Kuka palstalainen osaisi selittää, miksi valonnopeus on massaan suhteutettuna suhteellinen toiseen potenssiin eli kaksiulotteisesti eikä kolmanteen potenssiin (kuutiona) kuten normaalissa maailmassa? Opetetaanko sitä yliopistoissa?
Suhteellisuusteoriasta
31
177
Vastaukset
- Anonyymi
Joku tietävä voisi antaa esimerkin, miten tulos muuttuu vääräksi jos käytettäisiin toista kaavaa.
- Anonyymi
Onko tässä nyt kyse siitä, että kukaan ei ymmärrä Einsteinin järkeilyä ja sitä vain pidetään oikeana päätelmänä ilman konkreettisia todisteita?
- Anonyymi
Ilman aikaa maailmankaikkeus olisi 2-ulotteinen, ajassa 4-ulotteinen?
- Anonyymi
Mutta eikös maailma ole 3-ulotteinen ja ajan kanssa 4-ulotteinen?
- Anonyymi
Taikka sitten näin: Aika ja gravitaatio syntyi alkuräjähdyksessä kun materian keskimääräinen liike hidastui alle valonnopeuden, aika= liikeen viive , liikkeen hidaste =gravitaatio?
- Anonyymi
Valolla ei ole lainkaan massaa ja siksi se voi liikkua fysiikan lakien mukaan äärimmäisellä nopeudella ja se voidaan siksi suhteuttaa kappaleen massaan, josta saadaan kappaleen energia. Massa ja energia ovat saman asian eri puolia. Tämän verran olen järkeillyt / etsinyt tietoa.
-Aloittaja- Anonyymi
Vielä tarkemmin ei ole lepomassaa. Liikkeessä valolla on suhteellisuusteorian mukainen massan vastine eli liikkuessa valon energia on yhtä kuin sen massa ja muuttuu jos fotonin energia muuttuu.
- Anonyymi
Esimerkiksi kevyt puulaatu tuottaa palaessaan vähemmän lämpöenergiaa kuin massiivinen puu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Esimerkiksi kevyt puulaatu tuottaa palaessaan vähemmän lämpöenergiaa kuin massiivinen puu.
mutta kiloa kohti suunnilleen saman verran
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Esimerkiksi kevyt puulaatu tuottaa palaessaan vähemmän lämpöenergiaa kuin massiivinen puu.
Tuleeko tuo tosiaan suhteellisuusteoriasta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mutta kiloa kohti suunnilleen saman verran
Kyllä, jos kyse on rutikuivasta puusta. On jännittävä havainto suhteellisuusteorian pohjalta, että kappaleeseen sitoutunut energia on riippuvainen sen massasta, mutta mahdollisuudet saada kaikki energia täyteen käyttöön ovat rajalliset. Esimerkiksi vettynyt puu ei pala, mutta siihen sitoutunut vesi voitaisiin saada energiaksi vaikka fuusioprosessilla.

Älä jaksa trollata. Massan ja energian ekvivalenssilla ei ole mitään tekemistä kemiallisen energian kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, jos kyse on rutikuivasta puusta. On jännittävä havainto suhteellisuusteorian pohjalta, että kappaleeseen sitoutunut energia on riippuvainen sen massasta, mutta mahdollisuudet saada kaikki energia täyteen käyttöön ovat rajalliset. Esimerkiksi vettynyt puu ei pala, mutta siihen sitoutunut vesi voitaisiin saada energiaksi vaikka fuusioprosessilla.
Millanen uuni sinulla on jos se polttaa atomien massaa energiaksi?
- Anonyymi
Massan ja energian ekvivalenssi on nykyään todennettu sen verran vahvasti, ettei sen paikkaansa pitävyydestä ole minkäänlaista epäilystä. E = m x c ^2 on johdettavissa erityisestä suhteellisuusteoriasta, vaikka kaava ei alkuperäisessä julkaisussa (Zur elektrodynamik bewegter körper; 1905) esiintynytkään.
Klapien keveydellä ja lämpöarvolla ei taida olla asian kanssa mitään tekemistä :D - Anonyymi
No, selitys piilee kineettisessä energiassa eli liike-energiassa.
Liike-energia on yhteydessä massaan. Kun kappaletta kiihdytettään, sen liike-energia kasvaa suhteessa nopeuden neliöön.
Yksinkertainen esimerkki on vaikka sellainen, että kun ajat autolla vaikka 40km/h, ja jarrutat nopeuteen 0km/h ja mittaat jarrutusmatkan, ja sen jälkeen ajat autolla 80km/h ja jarrutat nopeuteen 0km/h, jarrutusmatka on 4x verrattuna edelliseen mittaukseen. Tai ilmanvastuksen kohdalla (jarruttava voima), sekin nelinkertaistuu kun nopeus kaksinkertaistuu.
E=mc^2 yhtälö kertoo sen miten energia ja massa liittyvät toisiinsa, siinä tapauksessa kun massa on levossa. Kun massa (aine) muutetaan energiaksi, se vapautuu sähkömagneettisena säteilynä käytännössä liike-energiana, jonka nopeus on valonnopeus. Tähdissä, pommissa tai voimalassa, energia vapautuu ja leviää ympäristöönsä aineen muuttuessa energiaksi valonnopeudella.
Siinä se selitys yksinkertaisesti. Klassinen fysiikka siinä on taustalla. Siks Einstein sanoi, että hän seisoo jättiläisten harteilla ts. Einsteinin työ, siinä missä kaikkien muidenkin fyysikoiden työ, perustuu aiempien sukupolvien saavutuksiin.- Anonyymi
Nämä selitykset ovat enemmän kertomuksia mitä on eikä miksi on.
- Anonyymi
Yksinkertaisesti siksi, että m*c^3 ei ole mikään energian yksikkö. Sensijaan m*c^2 on.
- Anonyymi
Tuokin selitys on ontuva. Onkohan palstalla ketään, joka osaa tyhjentävästi selittää miten suhteellisuusteorian E = mc^2 on johdettu? Onhan se johdettu eikä keksitty, mutta onko ketään, joka oikeasti tuntisi tämän taustat. Ainakin yksi kaveri väitti suhteellisuusteorian olevan hänelle tuhottoman helppo. Jos häneltä löytyisi kommenttia.

Minä ainakin osaan. Tosin tälle palstalle on turha kopioida mitään fysiikan alkeiskirjojen tekstejä kun jokainen lukutaitoinen voi ne lukea suoraan kirjasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä ainakin osaan. Tosin tälle palstalle on turha kopioida mitään fysiikan alkeiskirjojen tekstejä kun jokainen lukutaitoinen voi ne lukea suoraan kirjasta.
Kun youtubeen laittaa hakusanaksi "Einstein's proof of E=mc^2" niin löytää kahden minuutin pituisen esityksen asiasta.
- Anonyymi
Pitää muistaa, että Einstein ei itse johtanut tuota kkaavaa, vaan hänen vaimonsa oli se osaaja, joka pisti ajatukset kaavoiksi.
- Anonyymi
Älä höpötä. Tuo on legendaa, jota on kerrottu "valkoisen ylivallan" palstoilla ja se on peräisin ilmeisesti jo natsisaksan ajoilta. Einsteinia opasti matematiikassa Herman Minkovski, joka toimi matematiikan professorina.
- Anonyymi
Kyllä se oli oikeasti anopin kummitäti.
- Anonyymi
Yksittäisen fotonin näkökulmasta maailmankaikkeus on kaksiulotteinen:
Aika hidastuu ja etäisyydet liikkeen suunnassa lyhenevät kun nopeus kasvaa. Valonnopeudella liikuttaessa nuo molemmat surkastuvat nollamittaisiksi, joten ainoastaan liikkeen suuntaa vastaan kohtisuorassa olevat kaksi dimensiota jää jäljelle.- Anonyymi
Jos ja kun yksittäisen fotonin näkökulmasta aika on 2-ulotteinen, niin eikö tämä ole todiste siitä , että sellainen maailmakaikkeus (alkuräjähdystila) jossa on vain yksistään valonnopeaa liikettä kaikkialla , niin tämä kyseinen alkuräjähdystila olisi siinä vaiheessa 2-ulotteinen tapahtuma.

Ei aika ole kaksiulotteinen. Fotonin näkökulmasta on olemassa vain kaksi tilaulottuvuutta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei aika ole kaksiulotteinen. Fotonin näkökulmasta on olemassa vain kaksi tilaulottuvuutta.
Tarkoitin tietysti tilaa 2-ulotteisena, en aikaa.
(söhellystä ollut taas tämä kirjoittaminen kaikilla tasoilla ) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitin tietysti tilaa 2-ulotteisena, en aikaa.
(söhellystä ollut taas tämä kirjoittaminen kaikilla tasoilla )Avaruus kokonaisuutena ei silti olisi kaksiulotteinen vaikka kaikki liike tapahtuisi valonnopeudella, koska kaikki fotonit eivät kulje samaan suuntaan. Jo kaksi keskenään eri suuntiin kulkevaa fotonia vaatii kolmiulotteisen tila-avaruuden, koska niiden ”näkemät” kaksiulotteiset avaruudet eivät kuulu samaan kaksiulotteiseen tila-avaruuteen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Avaruus kokonaisuutena ei silti olisi kaksiulotteinen vaikka kaikki liike tapahtuisi valonnopeudella, koska kaikki fotonit eivät kulje samaan suuntaan. Jo kaksi keskenään eri suuntiin kulkevaa fotonia vaatii kolmiulotteisen tila-avaruuden, koska niiden ”näkemät” kaksiulotteiset avaruudet eivät kuulu samaan kaksiulotteiseen tila-avaruuteen.
Todennäköisesti näin on vaikka oletetussa alkuräjähdyksessä kaikki lähtee 0-pisteestä "älyttömiin" etäisyyksiin hyvin lyhyessä ajassa. Pallomainen kaikkiin suuntiin laajeneva tila on on tosiasia havaittavassa maailmankaikkeudessa.
- Anonyymi
Enemmänkin 6 ulotteinen, tai rajaton ulotteinen. Kaikki suunnat vapaina !
Ja oliko se alkuhiukkanen, tms, oliko se piste. Vai säie tyyppinen? - Anonyymi
Kyllä on taas täyttä höpötystä!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2724447Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2663583Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591893Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251791Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991476Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341017Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18945en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va120905Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235881