Aloittajan kommentti tuntuu erittäin uskottavalta!
0Äänestä
Anonyymi
Miksi Bobrikoff ammuttiin, Sinebryckhoffiin ne luodit olisivat pitäneet osua.
0Äänestä
Anonyymi
Niin, tai Pirkkaan.
0Äänestä
Anonyymi
Mullapa on semmonen iso seinäkello, jossa jokkaisen tunnin kohalla on Lahden A olutpullon korkki. Niitä on neljä mualimassa, ihan ite tein aikonnaan raikkaalla 1980 luvulla työskennellessäni Lahen seuvuilla sahurina ja kun Suomessa vielä tienasi työnteulla. 1980 luku oli elämäni parasta aikaa. Oli materiaalia tehä puusta vaikka uus akka. Ne olivat hienoja aikoja, ne.
0Äänestä
Anonyymi
Joikko oikeen ne kaikki kaljapullot mistä on riistetty korkit pois?
0Äänestä
Anonyymi
Eiku Mallasjuoman tehttaalta antovat käättämättömmii korkkija meille etunenän ukkoloelle. Myö ku olttiin ykkösjätkiä siihe aekkaa Lahessa, nii ja ollaan muute vieläkkii, vaekka nykysi elakkeella. Ei sen puollee pärjjeisin viellää tarppeen vuattiissa ihan missä vaen hommassa, paitsi astronautiks en lähe, ku ei kiinosta.
0Äänestä
Anonyymi
Eppäilemättä ootte olleet ja varmasti vieläkin olette varsinaisia etunenän ukkoja kun ovat ihan kaljapullon korkeilla teitä mitaloineet! Voi että!
0Äänestä
Anonyymi
Aamun loiventavaksi ja samalla aamupalaksi nautin ravitsevaa köff olutta. Kunhan aamu valkenee, lähden pulipenkille ja cittarin aulaan nauttimaan köff olutta.
0Äänestä
Anonyymi
Onkos köffelö päässyt yllättämään.. no sehän tosiaan lähtee nauttimalla lisää köff juomaa.
0Äänestä
Anonyymi
Kohta voi jo korkata iltaköffin Köff! 🍺
0Äänestä
Anonyymi
- Köff maistuu, ei mulla nyt tässä muuta.-
No tuo nyt ainakin on sinun kohdallasi takuulla totta...
0Äänestä
Anonyymi
Saisinko lahjoittaa 356 pulloa köffiä?
0Äänestä
Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saisinko lahjoittaa 356 pulloa köffiä?
Toki saa, köffiä voi jakaa vaikkapa vähävaraisille pulipenkillä.
Maanantai on hyvä päivä juoda mainiota köff juomaa.

Niin on, kunhan muistaa siinä köffittelyn välissä aina kirjoitella suomi24 palstalle huonolla kirjoitustaidolla ja haukkua mamuja ja suvakkiakkoja. Siinä se taas elämä tuntuu elämisen arvoiselta...
0Äänestä
Anonyymi
Tänään sanon yes köff tölkille. Tai useammallekkin. Koko kontilliselle, jos ollaan köff rehellisiä. Köff! 🍺😵
0Äänestä
Anonyymi
Jahah, se on elakepäevä. Taijanpa pistäytyy hakemaan illaksi köffiä jokusen, tai jos käväsenki natsisiwasta niks, naks ölyttä.

Eikös köffi pieretä ainaki jos ostat Nurmeksesta.
0Äänestä
Anonyymi
No mitä se haittaa, onko se muka joku ongelma? Köff 🍺
0Äänestä
Anonyymi
Aamu köff zihahti juuri auki, tästä se lähtee päivä mukavasti käyntiin KÖFF juomalla. Hauskaa köff päivää kaikille! 🐷🍺
0Äänestä
Anonyymi
Köff parantaa jopa görönäviruksen 🙀
0Äänestä
Anonyymi
Köffistä kaikille, keitän päiväkahvit ja kyytipojaksi otan muutamia tölkkejä Köff juomaa.
0Äänestä
Anonyymi
Tänään on torstai, mikä on ihan hyvä päivä nauttia köff olutta 🍺
0Äänestä
Anonyymi
Tuukko tänään pulipenkille, köff mies?
0Äänestä
Anonyymi
Köff ilta hyvässä nousussa, otetaan lisää raikasta köff olutta. Otetaan toisellekkin jalalle köff olut. Kiitos.
0Äänestä
Anonyymi
Onkos taas köffelö, ota köffiä, se halpottaa tuskaista oloa ja tule sitten pulipenkille nauttimaan kanssamme köff olutta.
Het hokaa kukas siin lipitä vaike katokan, kun kulluu ja läisky - läpyläpy läpläp
0Äänestä
Anonyymi
Köffiä jälleen nautittu ja aloitamme pikku hiljaa siirtymisen cittarin köff penkeille jatkamaan köff juoman nautintaa.
0Äänestä
Anonyymi
Tänään on hyvä köff päivä. Köff juomaa maistellen eteenpäin rohkeasti!
0Äänestä
Anonyymi
Ilta köff, on aika nauttia se. Köff!
0Äänestä
Anonyymi
Perjantai, aloitellaan tässä köff juoman nauttimista. Sanomme vain, että köff ja kannat kattoon! 🍺
0Äänestä
Anonyymi
Viikko alkaa mukavasti mastuvalla köff olusella. Otetaan tänään useampikin tölkki köff olutta. Puhutaan jopa kontillisesta köff juomaa.
0Äänestä
Anonyymi
Hei kaikki, nyt aukeaa köff tölkki ihanasti sihahtaen!
0Äänestä
Anonyymi
Kokeilin karjala juomaa. Petyin kovasti ja nyt juon taas köff olutta. Köff tuotteena ylivoimainen. Köff 🍺
0Äänestä
Anonyymi
Perjantain eka KÖFF nautittu, onneksi jäi eiliseltä muutamia, joilla voi tässä loiventaa oloa kunnes 0900 pyörähtää taas köff myynti käyntiin!. Köff! 🍺
0Äänestä
Anonyymi
Alamme valmistautua köff jouluun! Köff tekee joulun, iloisen punainen tölkki!
0Äänestä
Anonyymi
Olemme juoneet koko joulun köff olutta! 🍺🤩
0Äänestä
Anonyymi
Hain sittarista 2 konttia köff olutta, ensimmäiset nautin jo siinnä aulassa istuskellessa. Sanon KÖFF! 🍺🍺
0Äänestä
Anonyymi
Missä KÖFF mies, onko maksa poksahtanut?
0Äänestä
Anonyymi
Köff oluella alkaa tämäkin viikko. Köff iloisesti sihahtaen aukeaa juuri NYT 💥🍺
0Äänestä
Anonyymi
KÖFF taas maistuu, olenko alkkis? Pulipenkki kutsuu.
0Äänestä
Anonyymi
Tiistai on juuri sopiva päivä maistella reilummin KÖFF olutta. Suosittelen köffiä! 🎅
0Äänestä
Anonyymi
Tänäänkin on KÖFF päivä! Sanon että köff!
0Äänestä
Anonyymi
Petin itseäni ja eilen join krjalaa. Nyt on paha mielim että petin KÖFFIN 😣
0Äänestä
Anonyymi
Onko KÖFF antanut anteeksi syrjähyppysi?
0Äänestä
Anonyymi
Son perjantai ja nyt zihahtaa päivän eka KÖFF purkki auki ja sisältö ihanasti valuu vatsalaukkuun!
0Äänestä
Anonyymi
Tämäkin on ollut hyvä KÖFF päivä, KÖFF olut lämmittää pakkasellakin kun istuu pulipenkillä 🍺
0Äänestä
Anonyymi
Tänään upea päivä mennä pulipenkille nauttimaan KÖFF olutta. Sanokaa KÖFF kun janottaa ja tahdotte kuupan sekaisin! 😵🍺
0Äänestä
Anonyymi
Sanon KÖFF ja nyt sitten odotellaan miten käy.
0Äänestä
Anonyymi
No, kuinka kävi? 🥺
0Äänestä
Anonyymi
JUO JANOOSI
Vaikka tuo elämän eksistentiaalinen tyhjyys ja turhuuden kokemus on modernina ja postmodernina aikana yleisempi kuin aiemmin, ei se ole ollut täysin vieras muinaisille ihmisille.
Esimerkkinä tästä on Vanhan testamentin Saarnaaja: Turhuuksien turhuus, sanoi saarnaaja, turhuuksien turhuus; kaikki on turhuutta! Mitä hyötyä on ihmiselle kaikesta vaivannäöstänsä, jolla hän vaivaa itseänsä auringon alla? Sukupolvi menee, ja sukupolvi tulee, mutta maa pysyy iäti.
Ja aurinko nousee, ja aurinko laskee ja kiiruhtaa sille sijallensa, josta se jälleen nousee. - - Kaikki tyynni itseänsä väsyttää, niin ettei kukaan sitä sanoa saata. (Saarn.1:2–8).
0Äänestä
Anonyymi
Kippis tälle. 🍻
0Äänestä
Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kippis tälle. 🍻
Tuossa näkyi jottei tämän mailman takia kantsi kovasti kupposia kumota - siinä on aivan muut jutut mitkä kaikki ovat voitettavissa, on vain se itse todentaa
Sisäinen elämä MINÄSE OLEN joka meissä puhuu, siinä on kaikkeus ja kaiken ohjaus

Otetaan KÖFF olutta tälle 🍺
0Äänestä
Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Otetaan KÖFF olutta tälle 🍺
Lidlin parkkipaikan alle jäi hyvä pulipusikko. Siellä olisi maistunut Sandels IVA.
0Äänestä
Anonyymi
Tänään on KÖFF perjanta-. Enää parituntia ja KÖFF myynti alkaa! 😘
0Äänestä
Anonyymi
Muutama minuutti ja pääsee hakemaan päivittäisen KÖFF annoksen, eli 2 konttia raikasta KÖFF juomaa! 🍻
0Äänestä
Anonyymi
Perjantai, eli tänään sitten enemmänkin KÖFF juomaa, taidan lähteä cittarin aulaan juomaan 🍺
Tästä se taas lähtee, ehkä viikon tahi parin ryyppyputki, miten nyt raha riittää. KÖFF sihahti auki 😎🍺
0Äänestä
Anonyymi
Köff olut maistuu tänään ja myös suklaajuna. Sanokaa köff kun haluatte suklaajunaan 🎅
0Äänestä
Anonyymi
Nöff nöff tänään on köff köff iloa puuuulipennkiiiii kutsuu
0Äänestä
Anonyymi
Juo köff pian sanot nöff nöff.
0Äänestä
Anonyymi
Nöff nöff nöff
0Äänestä
Anonyymi
Paperipussi päässä KÖFF olutta 🥺
0Äänestä
Anonyymi
Tänään mastelenkin PIRKKÅ olutta, tämä on jännittävää! 🍺
0Äänestä
Anonyymi
Oliko Pirkkå hyvää jos vaikka vertaa KÖFF tuoteeseen, päihdyttävä vaikutus yms. 🤔
0Äänestä
Anonyymi
Viikko alkaa kivasti KÖFF oluella, myynti vapautuu 15 min päästä, joten alan jo valmistautua KÖFF kontin hakuun. Kaupasta suuntaan heti pulipenkille tahi cittarin aulaan nöff nöfföttää 🐷
0Äänestä
Anonyymi
Tänään sanon KÖFF ja alkaa taas pulipenkillä istuskelu 🍺
0Äänestä
Anonyymi
Sanon tähän että köff!
0Äänestä
Anonyymi
Mikä maistuu näin helteillä? No tietenkin KÖFF olut, sanon köff 🍺🌞
0Äänestä
Anonyymi
Kyllä on hyvää tämä köff olut ja kelpaa sitä nautiskella pulipenkeillä. Köff ja nöff
0Äänestä
Anonyymi
Pulit juo pirkkaa, se on halvempaa.
0Äänestä
Anonyymi
Asiantuntijat suosii KÖFF juomaa!
0Äänestä
Anonyymi
KÖFF on ainut sallittu juoma jatkossa!
T Hell's McPuli
0Äänestä
Anonyymi
Olen kapinallinen ja juon pirkkaa, se on hiukan halvempaa!
0Äänestä
Anonyymi
Pirkan maku ei vastaa köff oluen makua!
0Äänestä
Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pirkan maku ei vastaa köff oluen makua!
Kyllä Pirkka puleille passaa, hieman edullisempaa kuin KÖFF 🤔
0Äänestä
Anonyymi
Nyt kaikki nauttimaan KÖFF olutta pulipengille! Tästä tulee upa pulipäivä 🌞
0Äänestä
Anonyymi
KÖFF maistuu näin aamuyön tunteina.
0Äänestä
Anonyymi
KÖFF putki päällä, hain varmuudeksi 2 konttia ettei pääse tremolo yllättämään.. 🐖🥃
0Äänestä
Anonyymi
Onko KÖFF halvempaa kuin pirkka ölyt? 🤔
0Äänestä
Anonyymi
Pirkka ölyt lienee halvempaa. Siksi valintani on Pirkkå!
0Äänestä
Anonyymi00069
Nyt sihahtaa KÖFF tölkki auki!
0Äänestä
Anonyymi00070
Karhu olut paras maultaan, kokeilin huhujen perusteella.
0Äänestä
Anonyymi00100
Pulien valinta on nykyään RAINBOW 🌈🌈
0Äänestä
Anonyymi00102
Kyllä köff on verrattomasti parempaa kuin k-menu, x-tra tahi pirkka!
0Äänestä
Anonyymi00105
Veli todistaa väkevästi!
0Äänestä
Anonyymi00103
Köffiä myydään polkuhintaan 🙋♂️
0Äänestä
Anonyymi00106
Eikö muut enää juo KÖFFIÄ? Olenko ainut joka juo köffiä? 🤔🥺
0Äänestä
Anonyymi00107
Minä ainakin juon, pircca maistuu piccalle. Sanokaa köff!
0Äänestä
Anonyymi00108
Anonyymi00107 kirjoitti:
Minä ainakin juon, pircca maistuu piccalle. Sanokaa köff!
No nyt sanon KÖFF!
0Äänestä
Anonyymi00109
Anonyymi00108 kirjoitti:
No nyt sanon KÖFF!
Veli todistaa väkevästi ☝🏼
1Äänestä
Anonyymi00110
Ruokaropo tuo askin köffiä!
1Äänestä
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Vastaukset 98
Vanhimmat
Siinähän sitä onnii jo yhelle päevälle.
Sanokaa köff-köff kun haluatte hyvää 😌👌
Aloittajan kommentti tuntuu erittäin uskottavalta!
Miksi Bobrikoff ammuttiin, Sinebryckhoffiin ne luodit olisivat pitäneet osua.
Niin, tai Pirkkaan.
Mullapa on semmonen iso seinäkello, jossa jokkaisen tunnin kohalla on Lahden A olutpullon korkki. Niitä on neljä mualimassa, ihan ite tein aikonnaan raikkaalla 1980 luvulla työskennellessäni Lahen seuvuilla sahurina ja kun Suomessa vielä tienasi työnteulla. 1980 luku oli elämäni parasta aikaa. Oli materiaalia tehä puusta vaikka uus akka. Ne olivat hienoja aikoja, ne.
Joikko oikeen ne kaikki kaljapullot mistä on riistetty korkit pois?
Eiku Mallasjuoman tehttaalta antovat käättämättömmii korkkija meille etunenän ukkoloelle. Myö ku olttiin ykkösjätkiä siihe aekkaa Lahessa, nii ja ollaan muute vieläkkii, vaekka nykysi elakkeella. Ei sen puollee pärjjeisin viellää tarppeen vuattiissa ihan missä vaen hommassa, paitsi astronautiks en lähe, ku ei kiinosta.
Eppäilemättä ootte olleet ja varmasti vieläkin olette varsinaisia etunenän ukkoja kun ovat ihan kaljapullon korkeilla teitä mitaloineet! Voi että!
Aamun loiventavaksi ja samalla aamupalaksi nautin ravitsevaa köff olutta. Kunhan aamu valkenee, lähden pulipenkille ja cittarin aulaan nauttimaan köff olutta.
Onkos köffelö päässyt yllättämään.. no sehän tosiaan lähtee nauttimalla lisää köff juomaa.
Kohta voi jo korkata iltaköffin Köff! 🍺
- Köff maistuu, ei mulla nyt tässä muuta.-
No tuo nyt ainakin on sinun kohdallasi takuulla totta...
Saisinko lahjoittaa 356 pulloa köffiä?
Toki saa, köffiä voi jakaa vaikkapa vähävaraisille pulipenkillä.
Maanantai on hyvä päivä juoda mainiota köff juomaa.
Niin on, kunhan muistaa siinä köffittelyn välissä aina kirjoitella suomi24 palstalle huonolla kirjoitustaidolla ja haukkua mamuja ja suvakkiakkoja. Siinä se taas elämä tuntuu elämisen arvoiselta...
Tänään sanon yes köff tölkille. Tai useammallekkin. Koko kontilliselle, jos ollaan köff rehellisiä. Köff! 🍺😵
Jahah, se on elakepäevä. Taijanpa pistäytyy hakemaan illaksi köffiä jokusen, tai jos käväsenki natsisiwasta niks, naks ölyttä.
Eikös köffi pieretä ainaki jos ostat Nurmeksesta.
No mitä se haittaa, onko se muka joku ongelma? Köff 🍺
Aamu köff zihahti juuri auki, tästä se lähtee päivä mukavasti käyntiin KÖFF juomalla. Hauskaa köff päivää kaikille! 🐷🍺
Köff parantaa jopa görönäviruksen 🙀
Köffistä kaikille, keitän päiväkahvit ja kyytipojaksi otan muutamia tölkkejä Köff juomaa.
Tänään on torstai, mikä on ihan hyvä päivä nauttia köff olutta 🍺
Tuukko tänään pulipenkille, köff mies?
Köff ilta hyvässä nousussa, otetaan lisää raikasta köff olutta. Otetaan toisellekkin jalalle köff olut. Kiitos.
Onkos taas köffelö, ota köffiä, se halpottaa tuskaista oloa ja tule sitten pulipenkille nauttimaan kanssamme köff olutta.
Itsenäisyys ja köff!
Viikko käyntiin köff oluella! Köff! 🍺🐷
Tänäänkin maistuu helmeilevän poreileva köff juoma. Köff!
Het hokaa kukas siin lipitä vaike katokan, kun kulluu ja läisky
- läpyläpy läpläp
Köffiä jälleen nautittu ja aloitamme pikku hiljaa siirtymisen cittarin köff penkeille jatkamaan köff juoman nautintaa.
Tänään on hyvä köff päivä. Köff juomaa maistellen eteenpäin rohkeasti!
Ilta köff, on aika nauttia se. Köff!
Perjantai, aloitellaan tässä köff juoman nauttimista. Sanomme vain, että köff ja kannat kattoon! 🍺
Viikko alkaa mukavasti mastuvalla köff olusella. Otetaan tänään useampikin tölkki köff olutta. Puhutaan jopa kontillisesta köff juomaa.
Hei kaikki, nyt aukeaa köff tölkki ihanasti sihahtaen!
Kokeilin karjala juomaa. Petyin kovasti ja nyt juon taas köff olutta. Köff tuotteena ylivoimainen. Köff 🍺
Perjantain eka KÖFF nautittu, onneksi jäi eiliseltä muutamia, joilla voi tässä loiventaa oloa kunnes 0900 pyörähtää taas köff myynti käyntiin!. Köff! 🍺
Alamme valmistautua köff jouluun! Köff tekee joulun, iloisen punainen tölkki!
Olemme juoneet koko joulun köff olutta! 🍺🤩
Hain sittarista 2 konttia köff olutta, ensimmäiset nautin jo siinnä aulassa istuskellessa.
Sanon KÖFF! 🍺🍺
Missä KÖFF mies, onko maksa poksahtanut?
Köff oluella alkaa tämäkin viikko. Köff iloisesti sihahtaen aukeaa juuri NYT 💥🍺
KÖFF taas maistuu, olenko alkkis? Pulipenkki kutsuu.
Tiistai on juuri sopiva päivä maistella reilummin KÖFF olutta. Suosittelen köffiä! 🎅
Tänäänkin on KÖFF päivä! Sanon että köff!
Petin itseäni ja eilen join krjalaa. Nyt on paha mielim että petin KÖFFIN 😣
Onko KÖFF antanut anteeksi syrjähyppysi?
Son perjantai ja nyt zihahtaa päivän eka KÖFF purkki auki ja sisältö ihanasti valuu vatsalaukkuun!
Tämäkin on ollut hyvä KÖFF päivä, KÖFF olut lämmittää pakkasellakin kun istuu pulipenkillä 🍺
Tänään upea päivä mennä pulipenkille nauttimaan KÖFF olutta. Sanokaa KÖFF kun janottaa ja tahdotte kuupan sekaisin! 😵🍺
Sanon KÖFF ja nyt sitten odotellaan miten käy.
No, kuinka kävi? 🥺
JUO JANOOSI
Vaikka tuo elämän eksistentiaalinen tyhjyys ja turhuuden kokemus on modernina ja postmodernina aikana yleisempi kuin aiemmin, ei se ole ollut täysin vieras muinaisille ihmisille.
Esimerkkinä tästä on Vanhan testamentin Saarnaaja:
Turhuuksien turhuus, sanoi saarnaaja, turhuuksien turhuus; kaikki on turhuutta!
Mitä hyötyä on ihmiselle kaikesta vaivannäöstänsä, jolla hän vaivaa itseänsä auringon alla? Sukupolvi menee, ja sukupolvi tulee, mutta maa pysyy iäti.
Ja aurinko nousee, ja aurinko laskee ja kiiruhtaa sille sijallensa, josta se jälleen
nousee. - - Kaikki tyynni itseänsä väsyttää, niin ettei kukaan sitä sanoa saata. (Saarn.1:2–8).
Kippis tälle. 🍻
Tuossa näkyi jottei tämän mailman takia kantsi kovasti kupposia kumota
- siinä on aivan muut jutut mitkä kaikki ovat voitettavissa, on vain se itse todentaa
Sisäinen elämä MINÄSE OLEN joka meissä puhuu, siinä on kaikkeus ja kaiken ohjaus
Otetaan KÖFF olutta tälle 🍺
Lidlin parkkipaikan alle jäi hyvä pulipusikko. Siellä olisi maistunut Sandels IVA.
Tänään on KÖFF perjanta-. Enää parituntia ja KÖFF myynti alkaa! 😘
Muutama minuutti ja pääsee hakemaan päivittäisen KÖFF annoksen, eli 2 konttia raikasta KÖFF juomaa! 🍻
Perjantai, eli tänään sitten enemmänkin KÖFF juomaa, taidan lähteä cittarin aulaan juomaan 🍺
Tänään mennään 2 stopin taktiikalla, eli 2 konttia maukasta KÖFF olutta 🥰🍺