entäs tää?

Näin kahta unta viime yönä.. Tosesta(ensimmäisestä) en muista tarkasti juurikaan mitään muuta, kun että sen lopputulos oli sama kun siinä unessa, jonka muistan(jälkimmäinen uni)..

Eli olin ihastukseni, tai voisi puhua rakastetusta(emme ole yhdessä tms. mutta rakastan häntä) kanssa yhdessä jossain kävelyllä tai vastaavassa. Yhtäkkiä meitä vastaan tuli jyrkkä kallio/pieni vuori, jonka meidän piti ylittää. Ihastukseni meni edeltä ja kiipesi kalliota ylös.. Kuitenkin hänen jalkansa lipesi ja hän tipahti alas. seisoin hänen alapuolellaan, mutta sain hänet syliini kun hän tippui eikä hänelle siis käynyt loppujen lopuksi pahasti..

Myös ensimmäisessä unessa pelastin ihastukseni varmalta kuolemalta..

Mitä tämä tarkoittaa? Johtuukohan se osaksi siitä, että ennen nukkumaanmenoa mietin, että miksi musta tuntuu, ettei miehet anna samalla tavalla kaikkeansa mun vuoksi, niinku mä teen heidän vuoksi. Tai siis mä voisin vaikka antaa oman henkeni tämän rakastettuni vuoksi.. :)
2108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kannattelet haavetta, toivetta suhteestanne väkisin. Et anna tunteen kuolla, vaikkakin tunne ehkä voi olla yksipuolinen. Et anna tunteesi kuolla. jotenkin vain tuntuu olevan este teidän suhteellenne.
Olet varmaan tällainen uhrautuvainen ihminen. Nyt uhraat omaa rakkauttasi hänelle. Toivoen vastarakkutta. Petyt kun et sitä saa samalla mitalla. Aito rakkaus ei odota mitään vastalahjaksi, sellainen rakkaus joka toivoo,mittailee määriä jne. on enemmän riippuvuutta toisesta. Olet ehkä jotenkin riippuvainen toisen ihmisen hyväksynnästä. Ole itsenäisempi ja rakasta enemmän itseäsi, riippumatta toisen rakkaudesta sinuun:)

Äänestä
  • Voihan tuo osaksi olla totta, kai minä jossain määrin olen hänestä riippuvainen, sillä hänellä on osa minusta, ikuisesti omana. Henkisellä tasolla riippuvainen. En kuitenkaan ahdistele häntä/muutenkaan käyttäydy epänormaalisti :)

    Eivät tunteeni niin vain kuole, vaikka antaisinkin. Se, että elättelen ehkä turhia toiveita hänestä johtuu ihan siitä, että hän on suoraan sanonut, että haluaa olla minun kanssani tulevaisuudessa. :) On kertonut välittävänsä, mutta hänen elämänsä on vain sellaisessa tilanteessa, ettei kykene ihan vielä seurustelemaan..

    Kiitos nyt kuitenkin analysoinnistasi, sillä pitihän se jossain määrin paikkaansa :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Unienkeli kirjoitti:

Näin kahta unta viime yönä.. Tosesta(ensimmäisestä) en muista tarkasti juurikaan mitään muuta, kun että sen lopputulos oli sama kun siinä unessa, jonka muistan(jälkimmäinen uni)..

Eli olin ihastukseni, tai voisi puhua rakastetusta(emme ole yhdessä tms. mutta rakastan häntä) kanssa yhdessä jossain kävelyllä tai vastaavassa. Yhtäkkiä meitä vastaan tuli jyrkkä kallio/pieni vuori, jonka meidän piti ylittää. Ihastukseni meni edeltä ja kiipesi kalliota ylös.. Kuitenkin hänen jalkansa lipesi ja hän tipahti alas. seisoin hänen alapuolellaan, mutta sain hänet syliini kun hän tippui eikä hänelle siis käynyt loppujen lopuksi pahasti..

Myös ensimmäisessä unessa pelastin ihastukseni varmalta kuolemalta..

Mitä tämä tarkoittaa? Johtuukohan se osaksi siitä, että ennen nukkumaanmenoa mietin, että miksi musta tuntuu, ettei miehet anna samalla tavalla kaikkeansa mun vuoksi, niinku mä teen heidän vuoksi. Tai siis mä voisin vaikka antaa oman henkeni tämän rakastettuni vuoksi.. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu