisista.
        Mukavaa päivänjatkoa sinulle.

        S

        Kun lopetat ton typerän lapsellisen valehtelun ja vittuilun, niin saat kirjoitella rauhassa. Jätät myös nuo muiden kirjoitusten vääristelyn ja yleistykset pois, niin kaikki on hyvin.
        Eilen tunnustitte sivupersoonasi numban kanssa kertoneenne vain satuja täällä "leikkimielellä" ja kaikki on "leikkimielistä" valhetta. Voisit lopultakin nyt kertoa vuosien jälkeen totuuden että mikä katkeroitti mielesi niin pahasti että siirryit mielikuvituselämään tällä palstalle ja kuvittelet olevasi Thaimaassa? Mikä tuossa on pointti? Luuletko tekeväsi jonkun kateelliseksi saduillasi vai oletko itse kateellinen ja kuvittelet siksi? Ketään ei kiinnosta missä asut. Jossakin palvelutalossa, se on varmaa. Infarktiko vai mikä vei ällin?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun lopetat ton typerän lapsellisen valehtelun ja vittuilun, niin saat kirjoitella rauhassa. Jätät myös nuo muiden kirjoitusten vääristelyn ja yleistykset pois, niin kaikki on hyvin.
        Eilen tunnustitte sivupersoonasi numban kanssa kertoneenne vain satuja täällä "leikkimielellä" ja kaikki on "leikkimielistä" valhetta. Voisit lopultakin nyt kertoa vuosien jälkeen totuuden että mikä katkeroitti mielesi niin pahasti että siirryit mielikuvituselämään tällä palstalle ja kuvittelet olevasi Thaimaassa? Mikä tuossa on pointti? Luuletko tekeväsi jonkun kateelliseksi saduillasi vai oletko itse kateellinen ja kuvittelet siksi? Ketään ei kiinnosta missä asut. Jossakin palvelutalossa, se on varmaa. Infarktiko vai mikä vei ällin?

        Kiitän jatkokommentistasi, sekin sinun omaavan kohteliaisuuden tasolla sinun kokien piruilun olevan yksinoikeutesi.
        Vääristelyjen osalta totean, että varsin olet aivoton ymmärtämättömyydessäsi mitä tarkoittaa vääristely, kun kerran itse esiinnyt palstasisällön asiantuntijana.
        Onko vääritelyä väitteesi alituisista tunnustamisista, ajattele hetki.
        Alati esittämäsi kysymykset voit esittää äidillesi.

        Edes Junttilassa ei kukaan kaipaa juhliinsa kaltaistasi nirppanokkaa.

        Kiitos kuitenkin antamastasi luvasta minun kirjoitella tälle palstalle kun vain noudatan sinun määräyksiäsi.

        S


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitän jatkokommentistasi, sekin sinun omaavan kohteliaisuuden tasolla sinun kokien piruilun olevan yksinoikeutesi.
        Vääristelyjen osalta totean, että varsin olet aivoton ymmärtämättömyydessäsi mitä tarkoittaa vääristely, kun kerran itse esiinnyt palstasisällön asiantuntijana.
        Onko vääritelyä väitteesi alituisista tunnustamisista, ajattele hetki.
        Alati esittämäsi kysymykset voit esittää äidillesi.

        Edes Junttilassa ei kukaan kaipaa juhliinsa kaltaistasi nirppanokkaa.

        Kiitos kuitenkin antamastasi luvasta minun kirjoitella tälle palstalle kun vain noudatan sinun määräyksiäsi.

        S

        Väistelet aina kysymykset. Miksi olet tällä palstalla aina? Miksi valehtelet olevasi Thaimaassa? Mitä sinulle on tapahtunut?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väistelet aina kysymykset. Miksi olet tällä palstalla aina? Miksi valehtelet olevasi Thaimaassa? Mitä sinulle on tapahtunut?

        Sinua on ohjeistettu äitisi puoleen joten esitä hänelle ensimmäinen kysymys omalta osaltasi, kerro äitisi vastaus meille.


    • Anonyymi

      Tässä vähän opiskeltavaa mitä on demokratia. Suomalainen ja eurooppalainen "demokratia" ja sosialismi on viemässä EU-maita puhtaaseen kommunismiin.

      Lainaus.

      Muistatteko Hrushchevin ennustuksen?
      Verratkaa ajankohtaisiin tapahtumiin ja miettikää.
      Mitä Venäjän Hrushchev sanoi vuonna 1959?
      TÄMÄ OLI HÄNEN KOKO LAINAUS:
      Siitä on melkein kuusikymmentä vuotta kun Hrushchev toimitti tämän viestin:
      ′′ Lapsenne lapset elävät kommunismin alla, te amerikkalaiset olette niin hyväuskoisia. Ei, et hyväksy kommunismia suoranaisesti, mutta jatkamme sinulle pienten sosialismiannosten syöttämistä, kunnes viimein heräät ja huomaat, että sinulla on jo kommunismi. Meidän ei tarvitse taistella sinua vastaan; heikennämme talouttasi niin paljon, kunnes kaadut kuin ylikypsää hedelmää käsiimme." ′′ Demokratia lakkaa olemasta, kun otat pois niiltä, jotka ovat valmiita työskentelemään ja antamaan niille kuka ei haluaisi."
      Muistakaa, että sosialismi johtaa kommunismiin. No, miten sosialistinen valtio luodaan?
      Kontrollitasoja on 8, lue seuraava resepti:
      1) Terveydenhuolto - Hallitse terveydenhuoltoa ja hallitset ihmisiä.
      2) Köyhyys - Kasvata köyhyystasoa mahdollisimman korkealle, köyhät ihmiset ovat helpommin hallittavissa eivätkä taistele vastaan, jos olet tarjoamassa heille kaikkea.
      3) Velka - Kasvata velka kestämättömälle tasolle. Siten pystytään nostamaan veroja, ja tämä synnyttää lisää köyhyyttä.
      4) Asevalvonta - Poista hallitukselta kyky puolustaa itseään. Siten pystyt luomaan poliisivaltion.
      5) Hyvinvointi - Ota haltuun heidän elämänsä jokainen osa-alue (ruoka, asunto, tulot), koska se tekee heistä täysin riippuvaisia hallituksesta.
      6) Koulutus - Ota haltuun ihmisten lukemat ja kuuntelemiset ja ota kuriin siitä, mitä lapset oppivat koulussa.
      7) Uskonto - Poista usko Jumalaan hallituksesta ja kouluista, koska kansan tulee uskoa VAIN hallitukseen, joka tietää, mikä on kansan parhaaksi.
      Luokkasodankäynti - Jaa kansa varakkaisiin ja köyhiin. Keskiluokka poistetaan Tämä lisää tyytymättömyyttä ja varakkaita on helpompi verottaa köyhien tuella.
      Täydellinen yhdensuuntaisuus demokraattien agendan kanssa.

      Jos joku kutsuu tätä nykymenoa demokratiaksi, niin minä kutsun häntä valehtelijaksi. Luusereille, laiskoille, rikkaille ja uussuomalaisille kommunismi on ok, mutta ei niille jotka tekevät kaikki työt muidenkin edestä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1310
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      901
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      726
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      674
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      473
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      457
    12. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      448
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    15. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      443
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      438
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      437
    18. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      83
      434
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe