Lähes jokaisella huoltoasemalla löytyy tällainen juorutäti-ryhmä
joka levittää ihmisistä pelkkää pahaa sanottavaa, siellä pohditaan
kaikkien muiden elämää paitsi oma, mahtaa olla täydellinen olo kun
on varaa kristisoida muita, raukkamaisesti sitä tapahtuu monen ihmisen
selän takana, jotkut ovat jopa ns. hengellisiä ja ihmettelevät miksi heidän
uskonelämä ei oikein toimi, olisiko syy mahdollisesti lähimmäisen
pilkkaaminen ja juorujen kylvääminen.
Harvoin jos koskaan olisi kuultu että tämä ryhmittymä olisi saanut mitään hyvää aikaiseksi, pelkkiä epäonnistujia suurin osa ja voivat niin huonosti että pilkkaamalla
muita saavat toiset voimaan pahoin ja sillä keinolla piilottavat omaa huonoa
elämää muilta, toisinaan nämä ovat jo niin iäkästä porukkaa että
viikate-mies hengittää jokaisen niskassa ja hänen avulla ehkä ihmiset
saisivat joskus rauhan elää ilman toisten sekaantumista ja pilkkaamista.
Huoltoasemien juorutädit !
12
154
Vastaukset
- Anonyymi
Istuvat ilmeisesti huoltoasemalla kun koti-olot ovat huonot ja sosiaalinen
elämä nolla, siellä samankaltaiset saa sitten purkaa huonoa olotilaa ja
valittaa miten toiset tekevät vaikka se oikeastaan ei heille kuulu, mutta
minkä sille voi kun juorut ottavat ihmisen elämässä ylivallan ja saa istua
leimaamassa ihmisiä vaikka mistä, kuulemma vielä kehuvat itseään miten
ovat vielä miehisessä kunnossa vaikka todellisuus on aivan toinen, harva
70 + on enää kovinkaan kykeneväinen muuta kun mielikuvituksessa ja
siniset pillet vaikuttaa vain sen verran että silmät seisovat päässä ?? - Anonyymi
Mikä pakko on olla myrkyllisten tyyppien kanssa tekemisissä? Jätä juorutädit juoruilemaan keskenään.
- Anonyymi
Tuonne vaan nukkumattiin aamuisin klo 0600-0700 niin sieltä noita tätejä löytää....
- Anonyymi
Ei paljon kiinnosta ukkoköörien / juorutätien jauhamiset, heillä on elämä
pysähtynyt ja kehon toiminta rappeutunut, kovaan ääneen kehuvat itseään
vaikka se huuto on kuin suoraan hautausmaalta, jos voisivat aktivoida
omia tekemisiä niin heistä voisi vielä olla paljon iloa mutta nykymenolla
täysin turhia joutilaita höpöttäjiä :( - Anonyymi
Lapsille on päiväkoti ja näille häiriköille ei oikeastaan löydy mitään muuta paikkaa jossa voi leikkiä kun huoltoaseman kahvila, jospa heidän rinnalla kulkisi nainen jotta he voisivat rakastaa niin ehkä eivät enää jaksaisi keskittyä muiden asioihin vaan omaan naiseen ??
- Anonyymi
Mahtaa olla tympeä elämä jos joutuu mennä huoltoasemalle istumaan lähes joka päivä, eikö nyt maailmassa löydy mitään muuta kun se että miehistä tulee naisia kun menevät juorumaan, kukkatäti-miehet ??
- Anonyymi
Eipä tulisi mieleenkään lähteä aikaa kuluttamaan huoltoasemien kahviloihin tms.. Luulen että siellä viettävät aikaansa juorujen kanssa viihtyvät henkilöt.
- Anonyymi
Pari kertaa olen yrittänyt siellä käydä mutta lopettavat heti puhumisen ja katselevat seinille. Olen ilmeisesti liian viisasta seuraa heille koska olen maisteri, hah hah haaa!!!...
- Anonyymi
Totuus on se että kukaan ei halua istua samassa pöydässä Halkokarin ääliön kanssa.
- Anonyymi
Jep ja vastaavia juoruäijä-ryhmiä löytyy myös jauhamassa monenlaista, paljon myös hevonpaskaa.
- Anonyymi
Ärsyttäviä
- Anonyymi
Reijo tee parannusta, elämäsi on pimeydessä ja rikot lakeja jatkuvasti, halle halle halle halle , ei saa enää jakaa ruokaa kun on varastanut ruoka-avustuksia itselleen ja pimeään myyntiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2724468Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2673601Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591897Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde261799Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991477Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341027Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18957en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va122911Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235883