Uskon ja elämän ylin ohje

Ju­ma­la on sa­nal­laan luo­nut kai­ken, nä­ky­vän ja nä­ky­mät­tö­män maa­il­man. Sa­nal­laan hän myös ker­ran päät­tää tä­män maa­il­ma­na­jan.

Maa­il­maa kan­nat­te­lee kai­ken ai­kaa hä­nen sa­nan­sa. Sik­si Ju­ma­lan sa­naan voim­me liit­tää mää­reen ka­to­a­ma­ton. Tä­män vah­vis­ti myös Jee­sus Kris­tus ope­tuk­sel­laan: ”Tai­vas ja maa ka­to­a­vat, mut­ta mi­nun sa­na­ni ei­vät kos­kaan ka­toa” (Matt. 24:35).

Apos­to­li Pie­ta­ri ku­va­si ih­mi­sen hau­raut­ta ja ka­to­a­vai­suut­ta ja to­dis­ti Ju­ma­lan sa­nan py­sy­vyy­des­tä: ”Sil­lä ih­mi­nen on kuin ruo­ho, ih­mi­sen kau­neus kuin ke­don kuk­ka. Ruo­ho kui­vuu, kuk­ka la­kas­tuu, mut­ta Her­ran sana py­syy iä­ti.” (1. Piet. 1:24–25)

Täl­lai­se­na Ju­ma­lan sana ylit­tää ym­mär­tä­mi­sem­me ra­jat. Se mer­kit­see yk­sin­ker­tai­ses­ti sitä, et­tä mei­dän ih­mis­ten tah­dos­ta tai toi­mis­tam­me riip­pu­mat­ta Ju­ma­lan oma sana py­syy ajas­ta ai­kaan.

Ju­ma­la il­moit­taa it­sen­sä eri­tyi­ses­ti Py­häs­sä Raa­ma­tus­sa. Sen sa­no­ma ker­too meil­le Ju­ma­lan pe­las­tus­suun­ni­tel­mas­ta mei­tä ih­mi­siä koh­taan, jon­ka hän on Po­jas­saan Jee­suk­ses­sa Kris­tuk­ses­sa val­mis­ta­nut.

Van­han tes­ta­men­tin kir­joi­tus­ten pu­nai­se­na lan­ka­na on lu­paus Mes­si­aas­ta, Kris­tuk­ses­ta. Uu­si tes­ta­ment­ti ker­too Ju­ma­lan an­ta­mien lu­paus­ten täyt­ty­mi­ses­tä Jee­suk­ses­sa Kris­tuk­ses­sa.

Raa­mat­tu on tar­koi­tet­tu us­kon ja elä­män op­pi­kir­jak­si. Jo­han­nes kir­joit­taa evan­ke­liu­mis­saan: ”Tämä on kir­joi­tet­tu sik­si, et­tä te us­koi­sit­te Jee­suk­sen ole­van Kris­tus, Ju­ma­lan Poi­ka, ja et­tä teil­lä, kun us­kot­te, oli­si elä­mä hä­nen ni­men­sä täh­den”. (Joh. 20:31)

Apos­to­li Pie­ta­ri ver­taa pro­fee­tal­lis­ta sa­naa pi­me­äs­sä lois­ta­vaan lamp­puun, joka va­lai­see tien ja näyt­tää suun­nan: ”Sitä lu­jem­pi on meil­lä nyt pro­fee­tal­li­nen sana, ja te teet­te hy­vin, jos otat­te sii­tä vaa­rin, niin kuin pi­me­äs­sä pai­kas­sa lois­ta­vas­ta lam­pus­ta, kun­nes päi­vä val­ke­nee ja koin­täh­ti koit­taa tei­dän sy­dä­mis­sän­ne” (2. Piet. 1:19).

Eläm­me tänä päi­vä­nä muu­tok­sen ai­kaa. Mo­net pe­rin­tei­set Raa­mat­tuun poh­jau­tu­vat ar­vot muut­tu­vat tä­män maa­il­man kes­kel­lä.

Muu­tok­sen kes­kel­lä jou­dum­me yhä use­am­min ker­to­maan us­kom­me pe­rus­teis­ta. Raa­mat­tu on us­kon ja elä­män ylin oh­je ja pe­rus­ta, jota Pyhä Hen­ki avaa ja se­lit­tää Ju­ma­lan seu­ra­kun­nas­sa. Sa­nan ää­rel­le on hyvä py­säh­tyä. Sii­hen ke­hot­ti myös Paa­va­li ko­los­sa­lais­kir­jees­sa: ”Asu­kaan Ju­ma­lan sana run­saas­ti teis­sä, kai­kel­la vii­sau­del­la. Opet­ta­kaat ja neu­vo­kaat tei­tän­ne kes­ke­nän­ne psal­meil­la ja kii­tos­vir­sil­lä ja hen­gel­li­sil­lä lau­luil­la.” (Kol. 3:16)

Kir­joi­tet­tu ja pu­hut­tu Ju­ma­lan sana on ko­dis­sa pa­ras elä­mä­no­pas ja vank­ka tuki us­kon­tiel­lä.

Ol­li Lohi