Elikkä lähetin ton äskeisen viestin missä kerroin ,että ne miljoonakalan poikaset ois syntymässä. No ne syntyi kaikki ,mutta siltä tuli myös lopuks sellanen keltanen läpinäkyvä kuula MIKÄ SE ON? Hih sattui eräs paha juttu minun keltamolli synnytti samaan aikaan tai no pari tuntia myöhemmin ,mutta poikas allas (kelluva) oli jo ennestään täynnä miljoonakalan poikasia joista säilyi kaikki 11 kpl Niinpä piti kehitellä joku systeemi äkiä siivilähän me keksittiin tungettiin siihen ja aina ku tuli pentu niin kaapsastiin emo pois haaaviin ja pentu poikas altaaseen miljoonakala vauvojen joukkoon. Kannattaako pitää samassa altaassa siinä kellusvassa onko ne vaaraksi toisilleen ja sitten minkälainen tilapäinen oikea poikasallas niille kannattaisi hankkia? Sen pitäisi olla todella halpa käytettyä en haluaisi siihen poikas altaaseen tarvii varmaan jonku muovi boksin ja jonku pienen suodattimen ei muuta? Kavereilläni näin kerran millis vauvoja juuri tuollaisessa syteemissä. käyttäisin sitten samaa allasta karanteeni altaana jos joku sairastuu ja myöhemmin toivottavasti myös poikasaltaana :) OLen ostanut niille erillaista poikas ruokaa tetra merkkistä. Miten nopeasti ne kasvavat sukupuolikypsiksi ja millon ne voisi mahdollisesti siirtää isonpaan altaasaan ja sinne popikas altaaseen kannattaisi varmaaan hankkia joku muovi kasvi? Piilopaikaksi mutta en haluaisi soraa tai hiekkaaa sinne koska en erota sitten niitä sieltä.
Moi taas
Miljoonakalala.lal
5391
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
kiusanneet synnyttävää naarasta raskaasti.
Akvaarioon on syytä lisätä runsaasti hienoa pintakasvia, jonka suojaan poikaset pääsevät turvaan. Tällöin ei ole lainkaan tarpeen erottaa poikasia tai emoa johonkin häkkiin.
Eivät poikaset luonnossakaan missään häkissä ole. Runsaasti kasveja vaan pinnan läheisyyteen.
No ,kun ongelma on sinä että ne sydään aina ja iitä ei saa osteettua täältä siilinjärveltä mistään tosin kerran sain. ja ne joita ei syödä niinjuuttuu kiinni akvaarion laseihin kun veetä haihtuu ja niit ei saa enää ehjinä pois sanoisinko suorastaan mahdottomuus ja kaiken liäsksi ne ovat erittäin rumia
Vastaan tuolta poimimiini lauseisiin, jos ensin onnistun ne sieltä löytämään...
"lopuks sellanen keltanen läpinäkyvä kuula MIKÄ SE ON?"
- Se on se "kohtu" missä ne poikaset on viettäneet kehitys aikansa.
"Kannattaako pitää samassa altaassa siinä kellusvassa onko ne vaaraksi toisilleen ja sitten minkälainen tilapäinen oikea poikasallas niille kannattaisi hankkia?"
- Ne kyllä selviäisivät akvaariossakin jos hankkisit niille kasveja pinnalle suojaksi.
Toisaalta kyllähän ne tuollakin pärjäävät.
"Sen pitäisi olla todella halpa käytettyä en haluaisi siihen poikas altaaseen tarvii varmaan jonku muovi boksin ja jonku pienen suodattimen ei muuta?"
- Toi on ihan hyvä idea!
"Miten nopeasti ne kasvavat sukupuolikypsiksi ja millon ne voisi mahdollisesti siirtää isonpaan altaasaan ja sinne popikas altaaseen kannattaisi varmaaan hankkia joku muovi kasvi?"
- SUKUKYPSIKSI ne kasvavat muutamassa kuukaudessa, takas akvaasi voit siirtää ne heti kun syövät aikuis ruokaa tai aikaisemminkin jos ovat tarpeeksi kookkaita.
- laita "popikas" altaaseen kasveja isosta akvasta.
Tuohon jäsentelyyn kannattaa panostaa ensikerralla enemmän, saa paremmin selvää seikoista mitä haluat kysyä!
Itselläni on millislaji akvaariossa hurja määrä pinnalle ulottuvia vallisnerioita ja vedensuosikkeja. sinne poikaset turvallisesti ja luonnollisesti sitten pääsevät suojaan, ja jo tässä vaiheessa huonot yksilöt karsiutuvat pois kalojen suihin. Sieltä sitten haavilla päivää myöhemmin otan poikasia pois poikasaltaaseen, missä vettä on helpompi vaihtaa ja poikasia ruokkia usein niin että kaikki saavat varmasti ruokaa. Itselläni 11 litrainen miniallas poikasille missä suodatin ja 2 muovi kasvia omppukotiloita siivoomassa.
Jos sinulla on nyt siinä kelluvassa poikasaltaassa milliksen poikaset sekä mollin pennut, niin ahtaaksi käy. Riippuu siitä mitä muita kaloja akvaariossa on eli onko isompisuisia kuin millikset ja mollit. Hyvässä lykyssä joudut pitämään niitä poikasia parikin kuukautta siinä muovilootassa ja tila käy ehdottomasti ahtaaksi. Lisäksi sen lootan urat levättyvät todella nopeasti ja sen siivoaminen on aika hankalaa. Ensin joudut bongaamaan poikaset sieltä ulos että saat putsattua sen lootan.
Ja ennenkuin nuo poikaset ovat tarpeeksi isoja, todennäköisesti joku muu on jo tehnyt uudet poikaset... Eli suosittelisin poikasakvaarion hankintaa tai sitten niitä pintakasveja runsaasti.