N. kuukausi sitten sain jonkun paniikkihäiriön tapaisen. Kun sen jälkeinen outo olo lähti pois, olen muutaman viikon kärsinyt vapinasta. Kun jotain tekee niin kädet vapisevat aivan vähän, mutta kuitenkin normaalia vapisemista enemmän. Olen tässä kehitellyt itselleni, tyhmä kun olen, ms-taudinkin, vaikka olen lukenut useista lähteistä, että siinä vapina on harvinainen oire, eikä ensioireena esiinny juuri ollenkaan. Pelkkä vapina viittaa ahdistukseen tai sitten pelkkään sisäsyntyiseen vapinaan. Ei minua pitäisi minkään muun ahdistaa kuin tämän vapinan.. varsinkin tuo paniikin poikanen kk sitten saa ajattelemaan tuota ahdistusta. Voiko olla niin samperin vaikeaa, että tuon takia tulee vapinaa. En ole viikkoon kiinnittänyt tähän juuri mitään huomiota, joten se on ehkä hieman vähentynyt, mutta aloin taas miettiä, että eikö se lopu. Vapina ei esiinny mitenkään erityisesti tietyssä paikassa, vaan täysin tasaisesti ympäri kehoa, kun lihaksia käyttää. ? ? ?
Mitäs tämä lienee..
tyhmä-
2345
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sun paniikkikohtaus on varmasti tehnyt sulle tepposet. Jos olet miettinyt kohtausta jälkeenpäin, niin se sinua ahdistaa. Saman koin viime vuonna yllättävän kohtauksen jälkeen. Elin kuukauden sisäisen vapinan ja pienen pelon kourissa. Näin jälkeenpäin se on helppo tajuta.
Kannattaa nyt käsitellä mielessään mahdolliset synnyt paniikkikohtauseen ja jos ymmärrät mistä se syntyi, niin on helpompi jatkaa. Kahvia kannattaa vältellä, mulla yksikin kuppi laukaisee vapinan ja kiivaan pulssin päälle. Parasta olisi ruveta kohottamaan kuntoa, jossa elimistö ja mieli saa muuta tekemistä. Minut paniikkikohtaus yllätti krapulapäivänä, se on suhteellisen yleinen laukaiseva tekijä.
neuroleptejä.niistä tulee depersonaLILIsaatiota.
ei häpee olla terve! läl läl lää.