psykoterapiapäätös

Kuinka Kela tekee psykoterapiapäätöksiä? Hoitava lääkäri piti eritäin tärkeänä, että nuori yliopisto-opiskelija pääsee Kelan korvaamaan psykoterapiahoitoon. Tearpiaa haettiin 18 kuukaudeksi. Kelan päätöksen mukaan psykoterapiaan ei pääse koska henkilö on liian huonokuntoinen. Sairaalaolosta on noin 4 kuukautta ja henkilö on saanut vastata itse omasta terveydestään. Kelan toisessa päätöksessä sairaseläkettä myönnettiin samaan aikaan 2 kk, jonka jälkeen henkilö olisi terve, ellei toimita uutta lääkärintodistusta sairaudestaan. Samalla hän on kuitenkin puolitoista vuotta liian sairas voidakseen saada psykoterapiahoitoa. Kelan päätökseen ei ole valitusoikeutta.

Samalla on kehotettu hakemaan yksityistä tai kunnan korvaamaa samaa psykoterapiaa, joka sopii hyvin hoito-ohjelmaan. Henkilö on käynyt yksityisesti joitain kertoja psykoterpeutilla (jolle tehtiin Kelahakemus) ja näkemys terapian onnistumisesta on hyvin suuri, sitä suurempi mitä nopeimmin se pääsisi täysipainoisesti käyntiin. Sairaala-aikana hoitava lääkäri korosti myös sitä, miten tärkeätä olisi hoidon kannalta päästä psykoterapiaan välitömästi kotiutuksen jälkeen.
Lääkäreiden lausunnot ovat tietosuojan mukaan salaisia, mitään tarkkaa taudinmääritystä ei ole tehty.

Asiasisältö on lyhyesti tämä, ilmaisu on jonkin verran epätarkka.

Tarina on tosi.
Ei tarvita Kelan juristin vastausta.
Kuinka saadaan terapiahoito käyntiin?
4411
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kelahan myöntää psykoterapiaa ja kuntoutusta eduskunnan sille vuosittain myöntämien määrärahojen puitteissa. Tietty prosentti niin psyyke- kuin vaikkapa selkäpotilaidenkin kuntoutushakemuksista hylätään automaattisesti, jotta budjetti ei ylittyisi. Kelan asiantuntijalääkärit väärentelevät saadakseen palkkaa sairaan henkilön "liian terveeksi" ja hyvävoimaisen "liian sairaaksi". Suomalainen lääkäri on siis valmis vaikka minkälaiseen kikkailuun, jos siitä saa palkkaa. Paljon rehellisempää olisi myöntää, että rahaa ei ole ja että päätöksissä noudatetaan siksi perustuslain ja lääkärin etiikan vastaista sosiaalista harkintaa.

Kelan ja vakuutusyhtiöiden asiantuntijalääkärit kirjoittavat rahasta vaikka millaisen päätöksen.

Äänestä

Kyse on täysin palkkarahasta ja verorahojen jakamisesta lääkäreille. Voisimme toki vaatia verorahoille järkiperäsempääkin vastinetta jota kehitysvammaisuuden tasoa hipovan psykiatrin "terapiat", mutta olemme vain jumittuneet jälleen eläköityvän velttokullikansan kiristys, uhkailu ja lahjonta politiikkaan.

Äänestä

henkinen kunto on yleensä vielä sitä luokkaa että KELAn kokoista byrokratiaa vastaan taisteleminen on ylivoimaista.

Äänestä
  • Vastaus on yksinkertainen. Koska olet ollut sairaalassa, etkä ole enää työelämässä etkä opiskelemassa, he eivät kustanna terapiaa.
    He maksavat ainoastaan terapian niille jotka ovat vielä jotenkin töissä/opiskeluissa. Ehdoton kielto niille jotka ovat olleet laitoshoidossa. Saman vastauksen sain minä.
    Muuten sinulla on täysi oikeus saada tietää mitä papereissa luki. Vaadi se kelalta. Mutta se ei kyllä hyödytä mitään. Etsi terapialle muu rahoittaja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei valitusoikeutta kirjoitti:

Kuinka Kela tekee psykoterapiapäätöksiä? Hoitava lääkäri piti eritäin tärkeänä, että nuori yliopisto-opiskelija pääsee Kelan korvaamaan psykoterapiahoitoon. Tearpiaa haettiin 18 kuukaudeksi. Kelan päätöksen mukaan psykoterapiaan ei pääse koska henkilö on liian huonokuntoinen. Sairaalaolosta on noin 4 kuukautta ja henkilö on saanut vastata itse omasta terveydestään. Kelan toisessa päätöksessä sairaseläkettä myönnettiin samaan aikaan 2 kk, jonka jälkeen henkilö olisi terve, ellei toimita uutta lääkärintodistusta sairaudestaan. Samalla hän on kuitenkin puolitoista vuotta liian sairas voidakseen saada psykoterapiahoitoa. Kelan päätökseen ei ole valitusoikeutta.

Samalla on kehotettu hakemaan yksityistä tai kunnan korvaamaa samaa psykoterapiaa, joka sopii hyvin hoito-ohjelmaan. Henkilö on käynyt yksityisesti joitain kertoja psykoterpeutilla (jolle tehtiin Kelahakemus) ja näkemys terapian onnistumisesta on hyvin suuri, sitä suurempi mitä nopeimmin se pääsisi täysipainoisesti käyntiin. Sairaala-aikana hoitava lääkäri korosti myös sitä, miten tärkeätä olisi hoidon kannalta päästä psykoterapiaan välitömästi kotiutuksen jälkeen.
Lääkäreiden lausunnot ovat tietosuojan mukaan salaisia, mitään tarkkaa taudinmääritystä ei ole tehty.

Asiasisältö on lyhyesti tämä, ilmaisu on jonkin verran epätarkka.

Tarina on tosi.
Ei tarvita Kelan juristin vastausta.
Kuinka saadaan terapiahoito käyntiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu