Joidenkin asiantuntijoiden mukaan koronavirus tulee olemaan tulevaisuudessakin läsnä rokotteesta huolimatta aivan kuten influenssaviruksetkin ja koronaan tullaan kuolemaan aivan kuten influenssaankin.
Lohtuna olkoon kuitenkin se, että jos kuolee koronaan, ei kuole influenssaan ja jos kuolee influenssaan, ei kuole koronaan. Samoille ihmisillehän nuo ovat vaaraksi.
Eri maissa erilaisia kuolinsyitä. Vertailussa Suomi ja Ruotsi.
Jos verrataan esimerkiksi Suomen ja Ruotsin eri kuolinsyiden yleisyyttä, nähdään, että Suomessa kuollaan enemmän alkoholiin kuin Ruotsissa ja Ruotsissa kuollaan enemmän influenssaan kuin Suomessa.
Suomessa alkoholi on 13. yleisin kuolinsyy ja influenssa 32. yleisin. Ruotsissa alkoholi on 33. yleisin ja influenssa 10. yleisin kuolinsyy.
On ihan järkeenkäypää pitkällä tähtäimellä, että jos maassa kuollaan enemmän jostain yhdestä syystä, niin silloin siellä kuollaan vähemmän jostain toisesta syystä. Jokainenhan kuolee lopulta joka tapauksessa eikä kukaan enempää kuin yhden kerran.
Esimerkiksi kaudella 2018 Ruotsissa kuoli influenssaan noin 9 kertaa niin paljon ihmisiä kuin Suomessa (2 701 vs. 303), vaikka väkiluku on vain noin kaksinkertainen. Tietääkseni kummassakaan maassa ei ollut käytössä dramaattisia poikkeustoimenpiteitä influenssan rajoittamiseksi.
Samalla kaudella 2018 alkoholiin kuoli Ruotsissa 357 ja Suomessa 578 ihmistä. Jos joku ihmettelee, että kuolinlukujen summat eivät ole samassa suhteessa kuin väkiluvut, niin muistutetaan, että muitakin kuolinsyitä on ja että tässä on vain yhden vuoden numerot (uusimmat saatavilla olevat WHO:n numerot).
https://www.worldlifeexpectancy.com/finland-influenza-pneumonia
https://www.worldlifeexpectancy.com/sweden-influenza-pneumonia
Ennustin jo maaliskuussa aivan oikein, että koronakuolemat Afrikassa jäävät huomattavasti vähäisemmiksi kuin mitä mediassa peloteltiin
Yllä esitettyjen maalaisjärkeen perustuvien periaatteiden pohjalta minun oli helppo ennustaa jo maaliskuussa, että Afrikassa koronavirus tulee tappamaan selvästi vähemmän kuin mitä mediassa yritettiin pelotella. Kun terveydenhuoltojärjestelmät ovat heikkoja, niin ihmiset eivät elä vanhoiksi ja raihnaisiksi ja juuri siksi koronaviruksella on niin vähän tapettavaa Afrikassa.
Mielenkiintoista tässä tapauksessa oli se, että medioissa esitettiin pelottelun perusteeksi juuri se tekijä, joka tosiasiassa osoitti pelottelun aiheettomaksi (eli terveydenhoitojärjestelmien heikko taso).
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jannekejo/koronauhrien-maara-afrikassa-saattaa-jaada-huomattavasti-odotettua-pienemmaksi/
Tästä Johns Hopkinsin lukuihin perustuvasta karttakaaviosta voi helposti nähdä, että ennustin oikein:
https://datawrapper.dwcdn.net/RQJvk/6/
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jannekejo/onko-parempi-kuolla-influenssaan-kuin-koronaan-vai-onko-kaikkein-parasta-ryypata-itsensa-hengilta/
Onko parempi kuolla influenssaan kuin koronaan? Vai onko kaikkein parasta ryypätä itsensä hengiltä?
Anonyymi
1
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Rättinaamoista päätellen ryypätä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä612079Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1661708Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701418Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2431389Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2371337Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421195- 811166
- 1281155
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3511109Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3261100