Eläkeputen poisto luo työpaikkoja? Miten?

Anonyymi

Olen antatut itseni ymmärtää että eläkeputki tarkoittaa sitä että lähellä eläkeikää työttömäksi jäävä saa ylimääräisiä päiviä ansiosidonnaista työttömyysrahaa kunes tulee eläeikään.

Sitä en ymmärä miten noiden ylimääräisten ansiosidonnaisten päivien poistaminen toisi 10000 uutta työpaikkaa. Joku talousviisas voisi selittää miten eläkeputkelaisten tulojen laskeminen lisää uusia työpaikkoja.

31

81

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei kai tuo itsessään uusia tuokaan, muttaajatus kaiketi onkin, ettei eläkeputkea työnantajat ja työntekijät käyttäisi ennenaikaisena ’eläköitymiskeinona’ ja muiden maksamana saneerauskeinona.
      Siinähän voi ajatella työnantajan ja työntekijän olevan hyödynsaajina ja maksajina ’joku muu’. Tämä ’joku muu’ , joka lystin maksaa, ei kuitenkaan osallistu päätöksen tekoon, jolla tuo päätös eläkeputkeen siirtymisestä tehdään. Eli molemmat, jotka hyötyvät päättävät ja maksajaa ei kuunnella laisinkaan.

      Ikääntyneen työntekijän kannalta eläkeputki on inhimmillinen ja kohtuullinen ratkaisu, kun joutuu työtyömäksi. Sitä ei voi kieltää, mutta ikävä kun sitä käytetään väärin.

      • Anonyymi

        Näinhän sitä on menetelty jo 60-luvulta asti. Tupo-sopimus on syntynyt kun valtio on ostanut sopimuksen laittamalla veronmaksajia kustantamaan osan. Ja näin siis joka kerta menetetty valtava määrä työpaikkoja.

      • Anonyymi

        Ei tuolaisia putkia tarvittais , jos kaikille olis työtä eläkeikään saakka ja yrittäjillä olis antaa työtä työläisille.

    • Anonyymi

      Työttömien syyllistäminen työttömyydestään ja työttömyydestä rankaiseminen on kuin hölmöläisten narulla työntämistä. Ei tehoa juurisyyhyn, eli siihen, että työmarkkinat eivät vain vedä tarpeeksi työntekijöitä.
      Valtiolla ei selvästi ole halua työvoiman sivukulujen alentamiseen, jolloin työntekijä tulee kalliiksi työnantajalle. Jos tätä ei muuteta, työttömyys ei ala korjaantua millään vippaskonstillakaan.
      Valtion on myönnettävä, että se on itse syyllinen korkeaan työttömyyteen ja muihinkin taloudellisiin ongelmiin tässä maassa. Ensinnäkin älyttömän korkea verotus tekee erittäin paljon vahinkoa tälle maalle. Sille voi vain valtio tehdä jotain, mutta ei näytä olevan halua.

      • Anonyymi

        Suurin osa on silti vain laiskoja, eivätkä halua kasvaa työmarkkinoille

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suurin osa on silti vain laiskoja, eivätkä halua kasvaa työmarkkinoille

        itse olet laiska tuon epätoden yleistyksesi kanssa. Onhan se laiskalle niin helppoa lasauttaa aina tuo väite että työttömät ovat laiskoja...

      • Anonyymi

        On aika helppoa todeta palkkakustannusten (sisältää myös sivukulut) olevan syypää kaikkeen. Tottakai työnantajille olisi valtava helpotus, jos palkkakustannukset pudotettaisiin minimiin, se on selvä erityisesti työvoimavaltaisilla aloilla. Monilla aloillahan palkkakustannukset verrattuna muihin kustannuksiin ovat melkoisen pieniäkin.

        En tiedä parantuisiko tilanne silläkään, että koko palkkakustannus maksettaisiin työntekijälle rahana, jos työntekijä sitten itse huolehtisi erilaisista lakisääteisistä vakuutuksista ja maksuista. Osalle varmaan ongelmatonta, mutta osa jättäisi huolehtimatta, jolloin veronmaksajat kuitenkin joutuisivat maksajiksi niin kauan kun Suomi katsoo, ettei ketään voi jättää ’kuolemaan’ rahan puutteen vuoksi.

        Suomessahan eivät palkkakustannukset ole mitenkään erityisen korkeita verrattuna vastaavanlaisiin valtioihin. Kokolailla keskitasolla ollaan.

        Tuloverotus on kyllä aika kovaa, totta. Toisaalta Suomessa se kattaa monia sellaisia menoja, joista alhaisen tuloverotuksen maissa yleensä kustannetaan itse käytännössä pakollisin vakuutuksin ja maksuin. Koulutuskin on monissa maissa maksullista, kun Suomessa käytännössä maksutonta tohtoritutkintoon saakka.

        Suomalaisten elintaso on kuitenkin yksi maailman parhaista, joten ihan pieleen ei asiat ole menneet.

      • Anonyymi

        Just, ja mitä hyötyä on poistaa putki, työnantajat sanoo sitte irti nuoremmat hieman alle 50 v ja ne joutuu työttömiksi ensin ansiosidonnaiselle ja sitten peruspäivärahalle , siis ihan yhtätyhjän kanssa, vanhukset jatkaa muutaman vuoden eläkeikään ja nuoremmat työttöminä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suurin osa on silti vain laiskoja, eivätkä halua kasvaa työmarkkinoille

        Idi...ti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Idi...ti

        Kokkarien tyypillinen väite on aina syytellä muita, eivätkä näe syy-seuraus suhteita omien toimiensa seurauksina...

    • Anonyymi

      Esitetty, että putken lopettaminen lisää vanhojen työntekijöiden työllisyyttä. Mutta nouseeko työllisyys ? Kun yritys on tilanteessa, että työvoimaa vähennetään, sitä silloin vähennetään. Jos putki ei enää houkuta karsimaan vanhoja, kohteena on silloin nuoremmat. Työttömyysluvut ovat samat. Toisaalta putken käyttäminen maksaa isoimmille työnantajille omavastuukustannusten muodossa. Näitä on maksettu työllisyysrastoille kymmeniä miljoonia vuosittain. Tämä kustannus on toiminut näiden työnantajien kohdalla päinvastaisesti kuin pientyöenantajille. Kun putki poistetaan ja samalla ei lakiin tule SAK:n vaatimia "irtisanomis-sakkoja", suurtyönantaja välttyy noista omavastuukustannusten maksusta - kymmeniä miljoonia vuosittain. EK ei hyväksynyt näitä irtisanomis-sakkoja juuri tästä syystä.
      He haluavat sanoa vanhat irti ilman maksua. Että semmoista se on se työllistäminen.

      • Anonyymi

        Suomessahan irtisanominen on työnantajille halpaa ja helppoa verrattuna useimpiin muihin Vastaaviin maihin. Ja yksi syy lienee juuri tuo eläkeputki, koska silloin irtisanotun vanhemman työntekijän talous on isolta osin turvattu. Noissa maissa missä tällainen menettelyä ei ole, joutuu työnantaja maksamaan hurjat irtisanomiskorvaukset ja irtisanominen on muutenkin selvästi hankalampaa.
        Työnantajalle ja varsinkin pientyönantajalle nykyinen eläkeputki mahdollistaa todella edullisen keinon irtisanoa vanhempia työntekijöitä. Lisäksi usein se sopii vanhemmalle työntekijällekin oikein hyvin. Molemmat siis hyötyvät tuosta. Laskun maksajaa ei tuossa prosessissa tarvitse vaivata laisinkaan, joten byrokratiaakin on siten vähemmän ja homma sujuu mutkattomasti.

        Ei eläkeputki ole kaikille työnantajille halpa ratkaisu. Suurtyönantajat maksavat Työllisyysrahastolle kertaluontoksen lisäpäiväkustannusmaksun jokaisesta irtisanotusta työntekijästä. Kustannuksen suuruus on sidoksissa yrityksen omaan palkkasummaan ja
        työttömän lisäpöivien päivärahoihin. Summa per työntekijä on voinut olla kymmeniä tuhansia ja vuosittain kymmeniä miljoonia. Pienet yritykset eivät ole näin vastuullisia joten niille irtisnominen on halpaa. EK:ssa päätösvaltaa käyttä isot työnantaja ja niinpä heidän etuihin kuuluu tämä putken lopettaminen - ILMAN LISÄPÄIVÄKUSTANNUKSIA.
        Seurauksena ei siten ole suinkaan työllistäminen vaan irtisanominen. Lisäpöiväkustannuksista on tietoa Työllisyysrahoston sivuilla, jos kiinnostaa.

        Ymmärrän kyllä, että suurtyönantajat maksavat noista kuluista sen mukaan miten tämän osalta toimivat ja yksittäisille pientyönantajille maksu on kiinteä riippumaton siitä miten toimivat. Siksi pientyönantajalle eläkeputki on erityisen mieluinen tapa, jolla pääsee ikääntyneistä helposti eroon ja kun vielä ikääntynyt työntekijäkin on siihen tyytyväinen useinkin.

        Silti myös yksittäiset suurtyönantajat käyttävät eläkeputkea työvoimapoltiikkansa jatkeena. On siis kuitenkn halvempaa kuin pitää työntekijä työssä. Ja nyt en tietenkään tarkoita, sitä että työnantajan pitäisi työllistää väkisin ketään ilman tarvetta.

        Länsieuroopassahan ei tietääkseni vastaavaa järjestelyä ole, jolloin siellä irtisanominen on todella kallista työnantajalle ja varsinkin pitkäaikaisen työntekijän irtisanominen.

        En nyt ota kantaa millään tavalla siihen miten tämä pitäisi ratkaista, mutta ymmärrän myös työntekijäpuolta siinä, ettei heidän kannaltaan heikennyksiä tuolta osin helposti hyväksytä ilman kompensaatiota. Työnantajapuolenkin vaatimuksia, ettei mitään kompensoitaisi ymmärrän hyvin, olisihan kompensaatiot selvä lisäkustannus verrattuna ettei kompensaatiota olisi ja vaikeuttaisi irtisanomisten taloudellisia perusteluita.

    • Anonyymi

      Ministerien päässä on ihmeelliset rattaat, varmaan niistä puuttuu hampaita. Toisaalta, eihän sitä muuten ministeriksi pääsisikään.
      Kyllä tätä on mietitty, mistä ne työpaikat tulee kun yli 55 vuotiaiden elämää kurjistetaan entisestään? Että oikein 10000 uutta työpaikka!?
      Ihmeellinen on sekin laskentakaava, jolla saadaan auton päästöt vähenemään kun bensaveroa nostetaan. Minä ajan vuodessa 10000km, kaikki työajoa. Nyt kun maksan lisää veroa, autoni päästöt siis vähenee!?
      Haluaisin nähdä ne oppikirjat, joissa opetetaan tuollaisia kaavoja.

      • Anonyymi

        Tulkintahan on, että nuo 10.000 työpaikkaa enemmän tulisi siitä, kun vanhempia ei irtisanottaisi eläkeputkeen. Uskotaan, että nykyinen tapa, jossa hyötyjinä on sekä työnantaja että työntekijä ja laskun maksaa joku muu, poistuisi. Uusia työpaikkojahan ei synny siinä, jos irtisanomiset vähenee, mutta vanhoja ei poistuisi. Uskomushan tämä tietenkn on.

        Tuo päästöjuttukin, jota esitit, pitää ajatella niin, että nostettaessa bensaveroa eli bensan hintaa, osa siirtyy vähitellen pois bensa-autoista ja osa vähentää ajamista. Tästä se päästöjen vähennys tulee. Kokonaisuuksista siinä on kyse ei niinkään yksilötasosta. Jos jonkun ajot ovat välttämättömiä eikä autonvaihtoa tapahdu, niin silloin ko yksilön kohdalla ei tietysti tapahdu muuta kuin kustannusten nousua.

        Huonopalkkainen työssäkäyvä ei uudempaa autoa voi hankkia, rahaa siihen ei yksinkertaisesti ole. Julkisella ei pääse omalle työpaikalle ja polkupyörällä ei jaksa komeakymmentä kilometriä töihin ajaa ja takaisinkin vielä. Näin se vaan aina tapahtuu, vähätuloinen joutuu aina vaan ahtaammalle.
        Olen hiukan laskeskellut, että työttömänä en paljoa tuloissa kuukausittain menettäisi. Työtäni ei arvosteta, koska siitä maksetaan niin heikosti. Haluan kuitenkin tehdä töitä, näitä huonopalkkaisiakin, koska en haluaisi leimautua luuseriksi ja työnviedoksujaksi.

    • Anonyymi

      Eläkeputkessa olevat laitetaan pakkotöihin, niin se parantaa työllisyyttä ja jo kansaneläkkeellä olevat myöskin...

      • Anonyymi

        Miten niin kansaneläkeläiset, tarkoitatko maahanmuuttajia ja romaaneja , ei onnistu, ja tuskin nuo 80-90 vuotiaat mummut joilla monella kansan tai Takuueläke enää mitään pakkotyötä tee.

    • Anonyymi

      Nykyajan velattomat ”putki-ikäiset” haluavat oikeasti päästä putkeen. Tämä näkyy työmotivaatiossa ja tehossa ja on monessa firmassa jo itsessään syy järjestää yt-neuvottelut ja päästää nämä työpaikan pilaajat putkeen.

      Ilman tuota mahdollisuutta motivaatio olisi todennäköisesti eri luokkaa, koska töissä olisi jo ihan elintason vuoksi kiva käydä

    • Anonyymi

      Kuka on se Putte, joka vielä eläkkeelläkin käy töissä vieden työpaikan nuoremmilta?
      Hemmetin eläkeputet, pysykää siellä pirtissänne eläkkeellä ollessanne!

      • Anonyymi

        Pitihän sitä kokeilla eli olin vielä vuoden töissä ihan vapaaehtoisesti yli varsinaisen eläkeiän. Meinasin olla kaksi vuotta, mutta kun se alkoi maistua puulta, niin lopetin jo vuodessa.
        Kyllä on ollut mukavaa olla eläkkeellä, millä pärjää tarkka ihminen ihan hyvin, sillä palkan ja eläkkeen netossa ei ole lopulta ole suuria eroja ja lisäksi jää matkakustannukset pois.
        Aikaa on riittävästi ja rahat riittää harrastaa ihan samat kuin töissäkin ollessa.

      • Anonyymi

        Eläkeputkessa oleva ei ole eläkkeellä eikä eläkeputki ole osa eläkejärjestelmää.
        Eläkeputki kuuluu työttömyyskorvausjärjestelmiin ja eläkeputkessa olo on siten työttömyyskorvauksella olemista.

      • Anonyymi

        Minä olen eläkeläinen ja käyn työssä, olen 65 v ja työ jota vielä teen ei kelpaa muille, koska se ei elätä kunnolla, mutta eläkkeensaajalla se on lisätuloa.
        Päätyöstäni jäin eläkkeelle vuosi sitten sitä työtä tein 42v , ja tämä eläketyö on ollut mulla sivutyönä noin 15 v ja jatkan noin 70v asti jos terveys näin hyvä , kun nyt.

    • Anonyymi

      En tiedä miten tuo 10000 on laskettu, mutta noin yleisellä tasolla tulonsiirtojen vähentäminen nostaa työllisyyttä, koska se lisää työttömien insentiivejä työllistyä. Kun työtön henkilö työllistyy hänen kulutuksensa kasvaa -> kokonaiskysyntä nousee -> syntyy uusia työpaikkoja... jne. Syntyy ns. positiivinen kierre.

      • Anonyymi

        onhan tuo nähty jo 90-luvun lamasta lähtien, että tuo ihku-positiivinen teoriasi ei toimi. Työpaikkoja ei vain ole kaikille ja jos tulonsiirtoja vähennetään, se ei nosta työllisyyttä, vaan lisää köyhyyttä!
        Mitään positiivista kierrettä ei ole syntynyt.

        Tosiasiassa työntekijät ovat yritysten mielivaltaisen riepottelun alaisina ilman mitään mahdollisuutta vaikuttaa itse asiaan. Osakkeenomistajat määrää kaiken ja heidän etunsa menee työntekijöiden edun edelle. Kun omistaja haluaa lisää voittoja itselleen, se kostautuu duunarille joko pakkolomana tai lopputilinä.

        2005 nostettiin eläkeputken alarajaa 55v -> 57v. Tämä muutos lisäsi ikääntyneiden työllisyyttä, MOT.

        https://vatt.fi/-/tyottomyysputken-lyhentaminen-lisasi-ikaantyneiden-tyollisyytta

        Entä lisäsikö se ikääntyneiden toimeentuloa, elämänlaatua tai terveyttä? Yhteiskuntajärjestelmä ei piittaa ihmisistä vaan pelkästään oman systeeminsä jatkumisesta, ihmisten kustannuksella. Se on VÄÄRIN!!

    • Anonyymi

      Eläkeputken poistaminen ei luo uusia työpaikkoja. Eikä se tee kuusikymppisistä yhtään halutumpia työmarkkinoilla. Se tosin vähentää työttömyyden hoidon kustannuksia kun ihmiset tippuvat ansiosidonnaiselta peruspäivärahalle. Eläkeputken poistaminen on potku päähän ja palleaan. Se on Sanna Marinin & tyttöjen haistakaa vittu -terveiset pitkän työuran tehneille veteraaneille.

    • Anonyymi

      Eläkeputken poistaminen lisää työllisyyttä ainakin siten, että vaikeammin työllistyvät saavat todennäköisemmin pitää työpaikkansa ja helpommin työllistyvä (nuori) kelpaa työvoimapulasta kärsivälle sektorille, ellei suoraan, niin vaikka uudelleen koulutuksen kautta. 55 vuotiaita ei haluta firmoihin koulutettavaksi, eikä valtiokaan pidä 55 vuotiaan uudelleenkoulutusta yhtä kannattavana kuin sitä nuoremman.
      Ikääntyneissä työntekijöissä on "mätiä omenoita" joukossa, heidät kyllä potkitaan pois yt-neuvotteluissa, oli putkea tai ei. Ikääntyneet, mutta motivoituneet ja ammattitaitoiset työntekijät saavat varmemmin pidettyä työpaikkansa, jos työnantajalle ei ole eläkejärjestelyt enää mahdollisia.
      Putkeen haluavissa ei kovin paljon motivoituneita työntekijöitä löydy, eikä ainakaan laskutaitoisia. Viimeiset työssäolovuodet ansiosidonnaisella työttömyysturvalla versus työssäolo, näkyy myös eläkkeen tasossa merkittävästi. Tietysti jos aiemman työuran aikana on tullut jo laitettua sukanvarteen miljoona tai muutama, niin eläkeputki voi olla houkutteleva vaihtoehto, kun pääsee golffaamaan ja kiertämään maailmaa silloin kun ikä ei vielä paina.

    • Anonyymi

      Olet antanut itsesi ymmärtää väärin - ei tätä muutosta perustella sillä että syntyisi uusia työpaikkoja vaan sillä, että se lisää työllisten määrää - eli niiden ihmisten, jotka ovat työmarkkinoiden käytettävissä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      7
      2528
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      121
      1811
    3. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      127
      1541
    4. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      51
      1521
    5. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      174
      1327
    6. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      162
      1317
    7. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      148
      1285
    8. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1208
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1148
    10. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      66
      1105
    Aihe