Tietääkö kukaan Oulu laivan toiminnasta kun alus ei näy liikkuneen koko kesänä vai odottaako alusta romuttaminen.
Oulu Laiva
Anonyymi
3264
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Facebookissa 2kk sitten kerrottu, etä ollut haastavia aikoja koulutuksien järjestäjillä ja video, jossa Oulu kyntää komeasti merta ja pyydetään lahjoittamaan rahaa. Lokakuun lopulla ollut ensimmäinen koulutus sitten kevään. 1kk sitten laitettu talviteloille.
O-laiva on toiminnassa, mutta mites se maihin nostettu, kertaalleen upinnot ceylon siinä vieressä, kun on ollut monta vuotta aikaa miettiä, että mitä sille tehtäisiin. Siitä vähän matkaa eteenpäin on myös jokin hylätty ruostepurtilo.
Jos yhdistys ei kykene hankkimaan rahaa omalla toiminnallaan aluksensa ylläpitoon niin lahjoitukset ovat kankkulan kaivoon heitettyä rahaa. On turha puhua Oulun merellisyyden keulakuvasta julkisessa sanassa kun mistään kokretiasta ei ole näyttöä.
Suosittelen Oulu laivan väkeä kääntymään presidentti Trumpin puoleen jospa sieltä löytyisi armahdusta.
Vaikea on varmaan tietää kun eivät kuulemma yhdistyksen jäsenetkään tiedä?