ohjeistusta. On selvää, että eri puolueiden ehdokkaiden vallanhalu on ylikuumentuneessa tilassa,
mutta se on lähinnä naurun aihe.
Olemme aina tienneet omat arvomme ja äänestämme juuri niiden mukaan.
Äänestämiseen emme tarvitse
8
72
Vastaukset
- Anonyymi
Ja Suomi makaa siten kuten on "arvomme" mukaan äänestetty, eli rähmällään.
- Anonyymi
Päinvastoin, Suomi on maailman parhaita maita, ellei paras.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Päinvastoin, Suomi on maailman parhaita maita, ellei paras.
Turha retostella, sillä koko maailma makaa rähmällään, joten Suomen mahdollinen paremmuus on marginaalista.
- Anonyymi
Muistan ajan jolloin tarinan mukaan vasemmisto puolueen ehokas tarjos koskenkorvapullon ja autokyydin äänestyspaikalle sillä eholla että annetaan hänelle ääni. Peräkontissa viinapullot odottivat pahvilaatikossa äänestäjää. Eletiin muistaakseni 80-luvun alkua. Jätetään nyt nimi sanomatta kun henkilö on vielä keskuudessamme.
- Anonyymi
Joo, nämä jakelijat ovat nykyään persuja, toki paljon on myös kepussa ja kokoomuksessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, nämä jakelijat ovat nykyään persuja, toki paljon on myös kepussa ja kokoomuksessa.
Ei kyllä he edelleen vannovat henkeen ja vereen vasemmistoaatetta.
- Anonyymi
no vasemmisto tarjos sentään valtion viinaa eikä maaviinaa,jolla on myös valtaisa voima...
- Anonyymi
Halla-aho on oikeassa tukijussien elättämiselle on laitettava stoppi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2714427Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2663572Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591891Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251780Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991471Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341012Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18932en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va120887Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235875