Olkkari & Tasalan kammari -maskipakko

Pidän omituisena ettei näissä pienissä tiloissa kaikilla ole maskia ja vältetä turhaa pasteeraamista.
Jollei maskia matkassa,se ojennettakoon käyttöön jo ovella. Mikäli ei voi maskia jostain syystä pitää,laina visiiri,joka luovutetaan pesuun lähtiessä.
5261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Walt Disney Company ilmoitti lomauttavansa yli 30 000 työntekijää, lähinnä teemapuistoissaan, koska koronaviruksen perusteella julistetut sulkutilat tekevät lomakohteiden ja puistojen olemassaolosta täysin turhia.

Äänestä

Maskilla tai pleksilla sisälle,käytännön pitäisi olla kaikille selkeä.

Äänestä

Viruksen myös itse keväällä sairastanut Aspinen kertoo, että erään palvelutalon hoitajista 80 prosenttia on tällä hetkellä sairauslomalla koronaviruksen vuoksi. Infektio lähti leviämään palvelutalossa vierailleelta omaiselta.

Äänestä

Kyllä nyt pitäisi ihan jokaisen antaa maskille ja/tai visiirille mahdollisuus. Ei ole iso investointi,ei nöyryyttämistä tms.

Äänestä

Tällä hetkellä on kattorakenteiden sammutus käynnissä. Tässä menee varmasti useampi tunti, Talikka sanoo.

Henkilövahinkoja ei tiettävästi ole. Kaikki asukkaat on evakuoitu ja siirretty tilapäismajoitukseen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Pidän omituisena ettei näissä pienissä tiloissa kaikilla ole maskia ja vältetä turhaa pasteeraamista.
Jollei maskia matkassa,se ojennettakoon käyttöön jo ovella. Mikäli ei voi maskia jostain syystä pitää,laina visiiri,joka luovutetaan pesuun lähtiessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu