Kirje sinulle

En voi saada sinua -vakuuttuneeksi. Enää mitenkään

Mistään. Että rakkauteni sinuun kestäisi elämää. Jos sinäkin minua.

Että se olisi kestänyt. Että olisin kestänyt ihmisyyttäsi, että rakkauteni olisi kestänyt hyväksymään.

Joskus sitä miettii itseään ja itseäänkin on kestettävä ja rakastettava. Muuten ei mikään onnistu.

Jos olisi tarkoitettu, me olisimme päätyneet yhteen, et olisi kestänyt ikävääsi. Olisit tahtonut minut kokonaan.

Sinä olet elämäni kaunein satu. Mitä kauemmin aikaa kuluu, sitä kaukaisemmaksi, sitä saavuttamattomammaksi muutut.

Sain kanssasi kaiken, mikä mahdollista oli. Sain perhoset vatsaani, onnen ja elämisen kauneuden, hetket, ikävän, odotuksen värinän, läsnäolon poltteen. Kaiken sen, minkä yhdessä saimme.

Nyt. En ole nähnyt sinua vuosiin. Olet elossa ja olemassa mutten tiedä, muisteletko minua ollenkaan. Viipyvätkö ajatuksesi luonani, mietitkö.

Jos vielä. Elämä veisi. Veisiköön.

Kunhan kirjoittelin ajatusteni virtaa
16<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Tykkään kirjeistä

Varsinkin rakkaussellaisista

En oo varma onko tää sellainen

Kun niin epäröit

Äänestä
  • Kyllä se on rakkauskirje.

    -aloittaja

    Äänestä

Miten sinut sitten löytää voi? Kun ei ole numeroa ja blockannutkin olet medioissa.

Äänestä
  • No hyvä sinä

    Tahdon

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No hyvä sinä

    Tahdon

    Tarkennan


    Tykkään saada rakkauskirjeitä sinulta

    Ja vain sinulta

    En oo muilta saanutkaan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tarkennan


    Tykkään saada rakkauskirjeitä sinulta

    Ja vain sinulta

    En oo muilta saanutkaan

    Minulla menee mielialat eestaas. Nyt aika huipulla, ja taas välillä aallonpohjassa.

    Tykkäisin tasaisemmasta.

    Oisko mahdollista

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minulla menee mielialat eestaas. Nyt aika huipulla, ja taas välillä aallonpohjassa.

    Tykkäisin tasaisemmasta.

    Oisko mahdollista

    Jaa a, en tiedä oletko nainen, jota kaipaan. Mulle kun ei mitkään homppelipojat kelpaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minulla menee mielialat eestaas. Nyt aika huipulla, ja taas välillä aallonpohjassa.

    Tykkäisin tasaisemmasta.

    Oisko mahdollista

    Sopivan henkilön kanssa ja hyvässä arkirytmissä saattais olla mahdollista..

    Äänestä

Kaunis kirjoitus.
Tahtoisitko jutella lisää Kanssani?

Äänestä
  • Ja tottakai mietin Sinua.

    Äänestä

  • Kiitos. Tottakai hänen kanssaan tahtoisin jutella.

    isot koot ja ässät eivät liity meihin.

    -aloittaja

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiitos. Tottakai hänen kanssaan tahtoisin jutella.

    isot koot ja ässät eivät liity meihin.

    -aloittaja

    EntÄs VouSivAtkO NäMä LiiTtyä mEiHin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    EntÄs VouSivAtkO NäMä LiiTtyä mEiHin?

    Voi olla😄

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voi olla😄

    Tämä vastaus oli aloittajalta.

    Äänestä

Harmittaako Sinua että se päättyi?
Tahtoisitko jutella muualla kuin täälä?

Äänestä

Kaunista ja koskettavaa ja kumpa se koskisikin minua.

Veisipä veisi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

En voi saada sinua -vakuuttuneeksi. Enää mitenkään

Mistään. Että rakkauteni sinuun kestäisi elämää. Jos sinäkin minua.

Että se olisi kestänyt. Että olisin kestänyt ihmisyyttäsi, että rakkauteni olisi kestänyt hyväksymään.

Joskus sitä miettii itseään ja itseäänkin on kestettävä ja rakastettava. Muuten ei mikään onnistu.

Jos olisi tarkoitettu, me olisimme päätyneet yhteen, et olisi kestänyt ikävääsi. Olisit tahtonut minut kokonaan.

Sinä olet elämäni kaunein satu. Mitä kauemmin aikaa kuluu, sitä kaukaisemmaksi, sitä saavuttamattomammaksi muutut.

Sain kanssasi kaiken, mikä mahdollista oli. Sain perhoset vatsaani, onnen ja elämisen kauneuden, hetket, ikävän, odotuksen värinän, läsnäolon poltteen. Kaiken sen, minkä yhdessä saimme.

Nyt. En ole nähnyt sinua vuosiin. Olet elossa ja olemassa mutten tiedä, muisteletko minua ollenkaan. Viipyvätkö ajatuksesi luonani, mietitkö.

Jos vielä. Elämä veisi. Veisiköön.

Kunhan kirjoittelin ajatusteni virtaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu