Ei pääse eroon, vaikka haluaisikin. Onko se hyvä vai huono asia?
Tunteistaan
Anonyymi
8<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tämä liikuttava teko ja haastattelu sai äsken tämän tuntevan silmänurkan kostumaan.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/teksasilaislaakari-lohdutti-vaimoaan-kaipaavaa-vanhusta-sydanta-sarkevasta-kuvasta-hitti-otin-hanet-syliini-ja-pitelin-hanta/7999434
Mieltään voi kuitenkin oppia hallitsemaan. Tunnekuohuja voi purkaa liikunnalla, siivoamalla, tekemällä rästitöitä jne. Tai kertomalla jollekulle niitä voi purkaa, oppia ymmärtämään paremmin. Tai sublimoida/sitoa/ylevöittää luovilla harrastuksilla. Tunteet sekä vievät että tuovat energiaa. Tietoinen läsnäolo, jossa lyhytkestoisia tunnetiloja tarkastellaan ja annetaan niiden lipua pois.
Huono. Tulee haikea olo ja ikävä. Jää harmittamaan ettei uskaltanut lähestyä jähmettyi eikä päästänyt toistakaan lähemmäs.
Itselleni on ainakin käynyt niin, että pikku hiljaa ne tunteet lopahtaa, kun toiselta saanut vain kylmää kohtelua. Se vasta on paha tunne, kun sulta viety itsetunto, häpeää lopuksi vain itseään. 😦
Hankala tilannne, mutta ei toivoton. Joskus ihminen alkaa tilanteessasi miettimään, onko se sittenkään oikea, osaisimmeko olla onnellisia? Sekä muita epäröintejä. Jos vastaus on että OLISIMME, tilanne on ongelmallinen. Jos toinen ei ole sitoutunut, on ehkä vielä mahdollisuus, mutta toisessa tilanteessa, edessä on kypsyyttä vaativa asia. Toiseen täytyy suhtautua rakkaana ystävänä, tunteet kyllä kertovat ajan saatossa onko ne todellisia ja pysyviä. https://youtu.be/hMigPQl0t58
Tämä yleisesti erottaa pienen haihattelun siitä, että tykkää, kaipaa ja kokee toisen seurassa yhteisiä kokemuksia.
Kyllä se on pelkästään huono asia. Voin päivä päivältä huonommin, kun tiedostan tämän tilanteeni. Hän ei halua minua elämäänsä. Ei ole kai koskaan halunnutkaan. En jaksa nähdä nyt mitään henkisen kehityksen aspekteja tässä, kun ihminen joka merkitsee olikin se, joka käänsi selkänsä, kun olisit eniten häntä tarvinnut. Aivan samanlainen kuin koko muu porukka täällä pikku kunnassa, johon olen juuttunut. Täällä on puukko viuhunut selkään siitä asti, kun aloin käymään paikoissa.
Kyllä niistä pääsee eroon, kun yöunet menee, ja jos muutenki alkaa olemaan kysymys ihan jokapäiväisestä selviytymisestä, tunteet alkaa näyttään joltain typerältä lastenleikiltä.
Mulla tunteet nimenomaan tekee sen, että elämästä on tullut jokapäiväistä selviytymistä. En olisi jaksanut kokea tätä. Moni muukin asia on sen myötä mennyt pieleen. Oli muutenkin vedetty jo matto yhteiskunnan ja muutaman kusipään taholta jalkojen alta. Sitten pahaa aavistamaton menee ja rakastuu. Ihmiseen, jolta saa vaan todella kylmää kyytiä. Aina olen jaksanut yrittää eteenpäin. Nyt en pysty enää, ei ole oikein mistä ammentaa. Tuntuu, että olen ihan yksin maailmassani.