Ruotsalaisen Stena-imperiumin toimitusjohtaja Dan Sten Olsson puolustaa Krimin valtausta vuonna 2014. Hänen mukaansa niemimaa on aina ollut osa Venäjää, eikä ole koskaan kuulunut Ukrainalle. Venäläiset eivät voi hänen mukaansa vaarantaa laivastotukikohdan kohtaloa, koska koko maa hajoaisi sen jälkeen.
https://www.expressen.se/gt/stena-miljardaren-forsvarar-ryska-krim-annekteringen/
Puolustaa Krimin valtausta
12
63
Vastaukset
- Anonyymi
Kyllä se oli pitemmän aikaa kuulunut Osmannien valtakuntaa (nykyinen Turkki). Silloin sitä asuttivat turkkilaissukuiset tataarit. Venäjä valloitti sen, mutta venäläisiä ei siirtynyt sinne, vaan se pysyi tataareilla. Neuvostoliiton aikana Stalin siirrätti osan tataareista suurten väestönsiirtojen aikana kaemmas Neuvostoliittoon, mutta merkittävää venäläisvähemmistöä ei siellä ollut. Kun se sitten siirtyi Ukrainaan, oli siellä tataareilla hyvät olot. Taas kun Venäjä ryösti sen Ukrainalta tataareilla alkoivat huonommat ajat ja osa pakeni muualle huonoa kohtelua.
Neuvostoliitto siirsi Krimin legitiimisti osaksi Ukrainaa 1950-luvulla. Kansainvälisen oikeuden mukaan Krim on siis edelleen osa Ukrainaa.
Ei siihen ole mitään sanomista.- Anonyymi
Nikita sen antoi lainaksi vain !
- Anonyymi
Tämä "aina Venäjälle kuulunut" Krim on valloitettu Venäjälle vasta 1700-luvun loppupuolella eli kuului Venäjälle runsaat 150 vuotta. Ei kovin pitkä aika.
- Anonyymi
Mitä vittua usa:lla Guantanamon tukikohta Kuubassa :(
- Anonyymi
Ja sillähän verukkeella ryssykät saavat haalia itselleen alueita mistä lystää.
- Anonyymi
Onkos usa liittänyt sen tukikohta-alueen itseensä?
- Anonyymi
Niitä saatanan jenkki sotilaita jokapuolella maailmaa :( Jutkujen kätyrit !
- Anonyymi
Diego Garcia , Olangapo ,Afghanistan, Irak , Saksa ,Puola , ym
Corona = Gift from God to US !
- Anonyymi
Mutku usa. Eihän se oikeuta Venäjää ryöstöretkiin.
- Anonyymi
Olis nyt edes Venäjä maksanut rahassa Ukrainalle siitä Krimistä. Ostihan USA Alaskan Venäjältä. Kas kun ei oo sitä aluetta ottanut takaisin. Vois edes yrittää.
- Anonyymi
Ketä siitä jänkhästä välittää ?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1731174
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?45619Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55559Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä301554Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t223532- 50514
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45502