Kotitalouksien velka jo 190 mrd euroa, valtiolla "vain" 135

Anonyymi

Kuten sanoin teille aiemmin, että selviä veloista, kun ne kasvavat riittävän suuriksi.
Käy kuten 20-luvulla, "ilo" muuttuu suruksi, ja kas, vielä todella pitkäaikaiseksi, sillä velat eivät katoa noin vaan, vaikka keskuspankit veivaa. Sinun taakkaasi ne eivät helpota. T. svt

22

1922

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Linkkiä lienee turha toivoa...

      Mutta olet varmaan oikeassa. Asuntokunnilla on velkaa noin 123 miljardia ( koronan tuomat), eli loput lienevät asunnottomien velkaa.

      Jostain syystä svetu unohtaa taas sen, että velanhotokulut ovat todella alhaiset (varsinkin asuntolainoissa) ja varallisuutta on aika hyvin. Pahiten velkaantuneita ovat tietysti 35-44 -vuotiaat, eli ne joilla on hyväpalkkainen ja vakaa työpaikka ja toisaalta tarvetta mm. isommalle asunnolle.

      Voit kaivaa tuoreempaa tilastoa, minä en jaksa virheitäsi tämän enempää oikoa: http://www.stat.fi/til/velk/2018/velk_2018_2020-03-20_kat_001_fi.html

    • Anonyymi

      >>Linkkiä lienee turha toivoa...

      Ihan pesunkestävältä kapitalistilta kuulin tai itseasiassa luin ! Ja vain otsikosta kun oli loput kuppalehdessä salattua !
      TIlastokeskus nyt tuskin on näissä asioissa mikään totuudenpuhuja, kuten kaikki tiedämme. Kovan luokan valehtelia, mitä tulee monille yllätyksenä, mutta ei meille, rät, lainkaan täytenä.

      Veikkaan, että kun kuulut kusettajiin, kyllä tiedät asian itsekkin, kunhan tapasi mukaa yrität taas kommenteillasi hölmöjä kusettaa.
      Tai sitten olet hienman rajoittunut, kuitenkin. Onhan se tietenkin mahdollista sekin jos ei kuulu kusettajakunnan ytimeen.

      ,,t. svt

    • Anonyymi

      Tämä ei ole se alkuperäinen minkä näin mutta täysin linjassa "kehityksen" kanssa. Matti ja maijja on kusessa, velkojensa kanssa. Määrä kasvaa vuositasolla 10-15 miljardia ja kun seuraava tieto on v. 2019 niin johan se 15 mrd on tullut lisää

      https://www.kauppalehti.fi/uutiset/suomalaisten-kotitalouksien-velkaantumisaste-kasvoi-velkoja-nyt-yhteensa-172-miljardia-euroa/e1c045f2-8675-4e38-8c98-c18694d23510

      eli pyöreästi 190 000 milliä, matilla ja maijjalla pelkästään. Ja lisää tule koko ajan, siitä pitää taloyhtiöiden pakkovelkannuttamismekanismi huolen, jos ei muuten !

      • Outoa. Minä kun luin tällaista jonkun väittäneen...
        > TIlastokeskus nyt tuskin on näissä asioissa mikään totuudenpuhuja

        Ja nyt se tilastokeskuksen data kelpaakin... Erikoista?


      • Mistä muuten tuo 190 miljardia? Tuossa jutussa luki 154,4 miljardia. Vaikka miten lisäisit 15 miljardia, olisit silti 30 miljardia vajaa.

        Taidat olla niitä persujen budjetinlaatijoita. Ei niin tarkkaa niillä luvuilla, kunhan pääsee huutamaan...


      • Anonyymi

        Meillä alkaa olla näitä linkkejä kohta liikaakin ja jotta sotku olisi toivottu, pistää KUPPA-lehti nyt tiskiin lukemat, jotka lyövät ällikällä useimmat: Näinkö alas on porrvarikin jo vajonnut ! Vai tuliko virhe, pitikö "nolla" sittenkin olla "ysi"
        https://www.kauppalehti.fi/uutiset/suomalaisilla-on-jo-104-miljardia-asuntolainaa-kasvulle-ei-nay-loppua/1e556851-87a1-4315-8077-ae946352247e

        Lainojahan ei matti ja maijja näytä kykenevän lyhentämään, niitä vain nostetaan lisää ja lisää... (ps, "tilastokeskuksilla" pitää näissä yhteyksissä pyykiä vain persettä) ja VELKOJAT alkavatkin jo olla aidosti huolissaan:

        ""Kotitalouksien velat puolestaan lisääntyivät 2,6 miljardia nousten 186,5 miljardiin euroon."" (2020 loppuvuoden tietoja)

        https://www.lahitapiola.fi/tietoa-lahitapiolasta/uutishuone/uutiset-ja-tiedotteet/uutiset/uutinen/1509566315797
        LähiTapiolan ekonomisti ”kotitalouksien velkatrendi on lopulta kestämätön”

        VELKOJILTA nämä tiedot pitää saada, eikä mistään "tilastokeskuksista", vasta silloin ollaan oikeilla jäljillä ja porrrvarin sotkevat sormet pysyvät erossa faktoista, eikö totta rotta !
        t. haans.sea


    • Anonyymi

      Mätä-PAISE kasvaa koko ajan. Puheet as-kaupan "normalisoitumisesta" on propagandaa, pommi on leviämässä käsiin tai sitä yritetään "siirtää"...

      https://www.kauppalehti.fi/uutiset/kellot-soivat-ylisuurille-taloyhtiolainoille/5b98633e-dc11-4908-9959-91e00799da63

      Huomaa, kusettaja puhuu "taloyhtiölainoista" kun oikeisto-ylen kusettajat, samasta asiasta jallittaessaan, sopuleista ja mokuista, tai antavat ainakin täysin selkeästi kuspiälle vain sellaisen viestin, että"" entinen meno jatkuu, tule mukaan kilpailemaan...""

      t. svt

      aikaa voidaan pelata mutta käsiin se paska väkisin leviää.

      "" Vuosi sitten mietintönsä jättänyt työryhmä esitti velkakattoa, jonka mukaan kotitalouksien velat saisivat olla korkeintaan 4,5-kertaiset tuloihin nähden ja laina-ajat pitäisi rajata 25 vuoteen.""

      Tälläkään "mietinnöllä" ei ole muuta tavoitetta kuin tämä:
      https://keskustelu.suomi24.fi/t/14263886/nain-kapitalistit-karkkyvat-perintojasi-
      mutta senhän palstan kusettajat jo kirkkaasti tiesivätkin.

      • Anonyymi

        << laina-ajat pitäisi rajata 25 vuoteen
        Tuokin on aivan liian pitkä palkkatulojen varaan laskijalla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        << laina-ajat pitäisi rajata 25 vuoteen
        Tuokin on aivan liian pitkä palkkatulojen varaan laskijalla.

        Jos olisit joskus töitä tehnyt, tietäisit myös palkan nousevan ajan mittaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        << laina-ajat pitäisi rajata 25 vuoteen
        Tuokin on aivan liian pitkä palkkatulojen varaan laskijalla.

        Eivät ne nuoret lainanottajat mitään laske mitään muuta kuin, että pappa tai appiukko tulee tarvittaessa apuun.


    • Anonyymi

      Jossain vaiheessa velat nollataan, aloitetaan uudella maailman valuutalla puhtaalta pöydältä.

    • Anonyymi

      >> Jossain vaiheessa velat nollataan

      Hui hai, niillä kusettajat juuri tekevät voittoja. Muista että velka on nykyään rahan-PESUA ! Ne on sopulilla krediittinä ja pesurilla debettinä eikä sopulin velkoja anteeksianneta.
      Peräti 7 miljardia pankkitukea ekp:sta kuitannutta Nordeaa joudutaan erikseen ohjeistamaan...
      https://www.kauppalehti.fi/uutiset/ekplta-uusi-linjaus-pankkien-osingoista-nordean-odotetut-kevaan-jattiosingot-kutistuvat-murto-osaan/2b6dad74-f11f-4b00-b78a-db997294f9f0

      ... koska pankki on tunnettu siitä härskin ahneesta kusettajasta, siitä harmaapäästä, joka luikki tiehensä myös suomesta...
      https://keskustelu.suomi24.fi/t/16215816/tiesitko-etta-b--wahlroos-ei-ole-ainoa-rahansa-suomesta----

    • Anonyymi

      KORONA oli kusipäille peitetarina, kun kusettajat tekivät voittoja ja jakoivat rahat !

      Röyhkeys meni jo niin pitkälle, että piti tuloja aktiivisesti salata. Miljonäärien lukumäärä oli kovassa nousussa mutta sitten puutttuivat stubbilaist (kako-kepulit) peliin ja salailut alkoivat:
      https://keskustelu.suomi24.fi/t/16637109/vero-kalenteri-romutettu-porrrvarien-toimesta--et-saa-enaa-niiden-tietoja

      Ne rypevät siis rahassa, joka on tyhjästä leivottua mutta se mitalin toinen puoli on vielä paljastamatta, siinä voi alkaa mokun ja sopulin ulina !

      MUISTA, että ne kähmivät täysillä koko ajan omaan pussiinsa ja kun paljastuksen aika koittaa ei sopulla ole muuta vaihtoehtoa kuin antautua... että sellaisia "demareita" ja kokkarikepueita, vitun viekkaita...

      • Anonyymi

        >>mutta se mitalin toinen puoli on vielä paljastamatta, siinä voi alkaa mokun ja sopulin ulina !

        Eli juuri tuota mitalin "toista puolta" olemme kaivelleet esiin. Eli sopuleiden velka:

        - haans löi pöytään 190 Miljardia euroa
        - palstan nikotteleva rotta löysi lukeman 123 miljardia
        - haans nokittaa rottaa kuppalehden tiedoilla ; 172 miljardia
        - palstan kusettaja rotta löytää jostain uuden lukeman: 154,4 miljardia
        - Kuppalehden päätoimittaja lyö tiskiin jälleen uuden oudon luvun: 104 miljardia
        - Lähi-tapiolan ekonomisti tarjoa sopulin velkasaldoksi: 186,5 miljardia

        On siinä lukuja, mistä valita, tarkoitusperiin sopiva, eikö totta.
        Sama pätee tänään TYÖTTÖMIEN laskentatavoissa !


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Inflaatio syö velat.

    • Anonyymi

      Työmarkkinoilla tilanne kiristyy, luvassa lakkoja - saadaksesi 0,9 % :n palkankorotusta (inflaatio sitä ennen yli 10 % ), asunnoissa 30...

    • Anonyymi

      Jaahas, lisätäämpäs valtion pottiin jälleen MILJARDI, näitä Ukraina-kuluja !
      Nehän on nekin kaikki maksettava, jos muuten niin Uutena velkana ! Sinun piikkiin tietenkin, eikö totta !
      Huomaa, että KUNTA-velkapottia ei ole nyt tämän linkin summissa, eikä yrityslainoja ja tuo 190, sekin on jo yli 200

      t. Milljaardi-Mika

    • Anonyymi

      Ettekö ole kuulleet EU ekonomien suunnitelmasta. Kaikki omaisuus pois kansalta.
      Tällä tavalla se onnistuu.

    • Anonyymi

      Oikeisto-yle kelasi vähän tämän päivän tilannetta kiinteistöjen velkasektorilla. Toimittaja lausui ääneen (mutta ao. linkissä ne eivät ole) seuraavanlaisia lukuja:

      Pankkisektorin asuntovakuudelliset velat ovat 240 mrd euroa (pyöristin) . Oletan, että ovat kotitalouksien velat. Samassa osiossa toimittaja kertoi yrityssektorin kiinteistövakuudellisten vekkuloiden arvoksi noin 60 miljardia. Kotitalousvekkuloiden kohdalla toimittaja vielä lausui, että ne ovat 3 kertaa valtion vuosibudjetin verran. Siis marinin budjetin. Nykyisestähän emme tiedä.

      ELI, edellä pelurit /valehtelijat) yrittivät jankata vastaan esittämiäni väitteitä mutta nyt tuli todella kylymää vettä kusiaisten niskaan
      t. haans.sea


      https://yle.fi/a/74-20049656

    • Anonyymi

      Oikeisto-hallituksen Leikkaukset ja LOPPUTILIT tulee nyt kovaan saumaan:

      --- Kotitalouksien vastuulla olevat asuntovelat on nyt 240 MILJARDIA ( 190 sijaan)

      --- Valtion velka on nyt 160 MILJARDIA (135 sijaan )

      --- Korot NELIN-kertaistuivat lyhyessä ajassa

      --- Velaksi eläminen loppui em. syistä ja ainoa tie on Alas.

      --- Sillä mitä nopeammin hankkiudutte eroon oikeisto-hallituksesta, sitä vähemmän häviätte tässä suuressa kusetuksessa.

      --- Kusiaiset, jotka teitä nyt kurmuuttavat, on se raskain taakka !
      https://keskustelu.suomi24.fi/t/18308908/suppea-tulo-eliitti-rohmusi-23-palkkapotista-!--valta-eliitti-tekee-kaikkensa-salatakseen-totuden

      terv. haans.sea , luotettava ja varma, ei kusettaja

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5056
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3317
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1462
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      1000
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe