Onko sen aina oltava joku yhdistys tai tahojoka teteuttaa tietyn asian/kohteen. Jolla on aikaa ja terveyttä,voi aloituksen tehdä vaikka kynttilöiden vientiin haudoille. Ja muitakin asioita hoitaa,eikä aina odottaa,että sen joku tekee.Kuitenkin osallistutaan yhteisiin tilaisuuksiin kahvittelemaan,syömään ja vaikka itseänn kehumaan. Tein sitä,tein tätä,siellä ja täällä.Miksette voi tätäkin.HOX_HOX
Purnaajille
Anonyymi
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kärsässä noi mainitsemasi toteutetaan Hautajaisissa.
enne hautauksia toteutetaan ao retriisi Hvm tstossa hänen elinaikanaan, moneati uusien, siis ajantasaistain.
Kärsä on vttmaste
populaatio
Ei haudoille voi viedä kynttilöitä kuin omaiset. Joskus, jokin järjestö on vienyt esimerkiksi kynttilöitä sankarihaudoille, mutta onko siinä silloin puhtaat jauhot pussissa. Mielestäni ei, jos sillä vain halutaan nostaa ko. yhteisön imagoa politiikan saralla, tai muuten toimitaan oman asiansa hyväksi. Vielä iljettävämpää on, jos joku paikallinen politiikko on mukana näyttelemässä hurskasta ja yrittämällä epätoivoisesti saada sillä tavalla henkilökohtaista kannatusta.
Esim.jos on huonokuntoinen ihminen eikä ole muita omaisia viemässä kynttilää. Vieraskin voi kysyä.Haluatko läheisesi haudalle kynttilän,voisin sen viedä. Kynttilöitä ei kannata kenenkään viedä lasisia,eikä muovikuorilla,joissa on metallikansi. Lyhty on paras ja sellainen kynttilä,joka pala kokonaan. Keväällä on valtava siivo pikin hautausmaata lasin siruista kynttilöiden kuorista. Kotona voi polttaa kynttilää vaikka joka päivä läheisensä muistolle. Se tapa on todella hyvä. Näkee sen elävän liekin lepatuksen koko ajan.
Ei se sitä ole mitä väität.Kyllä he voivat viedä ja tekevät muutakin hyvää. Esim. leijonat ovat tehneet hyvää ja paljon. Opiskelijat saavat stipenjejä ym.Jatketaan illalla,kun työt tässä loppuu.