Priorisointi, asioiden asettaminen tärkeys- ja arvojärjestykseen, ei ole vain tämän päivän ilmiö. Valintojen tekeminen on kuulunut aina ihmisen osaan. Ilman elämän päämäärän ymmärtämistä ihminen on suurissa vaikeuksissa jatkuvasti lisääntyvien vaihtoehtojen edessä.
Monessa merkityksessä puita on niin paljon, ettemme kykene näkemään metsää.
Erään ajattelijan mukaan ihminen, joka ei ymmärrä elämänsä tarkoitusta, on kuin tuuliajolla oleva kölitön purjevene tai kompassiton harhailija, joka kulkee satunnaisiin suuntiin.
Vanhassa Kristinopissa elämämme kalleimmaksi asiaksi sanotaan Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tuntemista ja Jumalan lapseksi pääsemistä.
Raamatun mukaan syntiinlankeemuksessa täysin turmeltunut ihminen ei voi täyttää Jumalan pyhää tahtoa. Vanhurskas Jumala on kuitenkin armollinen. Laskelmoimattomassa rakkaudessaan hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.
Ihminen ei voi omalla järjellään ja voimallaan uskoa. Vain Pyhä Henki voi synnyttää uskon, joka tuo Kristuksen sovitustyön ihmisen omaksi. Uskon kautta saamme omistaa täydellisen sovituksen, jonka Jeesus on suorittanut synteimme edestä.
Ilman Kristuksen viattoman veren vuodatusta ei ole syntien anteeksiantamusta (Ef. 1:7–8). Usko lahjoittaa sisimpään rauhan ja antaa elämälle ikuisen päämäärän.
Vuorisaarnassa Jeesus opettaa uskon lahjan suunnattomasta arvosta ja varoittaa kiintymästä tähän aikaan kuluviin asioihin. Hän kehottaa kokoamaan aarteita taivaaseen. ”Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi (Matt. 6:21).
Kun Paavali oli saanut kuulla evankeliumin, tuli Herran Jeesuksen omakohtaisesta tuntemisesta hänen elämänsä todellinen aarre. Siksi hän kehotti kristittyjä aina kiinnittämään sisimpänsä näkymättömään, näkyvän sijaan. Näkyvä kestää aikansa, mutta näymätön ikuisesti (2. Kor. 4: 18).
Mieltä kiehtovat tämän maailman tarjoukset ovat katteettomia lupauksia. Ne tuovat lopulta vain lyhytaikaisen nautinnon. Valintoja tekevän kristityn on hyvä muistaa, että Jumala on tarkoittanut ihmisen kilvoittelemaan uskontiellä, jonka päämäränä on iankaikkinen elämä.
Jumalan valtakunnan osallisuudessa kristitty saa säilyttää uskoa hyvässä ja loukkaamattomassa omassatunnossa. Taivaallisen Isän käsissä häntä kannattelee yhä syvenevä luottamus siihen, että Pyhä Henki johdattaa kaiken hänen parhaakseen.
Erityisesti Jumalan sanan kuulossa uskovaisen sisimmän täyttää kiitollisuus siitä, että Jumala jaksaa hoitaa häntä, itsessään arvotonta ja helposti lankeavaa, lapsenaan.
Kilvoituksen matkalla Jumala tahtoo kirkastaa tulevan kirkkauden toivoa omilleen. Omakohtaisessa uskossa valvoen ja rukoillen kristitty saa odottaa pelastuksen lopullista täyttymistä.
Juhani Liukkonen
Monessa merkityksessä puita on niin paljon, ettemme kykene näkemään metsää.
Erään ajattelijan mukaan ihminen, joka ei ymmärrä elämänsä tarkoitusta, on kuin tuuliajolla oleva kölitön purjevene tai kompassiton harhailija, joka kulkee satunnaisiin suuntiin.
Vanhassa Kristinopissa elämämme kalleimmaksi asiaksi sanotaan Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tuntemista ja Jumalan lapseksi pääsemistä.
Raamatun mukaan syntiinlankeemuksessa täysin turmeltunut ihminen ei voi täyttää Jumalan pyhää tahtoa. Vanhurskas Jumala on kuitenkin armollinen. Laskelmoimattomassa rakkaudessaan hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.
Ihminen ei voi omalla järjellään ja voimallaan uskoa. Vain Pyhä Henki voi synnyttää uskon, joka tuo Kristuksen sovitustyön ihmisen omaksi. Uskon kautta saamme omistaa täydellisen sovituksen, jonka Jeesus on suorittanut synteimme edestä.
Ilman Kristuksen viattoman veren vuodatusta ei ole syntien anteeksiantamusta (Ef. 1:7–8). Usko lahjoittaa sisimpään rauhan ja antaa elämälle ikuisen päämäärän.
Vuorisaarnassa Jeesus opettaa uskon lahjan suunnattomasta arvosta ja varoittaa kiintymästä tähän aikaan kuluviin asioihin. Hän kehottaa kokoamaan aarteita taivaaseen. ”Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi (Matt. 6:21).
Kun Paavali oli saanut kuulla evankeliumin, tuli Herran Jeesuksen omakohtaisesta tuntemisesta hänen elämänsä todellinen aarre. Siksi hän kehotti kristittyjä aina kiinnittämään sisimpänsä näkymättömään, näkyvän sijaan. Näkyvä kestää aikansa, mutta näymätön ikuisesti (2. Kor. 4: 18).
Mieltä kiehtovat tämän maailman tarjoukset ovat katteettomia lupauksia. Ne tuovat lopulta vain lyhytaikaisen nautinnon. Valintoja tekevän kristityn on hyvä muistaa, että Jumala on tarkoittanut ihmisen kilvoittelemaan uskontiellä, jonka päämäränä on iankaikkinen elämä.
Jumalan valtakunnan osallisuudessa kristitty saa säilyttää uskoa hyvässä ja loukkaamattomassa omassatunnossa. Taivaallisen Isän käsissä häntä kannattelee yhä syvenevä luottamus siihen, että Pyhä Henki johdattaa kaiken hänen parhaakseen.
Erityisesti Jumalan sanan kuulossa uskovaisen sisimmän täyttää kiitollisuus siitä, että Jumala jaksaa hoitaa häntä, itsessään arvotonta ja helposti lankeavaa, lapsenaan.
Kilvoituksen matkalla Jumala tahtoo kirkastaa tulevan kirkkauden toivoa omilleen. Omakohtaisessa uskossa valvoen ja rukoillen kristitty saa odottaa pelastuksen lopullista täyttymistä.
Juhani Liukkonen
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.