Tekninen lautakunta ja paloaseman käsittely, mihin tulisi uusi paloasema sijoittaa. Millainen koulutus näillä kahdella (Häkkinen ja Immonen) henkilöllä on, jotka olivat entisen paloaseman paikalle rakennettavalla kannalla. Oliko VAS ja SDP puolueet? Taitaa olla tämän kaupungin tuho nämä änkyrä puolueet.
Vastaukset 13
- Anonyymi
Eiköhän nämä punaiset rakenna aseman minne isopunainen määrää. On ihme jos tämä punavalta vielä keväällä saa jatkua, järjetöntä talouspolitiikkaa.
Punainen tai vihreä ei sillä ole merkitystä. Ahti Immonen perusteli mielestäni hyvin vasteaikoja heinäpellosta verrattuna nykyiseen lähtöpaikkaan. Mielenkiinnosta on hyvä seurata heinäpelto prosessin loppu summan suuruutta.
- Anonyymi
Ei tarvetta paloasema hälyineen häiritsemään. Lista kiertämään nimi takuu varmasti .
- Anonyymi
Heinäpellolle vaan paloasema, hyvä että tulee sinne liikennettä, prismaan ajan aina käärmeniementietä, on hyvä.
- Anonyymi
Ste uudistuksen myötä myös pelastustoimi siirtyy maakunnalle, maakunta vuokraa kolmeksi (3) vuodeksi käytössä olevat tilat, sen jälkeen ne voi jäädä kunnan rasitteeksi. Sama menetelmä koskee sairaalaa.
Mitä on vuonna 2025?
Onko tyhjiä kunnan asukkaita rasittavia rakennuksia: akkutehdas, sairaala, paloasema vai mitä? Veikkauksia....- Anonyymi
Just noin! Mutta kuinka monta ja millä hinnalla?
- Anonyymi
Ihan tuulesta tempaistua ajatusta jälleen, ihankuin trump syytää ajatustaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan tuulesta tempaistua ajatusta jälleen, ihankuin trump syytää ajatustaan.
Minä ymmärsin, että tuossa arvuutellaan, eikä esitetä ajatuksia?
Kukin ymmärtää - miten ymmärtää - Toivotaan ettei ole päättämässä mitään, jos ei ymmärrä lukemaansa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä ymmärsin, että tuossa arvuutellaan, eikä esitetä ajatuksia?
Kukin ymmärtää - miten ymmärtää - Toivotaan ettei ole päättämässä mitään, jos ei ymmärrä lukemaansa.Aivan turha ennen kuntavaaleja alkaa arvailemaan, punavalta jos jatkuu niin on tyhjää. Jos valta siirtyy pois punaisilta, Varkaus lähtee nousuun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan turha ennen kuntavaaleja alkaa arvailemaan, punavalta jos jatkuu niin on tyhjää. Jos valta siirtyy pois punaisilta, Varkaus lähtee nousuun.
Hyvään kiitoon jossa olimme ennen "punaisia" juu :)
- Anonyymi
Ahti on jämy jätkä.
- Anonyymi
Häkkinen on miehistä parhain, kuten Kati lehdessä kehui.
Buhahaabuhahaa
Kustannuksia on helppo tarkastella kun kohde valmiina. Heimo Pölläsen kirjoitukset ei kyllä mairittele lautakunnan päätöksen puolesta kun pintaan nousee vuosia kapseloituneet myrkyt, eikä vedestä tulisi puute
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1191480
Taas uusi PS:n rasismiKOHU!
Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a6491454Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta201985Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo
Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.331905Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.
Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä235857- 58743
Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!
Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht233707Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!
Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o175681Katotaan miten jaksat tätä
Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.88630Tiedätkö mitä mies
Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut21611