Luottamus politikkojen puheisiin

Anonyymi

Karissut rankasti, mistähän johtunee? Lieneekö syy niin monesti esiintulleista paikkansa pitämättömistä tai suorastaan valheista, jollei myös se "sanomatta jättäminen" korostu?

Kuitenkin politiikka kiinnostaa varsin monia näillä ikäketjuillakin kirjoittelevia.

87

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei todellakaan kiinnosta, ei pienimmässäkään määrin.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Krista Kiurulla on loistava tulevaisuus pappina politiikan jälkeen

    • Anonyymi

      Kyllähän se tosiasia on,että koko ediskuntatalon voisi hyvällä syyllä aivan alkajaisiksi purkaa pois ja tasoitta, istuttaa metsiköksi.

      • Anonyymi

        Ensimmäiseksi aluksi riittäisi se, että kansanedustajien määrä puolitettaisiin. Näin pienelle maalle riittäisi sata edustajaa vallan hyvin ja sillä tavalla sekin laitos osallistuisi kansalta vaadittaviin säästötalkoisiin edes joskus. - Nm. Kuka muu päättää palkkojensa nostoista itse

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voidaanko edustajia lomauttaa tai katkaista eläkeputken?
        Beng

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voidaanko edustajia lomauttaa tai katkaista eläkeputken?
        Beng

        Pitäisi voida ihan samalla tavalla kuin kansalaisiakin. - Nm. Työsuhde heilläkin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitäisi voida ihan samalla tavalla kuin kansalaisiakin. - Nm. Työsuhde heilläkin

        Voisi lomauttaa enemmistön muutamaksi kuukaudeksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voisi lomauttaa enemmistön muutamaksi kuukaudeksi.

        Eivätkö ne ole kesälomalla(kin) monta kuukautta? - Nm. Pitkään ainakin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivätkö ne ole kesälomalla(kin) monta kuukautta? - Nm. Pitkään ainakin

        Lienee huippu-pitkä kesäloma heillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ensimmäiseksi aluksi riittäisi se, että kansanedustajien määrä puolitettaisiin. Näin pienelle maalle riittäisi sata edustajaa vallan hyvin ja sillä tavalla sekin laitos osallistuisi kansalta vaadittaviin säästötalkoisiin edes joskus. - Nm. Kuka muu päättää palkkojensa nostoista itse

        Ei ne itse päätä palkoistaan, vaikka siltä näyttäisi.
        Lue vaikka eduskunnan kirstunvartijan kirja,
        saat paljon tietoa eduskunnasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ne itse päätä palkoistaan, vaikka siltä näyttäisi.
        Lue vaikka eduskunnan kirstunvartijan kirja,
        saat paljon tietoa eduskunnasta.

        Jos eivät päätä, niin hyväksyvät ainakin. Kansalaiset säästävät milloin mistäkin, jotta he voivat tehdä niin. - Nm. Epistä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos eivät päätä, niin hyväksyvät ainakin. Kansalaiset säästävät milloin mistäkin, jotta he voivat tehdä niin. - Nm. Epistä

        Onkos 'pakko' ottaa palkankorotus?
        Eikös presidenttimme luopunut osaksi jostain palkkioista. Esimerkin voima.
        Lista-Tiitinenkö edustajien palkat justeerasivat, kun muiden 0-korotuksille oli valtakunnallisesti saatu päätös.
        Beng

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkos 'pakko' ottaa palkankorotus?
        Eikös presidenttimme luopunut osaksi jostain palkkioista. Esimerkin voima.
        Lista-Tiitinenkö edustajien palkat justeerasivat, kun muiden 0-korotuksille oli valtakunnallisesti saatu päätös.
        Beng

        No äläpä muuta turise. Pressamma esimerkki kaikui ontoille korville / päille. - Nm. Siksi ole sitä mieltä, mitä olen

    • Anonyymi

      Lienet myöhäisherännäinen aiheessa. Itse olen ollut melkein pienen ikäni sitä mieltä, että samaa potaskaa edestakaisin veivaavat ja veisaavat kukin omia ideologiavirsiään sanomatta ikinä mitään kunnollista ja kehittävää. - Nm. Yhteisten asioitten hoitaminen toisarvoista

      • Anonyymi

        No, kerropa, miten maamme on kohonnut tällaiseen asemaan. Pieni pläntti pallolla, vähäväkinen kansa, joka kuuntelee korpien kuiskintaa.
        Paremmin tänä päivänä voi luottaa, koska kaikki kohellukset tulevat julki.
        Ja yleensä ihmiset muistavat lautatapuleita tai harmaan talouden käyttöä myöten, vaikkei sellaisella nyt tässä ole merkitystä.
        Tietenkin edustajat työskentelevät, sillä kaikki eivät käytä puheenvuoroja.
        Eiköhän valiokuntiakin ole useita. Toimittajien pitäisikin kertoa muistakin edustajista eikä aina suulaimmista.

        Itse asiassa varsinainen työ tehdään valiokunnissa, ei täysistunnoissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No, kerropa, miten maamme on kohonnut tällaiseen asemaan. Pieni pläntti pallolla, vähäväkinen kansa, joka kuuntelee korpien kuiskintaa.
        Paremmin tänä päivänä voi luottaa, koska kaikki kohellukset tulevat julki.
        Ja yleensä ihmiset muistavat lautatapuleita tai harmaan talouden käyttöä myöten, vaikkei sellaisella nyt tässä ole merkitystä.
        Tietenkin edustajat työskentelevät, sillä kaikki eivät käytä puheenvuoroja.
        Eiköhän valiokuntiakin ole useita. Toimittajien pitäisikin kertoa muistakin edustajista eikä aina suulaimmista.
        Beng

        "Maamme on kohonnut tällaiseen asemaan" poliitikoista huolimatta. - Nm. Pelleporukka puoliksi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Maamme on kohonnut tällaiseen asemaan" poliitikoista huolimatta. - Nm. Pelleporukka puoliksi

        ei he kaikki oo pellejä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei he kaikki oo pellejä

        Ei-ei, mutta puolittamalla se joukko sinne voisivat jäädä ne, jotka pellemoivat vähiten. - Nm. Ja politiikka pois

    • Anonyymi

      Työkaveri sanoi jo joskus -70 luvun lopussa, että ennen vaaleja seinätkin puhuvat meille. Ja vaalien jälkeen me puhumme seinille.

      • Anonyymi

        Mitä se tarkoittaa ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä se tarkoittaa ?

        Sitä, että poliitikko lakkaa kuuntelemasta äänestäjiään sen jälkeen, kun tulee valituksi. - Nm. Selviätkö sarjakuvista

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä, että poliitikko lakkaa kuuntelemasta äänestäjiään sen jälkeen, kun tulee valituksi. - Nm. Selviätkö sarjakuvista

        Muutamat poliitikot ovat poliitikkoja vain siksi, kun kuvittelevat, että "on hienoa olla poliitikko".
        Terveisin: Puolireuho

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä, että poliitikko lakkaa kuuntelemasta äänestäjiään sen jälkeen, kun tulee valituksi. - Nm. Selviätkö sarjakuvista

        Ja seinien puhuminen meille tarkoitti tietenkin vaalimainoksia ja niiden lupauksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja seinien puhuminen meille tarkoitti tietenkin vaalimainoksia ja niiden lupauksia.

        Kouluiässä suhtauduin vaalimainoksiin tosissani, mutta en enää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muutamat poliitikot ovat poliitikkoja vain siksi, kun kuvittelevat, että "on hienoa olla poliitikko".
        Terveisin: Puolireuho

        Yeap, olen kanssasi samaa mieltä. Heidät tunnistaa siitä, että he eivät ikinä sano mitään eivätkä vastaa heille esitettyihin kysymyksiin, vaikka puhuvat koko ajan. Puhe koostuu oman poliittisen ideologialiturgian veisaamisesta edestakaisin alusta loppuun ja lopusta alkuun. Siksi politiikka ei mitenkään voi olla yhteisten asioitten hoitamista. - Nm. Epämiellyttävää touhua

        Ketkä sitten ovat vuosikymmenet hoitaneet yhteisiä asioita
        jos ei poliitikot ?
        Marttakerhot vai suomi24 60 ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketkä sitten ovat vuosikymmenet hoitaneet yhteisiä asioita
        jos ei poliitikot ?
        Marttakerhot vai suomi24 60 ?

        Puolueiden johto hotaa maamme asioita hyvin tai sitten huonosti. Yksittäisellä kansanedustajalla ei ole paljonkaan valtaa. Se tekee just niinku puolueen johto päättää, eli painaa sitä äänestysnappia kuten käsketään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketkä sitten ovat vuosikymmenet hoitaneet yhteisiä asioita
        jos ei poliitikot ?
        Marttakerhot vai suomi24 60 ?

        Ne olisivat hoituneet ilman politikointiakin jollakin tavalla. Virkamiehethän asiat nytkin valmistelevat ja hoitavat, potaskan jauhajat ovat vain päässeet päättämään niistä. - Nm. Liian pienillä tiedoilla ja vielä pienemmillä taidoilla

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ketkä sitten ovat vuosikymmenet hoitaneet yhteisiä asioita
        jos ei poliitikot ?
        Marttakerhot vai suomi24 60 ?

        Poliitikot osittain, mutta myös monet muut.

    • Anonyymi

      Persut vievät luottamusta politiikkaan vääristelyillään ja sekoiluillaan.

      Sen hyvän teon persut ovat tehneet, että muut poliitikot,
      joihin ei ennen niin paljon luotettu, näyttäytyvät nyt oikeassa valossa
      oikeina poliitikkoina,
      jotka ajavat asioita eteenpäin ja osaavat hoitaa asioita.

      Persut on tavallaan tehneet palveluksen yhteiskunnalle.
      Ennen persuja emme tienneet, minkälainen on oikeasti huono
      valehteleva poliitikko, joka epäisänmaallisesti ajaa vain omaa etuaan.

      • Anonyymi

        Kaikki poliitikot puhuvat pashkaa ja potaskaa, mutta Persuiksi itseään tituleeraavat tavalliset tattipäät levittelevät valheita, väärää tietoa ja keksittyjä, ilmasta repäistyjä juttuja muualta tulleista.

        Se on vaarallista, koska on olemassa ihmisiä, joilla ei ole tarpeeksi tietoa, jotta voisivat jättää valeet ja vääristelyt omaan arvoonsa. - Nm. Pelkuripopulismia

      • Anonyymi

        Juuri niin ano 12:.26 5.12.2020

    • Minun elämäni ei riipu poliitikoista. Ei politiikka kiinnosta. Ihmisen elämän asiat riippuvat ihmisestä itsestään, ei poliitikoista.

      • Anonyymi

        Poliittiset päätökset esim. lait vaikuttavat jokaisen suomalaisen elämään.

        kylmätotuus

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Poliittiset päätökset esim. lait vaikuttavat jokaisen suomalaisen elämään.

        kylmätotuus

        Miten sen ottaa. Ei arkisessa elämässä juuri tule lakia mietittyä eikä niitten mukaan elettyä. - Nm. Kuin ehkä liikenteessä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten sen ottaa. Ei arkisessa elämässä juuri tule lakia mietittyä eikä niitten mukaan elettyä. - Nm. Kuin ehkä liikenteessä

        Lakien noudattaminen käy automaattisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lakien noudattaminen käy automaattisesti.

        En kyllä ymmärrä, miten mikään laki määrittelisi arkipäiväisiä tekemisiäni ja olemisiani. Johtuisiko se siitä, että en ole rikollinen, vaikka joku sellaisena pitikin, kun ajokortti meni poliisin hyllylle huilaamaan kauan sitten. Siis liikennekäyttäytymistä se kapulakielinen potaska jotenkin määrää ja määrittelee. - Nm. Varsinainen kriminaali

      • Anonyymi

        Jokaisen elämä riippuu poliitikoista. Jos eduskuntaa ei yht'äkkiä olisi,
        maassa olisi katastrofi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En kyllä ymmärrä, miten mikään laki määrittelisi arkipäiväisiä tekemisiäni ja olemisiani. Johtuisiko se siitä, että en ole rikollinen, vaikka joku sellaisena pitikin, kun ajokortti meni poliisin hyllylle huilaamaan kauan sitten. Siis liikennekäyttäytymistä se kapulakielinen potaska jotenkin määrää ja määrittelee. - Nm. Varsinainen kriminaali

        Laki määrittelee esimerkiksi terveydenhuollon ja kaikki yhteiskunnan julkiset palvelut.
        Miten niin mikä laki ei vaikuta elämääsi ?

      • Anonyymi

        Elät harhassa, kuten tuossa jo muutkin toteavat. Poliittiset päätökset vaikuttavat jokaiseen kansalaiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laki määrittelee esimerkiksi terveydenhuollon ja kaikki yhteiskunnan julkiset palvelut.
        Miten niin mikä laki ei vaikuta elämääsi ?

        Silloin harvoin kun tarvitsen terveydenhuoltoa tms., niin kaikkein viimeisimmäksi ajattelen olevani tekemissä jonkun lakiasian kanssa. Enkä edes silloin, kun menen ko. paikkaan duunaamaan. Lait ovat olemassa, vaikka en niitä mukanani päivittäin kuljetakaan. - Nm. Tekeekö joku niin

        Aivan, jos minä olen pipi, ja menen terveyskeskukseen, niin en ajattele mitään lakiasioita enkä poliitikkoja, vaan ajattelen terveysasioita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Silloin harvoin kun tarvitsen terveydenhuoltoa tms., niin kaikkein viimeisimmäksi ajattelen olevani tekemissä jonkun lakiasian kanssa. Enkä edes silloin, kun menen ko. paikkaan duunaamaan. Lait ovat olemassa, vaikka en niitä mukanani päivittäin kuljetakaan. - Nm. Tekeekö joku niin

        Tieliikennelaki vaikuttaa suoraan, miten liikenteessä toimitaan (esim. säännöt ja liikennemerkit). Vaikuttaa tasan tarkkaan joka päivä, kun ulko-ovesta lähtee pihalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tieliikennelaki vaikuttaa suoraan, miten liikenteessä toimitaan (esim. säännöt ja liikennemerkit). Vaikuttaa tasan tarkkaan joka päivä, kun ulko-ovesta lähtee pihalle.

        En ole missään sitä kieltänyt. - Nm. Päinvastoin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tieliikennelaki vaikuttaa suoraan, miten liikenteessä toimitaan (esim. säännöt ja liikennemerkit). Vaikuttaa tasan tarkkaan joka päivä, kun ulko-ovesta lähtee pihalle.

        Lähes jokainen tietää tieliikennelain perusasiat, riippumatta siitä, onko kiinnostus politiikkaan tai ei.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lähes jokainen tietää tieliikennelain perusasiat, riippumatta siitä, onko kiinnostus politiikkaan tai ei.

        Ne perusasiat on opittu jo kansakoulussa.

    • Anonyymi

      "Vanhojen" puolueitten ja poliitikkojen arvostus on noussut
      sen jälkeen kun roskasakki persut tuli häiriköimään eduskuntaan.

      • Anonyymi

        Kansa ei tiedä eikä heille kerrota minkälaista peliä kulissien takana touhutaan. "Vanhojen" puolueitten arvostus laskisi sen jälkeen kuin lehmän häntä.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Asia ei ole niin selkeästi yksiselitteinen.

    • Anonyymi

      Miten kukaan voi olla sitä mieltä, että laki ei kosketa häntä ?
      Suomessa lakien olemassaoloa ei tietenkään huomaa niin hyvin,
      koska lait toimivat.
      Me olemme jatkuvasti lakien kanssa tekemisissä.

      Heti aamulla kun avaat aamulla lehden tai katsot netistä uutisia,
      sananvapauslaki toimii. Voit nauttia siitä.
      Kaikki on säädelty laeilla, kauppojen aukioloajoista alkaen
      puhumattakaan yhteiskunnan lakisääteisistä palveluista jne.
      Koulut, sairaalat, pelastuslaitos, kirjastot jne, tutuimmasta päästä.

      Ja että poliitikkoja ei tarvita ollenkaan ?
      Jos eduskuntaa ei yht'äkkiä olisi, Suomessa olisi katastrofi.

      Syventäkää yhteiskunnallista tietämystänne, ne jotka "ette mitään tarvitse".

      • Anonyymi

        60 :ssa moni on "out". Ei ole oppineet mitään.

      • Anonyymi

        Lehdistä tuli mieleen tällainen asia.

        "Ulkoministeri Pekka Haavisto julkaisi keskiviikkona blogikirjoituksen, jossa hän totesi, että ”mitään väärää tai lainvastaista ei ole tapahtunut”, vaikka eduskunnan perustuslakivaliokunta oli samana päivä todennut hänen rikkoneen hallintolakia ja ulkoasiainhallintolakia."

        Tuon kun luin, niin pitää olla selkäranka myöntää mokanneensa. Kukaan ei arvosta ylimielisiä besserwisser-selittelijöitä. Veikkaan että tapahtunut vaikuttaa lähitulevaisuudessa, kuten esim. vaaleissa.

        Syytekynnys ei ylittynyt. lain mukaan hän voi jatkaa ministerin tehtävässään.
        Tiedättekö muuten mistä perustuslakivaliokunta häntä tutki ja antoi lausunnon ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syytekynnys ei ylittynyt. lain mukaan hän voi jatkaa ministerin tehtävässään.
        Tiedättekö muuten mistä perustuslakivaliokunta häntä tutki ja antoi lausunnon ?

        Lakiteknisesti Haavisto on syytön vaikka on moraalisesti syyllinen. On kuitenkin oltava selkärankaa ottaa vastuu tekemisistään, eikä yrittää selitellä. Myös asioiden salailu on tässä keississä merkittävä tekijä.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/PoytakirjaAsiakohta/Sivut/PTK_163 2020 12.aspx
        Tuolta voi asioita lukea.

        K i i t o s
        oli mielenkiintoista lukea !
        Selvitti asiaa ja sen, että on turha puskista huudella, kun ei asioista tiedä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lakiteknisesti Haavisto on syytön vaikka on moraalisesti syyllinen. On kuitenkin oltava selkärankaa ottaa vastuu tekemisistään, eikä yrittää selitellä. Myös asioiden salailu on tässä keississä merkittävä tekijä.

        Lakiteknisesti moni persu on saanut tuomion oikein raastuvassa, oikeudessa.

        Haavisto ei rikkonut rikoslakia edes.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lakiteknisesti moni persu on saanut tuomion oikein raastuvassa, oikeudessa.

        Haavisto ei rikkonut rikoslakia edes.

        Perustuslakivaliokunnan mietinnössä Haaviston kuitenkin todettiin toimineen lainvastaisesti - siis rikkoneen lakia.

        Vihreät pyrkivät kuulemma kulisseissa junttaamalla luomaan perustuslakivaliokuntaan hallitus-oppositio-vastakkainasettelun ja hyökkäsivät jopa valiokuntaneuvoksen kimppuun, kun tämä ei suostunut vihreiden sätkynukeksi. Mediaoperaatiossaan vihreät levittivät paikkansapitämätöntä väitettä, että Haavisto ei olisi tehnyt mitään laitonta tai kyseenalaista, vaikka todellisuus on toinen.

        Oikeusvaltioperiaate ei näköjään siis koskekaan kaikkia. Vihreiden tekopyhyys ja kaksinaismoralismi on hämmästyttävää. Säännöt ovat muita varten, vihreitä ne eivät koske.

    • Anonyymi

      Tämä korruptiopaise pitää puhkaista!
      https://youtu.be/XYIK6NdD_3Q

      Kuten videolla mainitaan, niin osuuskauppoja vastaan ei ole mitään hampaan kolossa, vaan järjestelmää vastaan, joka mahdollistaa tuollaisen korruption. Tällaiset asiat eivät mitenkään paranna luottoa poliitikkoihin, vaan päinvastoin huonontaa sitä entisestään.

      • Anonyymi

        Uskotteko Hjalliksen vaalihorinaa ? Ei ole tärkeintä maailmassa.
        Se yrittää Hesan pormestariksi keinolla millä hyvänsä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskotteko Hjalliksen vaalihorinaa ? Ei ole tärkeintä maailmassa.
        Se yrittää Hesan pormestariksi keinolla millä hyvänsä.

        Mitä tuossa on olla uskomatta. Kertomus pitää varmasti paikkansa. Eri asia sitten mikä on hänen motiivinsa kertoa nuo asiat. Onhan hänellä myös omakohtaisia kokemuksia kansanedustajan hommasta, joten tietää minkälaista homma on kulissien takana.

    • Anonyymi

      Hjaliis osaa huseerata venäläisten oligarkkien eli talousrikollisten kanssa.
      Oppinut jääkiekko-bisneksissä. Osaa käyttää kaikkea "irtonaista" rahaa omaksi hyväkseen. Verorahoilla rakennettaisiin varmaankin uusia jäähalleja,
      eikä muuta.

      • Anonyymi

        Tarkoititko tuota videota tuossa ylempänä kun puhut Hjalliksesta? Videon pointti meni sitten sinulta täysin ohi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoititko tuota videota tuossa ylempänä kun puhut Hjalliksesta? Videon pointti meni sitten sinulta täysin ohi.

        En katsonut linkkiä, mutta olen katsonut joskus YouTubesta tjs. Hjalliksen 'kertomuksia' ja näkemyksiä yhteiskunnallisista probleemoista. Ne ovat hyviä ja valaisevia, hra Harkimolla on näkemystä ja kokemusta, tietoa ja taitoa kertoa se, mistä hänellä on sanottavaa. - Nm. Ymmärrettävästi

    • No joo, ... on poliitikoilla pitkällä tähtäimellä ajateltuna jonkinlainen merkitys. Mutta ihmisten ei pidä odottaa, että poliitikot ratkaisisivat ihmisten kaikki mahdolliset ongelmat. Kyllä jokainen joutuu oman elämänsä asiat hoitamaan ihan itse, omatoimisesti.

      • Anonyymi

        Toki näin on osittain mutta kun emme elä yksin tässä maailmassa, emmekä voi toteuttaa itseämme ja ajatuksiamme kuten itse haluamme ja tehdä mitä halutaan, vaan täytyy noudattaa lakeja.

        Niin, lakeja täytyy noudattaa, kaikkien muiden paitsi vihreiden. Sellaisen käsityksen niiden touhuista saa. (Älä tee niinkuin minä, vaan tee niinkuin minä sanon)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toki näin on osittain mutta kun emme elä yksin tässä maailmassa, emmekä voi toteuttaa itseämme ja ajatuksiamme kuten itse haluamme ja tehdä mitä halutaan, vaan täytyy noudattaa lakeja.

        Mitä hemmettiä höliset? Ihmisen no. täytyy "toteuttaa" itseään ja ajatuksiaan, jotta hän on ja pysyy henkisesti vireänä ja toimintakykyisenä, luovanakin. Sehän ei tarkoita, että pitäisi tehtailla rikoksia yms. lainvastaisia puuhia. - Nm. Vai mitä meinaat

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä hemmettiä höliset? Ihmisen no. täytyy "toteuttaa" itseään ja ajatuksiaan, jotta hän on ja pysyy henkisesti vireänä ja toimintakykyisenä, luovanakin. Sehän ei tarkoita, että pitäisi tehtailla rikoksia yms. lainvastaisia puuhia. - Nm. Vai mitä meinaat

        Meinaan sitä että yhteiskuntaa ja elämistä koskevat lait ja niiden mukaan on toimittava ihan jokapäiväisessä elämässä. Esimerkiksi heti kun lähtee omaa pihaa pidemmälle, niin tieliikennelaki määrää miten liikutaan. Tieliikennelaki koskee jopa jalankulkijoita. Tuossa siis vain yksi esimerkki. Paljon on muita lakeja jotka määräävät miten elellään ollaan tässä maailmassa.

        Woi olla, mutta en ma omassa arjessani ajattele lakeja sen enempää kuin muitakaan sääntöjä ja määräyksiä. - Nm. Tekeekö joku niin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Woi olla, mutta en ma omassa arjessani ajattele lakeja sen enempää kuin muitakaan sääntöjä ja määräyksiä. - Nm. Tekeekö joku niin

        Aivan, normaalissa arkielämässä pärjää, kun ei tee ns. tuhmuuksia. Minä toimin normaalisti,
        joskus huumorilla, enkä mieti poliitikkoja.
        Terveisin: Puolireuho

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan, normaalissa arkielämässä pärjää, kun ei tee ns. tuhmuuksia. Minä toimin normaalisti,
        joskus huumorilla, enkä mieti poliitikkoja.
        Terveisin: Puolireuho

        Niin, poliitikkojen miettiminen ei ole tarpeellista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, poliitikkojen miettiminen ei ole tarpeellista.

        Miksi se sitten on niin hirrrveän suosittua? - Nm. Mitä se hyödyttää

    • Anonyymi

      Luottamus politikkoihin?
      Mistähän sellaisen saisi?

      Haaviston tuohuista, miekkonen äänestää itse omasta luottamuksestaan..
      Törkymöykkyjen törkymöykky tuo homo Pekka.

      Ja silti suvakin "pressaehdokas" edelleenkin..hyi saatana.

      • Anonyymi

    • Poliitikot nyt vain sattuvat olemaan minun ajatusmaailmassani täysin taka-alalla. Kun esimerkiksi käyn uimahallissa uimassa, en mieti, onko altaan veden sopiva lämpötila jonkun poliitikon ansiota. Ja kun illalla istun parvekekahvilla ( viimeksi tänään ), niin en mieti, näkyyköhän pihalla joku poliitikko. Jne.

      • Anonyymi

        Lait toimivat kun niitä ei tule miettineeksikään.
        Jälkkäri-istujalla ei taida olla hajuakaan mitä lait koskevat.

    • Anonyymi

      Poliitikot ova ihmisiä siinä kuin muutkin. Ihmiset valehtelevat, salaavat ja vehkeilevät. Ei se ole mitenkään poikkeuksellista. Etkö sinä sitä vielä tähän ikään mennessä ole huomannut. Kun tämän ymmärtää, niin ilman tunnereaktioita voi arvioida poliitikkojen aikaansaannoksia ja tai saamattommuutta. Vähiten huonoa yleensä kannatetaan, kun jumaliakaan ei ole tarjolla.

      • Anonyymi

        Aika surullista, jos et tunne muunlaisia tyyppejä kuin luettelemasi. - Nm. Vaiko vain oma kuplasi

      • Anonyymi

        Valehtelevia, salailevia, vehkeileviä ihmisiä on vain vähän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valehtelevia, salailevia, vehkeileviä ihmisiä on vain vähän.

        Tai toivokaamme ainakin niiin, että sellaiset ovat pieni vähemmistö. - Nm. Toivottavasti

      • Anonyymi

        Poliitikkojen tehtävä on ajatella maan ja kansan parasta ja ajaa niitä asioita. Kuinka moni poliitikko toimii oikeasti näin?

        Vaalit ovat tulossa. Kuntavaalit ovat jo ensi vuonna. Kannattaa äänestää fiksuja ihmisiä päättämään asioistamme.

      • Anonyymi

        Korjaus. Kuntavaalit ovat 2021 eli tänä vuonna.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Poliitikkojen tehtävä on ajatella maan ja kansan parasta ja ajaa niitä asioita. Kuinka moni poliitikko toimii oikeasti näin?

        Vaalit ovat tulossa. Kuntavaalit ovat jo ensi vuonna. Kannattaa äänestää fiksuja ihmisiä päättämään asioistamme.

        Vaikka äänestäisit kuinka "fiksuja", niin se fiksuus häviää johonkin joukossa oli se joukko kunta- tai valtakunnan tasolla. Ja politiikkaan lähtevillä on aina oma lehmä ojassa enempi tai vähempi, koska omat jutut ovat tärkeämpiä kuin toisten. - Nm. Oman edun tavoittelua

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14846
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3045
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    10. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3039
    Aihe