Aihe

LIDLIN käsiendesinfiointi piste

Anonyymi

Oli taas Intiaanikylän lidlin käsien desionfiointi automaatti tyhjä, ei voinut desinfioida siinä käsiä, kun ei tullut desinfiointi ainetta, vaikka automaattia jalalla painoi.
Miksi ei laiteta desinfiointi ainetta pumppupulloon, jossa iso säiliö.
Halpahallissa on 5 litran kokoinen pumppupullo, ei lopu desinfiointi aine kesken.

Ilmeisesti käsidesinfiointi laitteen säiliö täytetään aamulla, eikä käydä välillä tarkastamassa, kun jo klo 17 aikaan on tyhjä.
Nyt on tärkeää, että kädet desinfioidaan ennen kauppaan menoa.

29

150

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lidl on ainut kauppaketju, jolla on desinfiointiainetta sisältävä "käsipyyheputkilo". Olen käyttänyt sitä aina ja pyyhin sillä myös kauppakärryjen kahvat. Tämä on merkittävä juttu, ollut jo vuosia ennen kuin koronasta oli "hajuakaan"...
      Perheessämme on ollut kautta aikain käsidesipumppu tuulikaapissa, ja autossa vastaava pienempi, jota on helppo kantaa myös taskussa.
      Valitettavasti käsipyyhkeitä varastetaan omiin tarkoituksiin, joka oli aivan mahdotonta, kun eteistilassa oli "kuivia" käsipyyhkeitä. Samaa varkautta tapahtuu markettien eteistiloissa ja vessoissa. Vessapaperi ja täydet pesuainepullot katoavat varkaiden mukaan. Tätä tapahtuu myös VesiVeijarissa. Valitettavasti näissä "intiimitiloissa" kameravalvonta on kielletty, hah hah haaa!!!...

    • Anonyymi

      Mikä perhe?

    • Anonyymi

      Lidlen käsidesiautomaatit ovat vaikeakäyttöisiä, nämä poljettavat mallit. Nyt on toisenlainen automaatti joka antaa niinkuin vettä jolla sotkii itsenä.
      Pumppupullot telineisiin ja niihin kunnon ainetta joilla ei sotki itseään, mallia Prisma ja Citymarket.

      • Anonyymi

        Maanantaina aamupäivällä ei näkynyt koko desisäiliötä!Mainoksiin kyllä riittää resursseja..
        Tosi huonoa mainosta tältä puljulta!!

      • Anonyymi

        Keskusta lidlissä oli sellainen käsidesi automaatti, kun laittoi kädet alle, niin suhautti käsidesiä käsille.
        Prismassa on hyvä desinfiointi piste, kun on pumppupullot.
        Joissakin kaupoissa on automaatti, josta tulee sellaista vaahtoa ja Citymarketissa on muutaman kerran ollut käsidesinä etikan tuoksuista nestettä ja muutaman kerran käsidesiä, josta on kädet jääneet tahmeiksi tai sellainen kumma tahkea tunne käsiin.
        Ei käsien tahmeiksi pidä jäädä. Oikea käsidesi tuoksuu spriille ja haihtuu hetken kuluttua käsistä pois, eikä jää mitään tahmeaa käsiin.

    • Anonyymi

      Kyllä jokaisesta asiasta pitää urputtaa!

    • Anonyymi

      Eräs mies joi sen tyhjäksi .

      • Anonyymi

        Viittaan yllä olevaan kommenttiini kameravalvonnasta. Rohkenen väittää, että Kokkotyösäätiön naisten vessan kameran tarkoitus oli selvittää kuka varastaa vessapaperit ja käsipyyhkeet, ennen kuin ne oli kunnolla edes sinne laitettu. Ei kameralla "perseitä" kuvattu. Siinä tapauksessa kameran olisi pitänyt sijaita pytyssä, hah!
        Ilmeisesti "syyllinen" (syylliset) jäi kiinni, ja taisi saada potkut. Tästä(kin) syystä säätiössä alkoi riitely ja huono työpaikkahenki. Mutta itsepä sen aiheuttivat... eikä loppua näy...
        Kauppojen "jalkadesit" ovat kustannustekijä. Pelkkää "tenttua" lantrattuna vedellä, ei maksa maltaita, ja se haiseekin niin "saa..nan pahalle. Siksi taskussani on oma "desipullo"...
        Halkokarin Merituulessa on "aitoa ainetta", ei roisku vaatteille eikä silmille. On geelimäistä, tuoksuu hyvälle, kuivuu nopeasti ja sillä ehtii sopivasti desinfioida kärryn kahvatkin, ja tälle ei naureta!!!...

    • Anonyymi

      Kannattaisko asiasta mainita henkilökunnalle, kun huomaan aineen loppuneen eikä täällä siitä kirjoitella? Vois mennä nopeammin viesti perille ja lisäävät ainetta tankkiin.

      • Anonyymi

        Niin, mutta jos saa nyrpeän vastauksena, että se on myymälän asia, eikä asiakkaan.

    • Anonyymi

      Intiaanikylän Lidl! Jospa ne on intiaanit juoneet käsidesin?

      • Anonyymi

        Se on IRKKU, kuten esitin jo ennen avajaisia. Pitää myös muistaa, että ehdotin Lidl`in myymälää Piispanmäen-Puntusharjun alueelle jo vuosia ennen kuin asiasta edes keskusteltiin...
        On se merkillistä, ettei nimiehdotustani ole vieläkään toteutettu. Kumpi parempi? Intiaanikylä, vai IRKKU (tai INKKU).... Kysytään sitä lapsilta - tulevilta kanta-asiakkailta. Sieltä löytyy totuus - lasten suusta, hah hah haaa!!!...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sitä lapsilta tarvitse kysellä, sillä sinähän sen nimen ehdotit, joka olet vieläkin lapsen asteella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on IRKKU, kuten esitin jo ennen avajaisia. Pitää myös muistaa, että ehdotin Lidl`in myymälää Piispanmäen-Puntusharjun alueelle jo vuosia ennen kuin asiasta edes keskusteltiin...
        On se merkillistä, ettei nimiehdotustani ole vieläkään toteutettu. Kumpi parempi? Intiaanikylä, vai IRKKU (tai INKKU).... Kysytään sitä lapsilta - tulevilta kanta-asiakkailta. Sieltä löytyy totuus - lasten suusta, hah hah haaa!!!...

        Realistilta unohtui L kirjain, se on LIRKKU !!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on IRKKU, kuten esitin jo ennen avajaisia. Pitää myös muistaa, että ehdotin Lidl`in myymälää Piispanmäen-Puntusharjun alueelle jo vuosia ennen kuin asiasta edes keskusteltiin...
        On se merkillistä, ettei nimiehdotustani ole vieläkään toteutettu. Kumpi parempi? Intiaanikylä, vai IRKKU (tai INKKU).... Kysytään sitä lapsilta - tulevilta kanta-asiakkailta. Sieltä löytyy totuus - lasten suusta, hah hah haaa!!!...

        Ei sillä kaupalla ole irkku-pubien tai ylipäätään irkkujen kanssa mitään tekemistä. Typerää jankutusta, usko jo!

    • Anonyymi

      Meillä oli muutama vuosi sitten sellaista desinfiointi ainetta lähes litran suihkepullossa ja sillä oli hyvä suihkia mitä halusi desinfioida.
      Taisi olla spriitä eli 80% alkoholia ja ihan hyvät sprii höyryt leijui ilmassa ja oli niitä hyvä hengitellä, samalla desinfioitui myös nenä ja hengitys elimet.

    • Anonyymi

      Juu. intiaanikylän lidlissä oli laitettu toisenlainen käsien desinfiointi laite sen poljettavan tilalle.
      Siitäkin oli käsidesi loppu, kun klo 17.00 jälkeen lidlissä kävin.
      Huomasin, kun edessä oleva asiakas monta kertaa yritti saada käsidesiä, muttei sieltä mitään tullut, kun kokeilin.
      Automaatti kyllä yritti pumpata, mutta mitään ei tullut.
      Hankkisivat sinne sellaisen pumpattavan säiliön ainakin 5 litraisen, niin ei olisi aina loppu käsidesi.

    • Anonyymi

      No jos noin ahdistaa, niin pidä oma käsidesi mukana, suosittelen sulle sellaista n 10 litran säiliötä jonka köytät vaikka selkääsi kiinni tai käytä järkeä, ja pese kädet perinteiseen malliin vedellä ja saippualla ennen kauppaan menoa.

      Siis jos sun kädet on puhtaat kauppaan mennessä, niin mitä ihmettä niitä enää desinfioit, onko se joku koronahysteerikon pakkomielle vai?

      Kyseessä kai kuitenkin on lähinnä hengitystie infektio, joka leviää ilmateitse, ei niinkään pinnoilta....

      Mut jos se oloasi helpottaa, niin desinfioi itsesi vaikka päästä varpaisiin. Ihmettelen vain tuota hysteerisyyttä....

      Itelleni riittää, kun pesee kädet kauppareissun jälkeen.

      Sitähän sais tuollaisella hysteerikoiden logiikalla desinfioida käsiään vähän väliä kauppa reissulla, ja muutenkin, aina kun johonkin koskisi.

      • Anonyymi

        Erittäin hyvin kirjoitettu!

      • Anonyymi

        Kyllä ne kädet pitää desinfioida kauppaan mennessä, vaikka kotona olisi pessyt käsiä.
        Se voi se korona virus leijailla siinä sisääntullessa käsiin ja kädet on tärkeä desinfioida ennen kauppaan menoa.
        Muutenhan muut asiakkaat katsoo pitkään, että tuo tuossa ei desinfioinut käsiä ja nyt se levittää koronaa kaupan tuotteisiin, kun se niitä koskettelee.

        Minäkin pesen kädet kauppareissun jälkeen ja lisäksi myös varpaat.
        Varpaat on tärkeä desinfioida kaupasta tullessa, kun on kävelty kaupan lattialla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Erittäin hyvin kirjoitettu!

        Minä raporoin palstalle aina, kun käyn lidlissä ja muuallakin kaupassa, että mikä on käsien desinfiointi pisteiden tilanne.
        Prismassa oli hyvä tilanne. 4 pumppupulloa ja jokaisessa 3/4 osaa käsidesiä.
        Yhdellä pumppauksella sai käsiin riittävästi käsidesiä, jolla sai kädet desinfioitua.
        Olisi hyvä, jos kaupassa olisi järjestetty myös suun desinfiointi mahdollisuus esim. huuhdella suu vodkalla ja myös nielaista, jolloin ruokatorven saa desinfioitua.
        Sen jälkeen maski kasvoille.

        Tosi hyvin kommentoitu! Itse en edes kauppaan mene ilman sunnuntai ehtoollista jos ei viiniä saa purskuteltua

    • Anonyymi

      Taitaa olla ne intiaanikylän Lidlin asiakkaat pitkälti niitä käsidesijuoppoja.

      • Anonyymi

        No selvispä minkä takia asioit siellä päivittäin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No selvispä minkä takia asioit siellä päivittäin.

        Juu, siksi ne käsidesiautomaatit on tyhjiä, kun tuo käy ne tyhjäksi juomassa, tunnusti meille kaikillle, ha haa, kiinni jäit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu, siksi ne käsidesiautomaatit on tyhjiä, kun tuo käy ne tyhjäksi juomassa, tunnusti meille kaikillle, ha haa, kiinni jäit.

        Kyllä siellä ihan isompi porukka käy niitä ryyppäämässä. Samaa porukkaa taitaa olla mitä siellä ulkopuolellakin näkyy maleksivan.

    • Anonyymi

      Jo ja nuo maskit voi sitten jättä siihen astiaan ulko Josta viileä ilma puhaltaa SUORAAN tuohon astiaan. Eli levitää mahdolista viirusta eteis tilaan täyteen tulevia asikaita varten. Olisikohan jotain idea viedä pihalle ?

    • Anonyymi

      Reijo tee parannusta, elämäsi on pimeydessä ja rikot lakeja jatkuvasti, halle halle halle halle

    • Anonyymi

      Hyvä ollut

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maisa Torpan raskausuutisesta...

      Maisa Torppa ilmoitti olevansa raskaana. Yksi asia ihmetyttää ja on ihmetyttänyt aikaisemminkin: Maisa Torpan Instagramissa tykkääjissä/kommentoijiss
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      10375
    2. Muusikko Pave Maijanen, 70, on kuollut

      "Talvella 2018 hän sai ALS-diagnoosin. Ensioireet hän huomasi syksyllä 2018. Tuolloin Maijanen alkoi tuntea kummallisia lihaskramppeja ja huomasi, ett
      Maailman menoa
      141
      6535
    3. Sofia muutti hotelliin ilmaiseksi

      "Seiskan saamien tietojen mukaan kohukaunotar Sofia Belorf, 30, olisi muuttanut helsinkiläiseen luksushotelliin äskettäin. Seiskan saamien tietojen mu
      Kotimaiset julkkisjuorut
      398
      2793
    4. Stefun Sofialle tarjoamat luxuskyydit maksamatta, velkaa niistä jo yli 17 000 euroa.

      Seiskan mukaan limusiinikyyteihin erikoistunut yritys hakee Stefun yritykseltä oikeusteitse yli 17 000 € maksamattomista kyydeistä. Useat ajoista ova
      Kotimaiset julkkisjuorut
      151
      2143
    5. Maisa otti raskauskirtin esille

      Viimeinen oljenkorsi.... Miten "yllättävää".. .. :D
      Kotimaiset julkkisjuorut
      139
      1937