Luolalan paloaseman

paloauton kuskille tiedoksi, kun käytte porukalla päiväajelulla, ja lidlissä ostoksilla. Kaksi ukkoa menee kauppaan muut kymmenen ukkoa odottaa lämpimässä autossa noin 15-20min. Tieliikennelaki kieltää auton TURHAN joutukäynnin. Pidät auton kokoajan käynnissä lainvastaisesti. Esimerkiksi jos käytät työpäivän aikana autoa turhaan 30min kuluttaa se dieseliä vuodessa 390 litraa. Laissa on määritelty minuuttimäärät joutokäynnille, joten turha saastuttaminen ei tunnu kovin järkevältä.
13109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Palokunta on yleensä asiallista porukkaa, mutta kerran käy Lidlissä niin voipi olla että se asiallisuus häviää välittömästi.

Äänestä

Saman olen itsekkin huomannut, tosin koskee muitakin. Korona-aikana jos vaan toinen käy kaupassa niin auto on käynnissä koko kauppareissun ajan. Kerran huomautin asiasta niin bemarikuskilta tuli pelkkää veetä, kuten arvata saattoi.

Äänestä
  • Sivistymätön onttopää latelee veetä. Tyhmä ei sammuta autoaan kauppareissun ajaksi. Ei sinne autoon kylmä tule talvellakaan, vaikka viisitoista minuuttia olisi sammuksissa.

    Ite kerran latelin huomauttajalle, niin olikin autoon ilmestynyt naarmuja. Jollakin terävällä naarmutettu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sivistymätön onttopää latelee veetä. Tyhmä ei sammuta autoaan kauppareissun ajaksi. Ei sinne autoon kylmä tule talvellakaan, vaikka viisitoista minuuttia olisi sammuksissa.

    Ite kerran latelin huomauttajalle, niin olikin autoon ilmestynyt naarmuja. Jollakin terävällä naarmutettu.

    Tarkoitatko Naantalin naarmuttajat, joiksi heitä kutsutaan. Kaksi vanhempaa naista.

    Äänestä

palokuski ei sammuta autoa, eikä myöskään taksikuski. Saastuttamisen kingit.

Äänestä

Suosittelen hyväkuntoisille palopojille hyppynarulämmitystä, niin saisivat lidlin parkkipaikalla olijat seurata reipasta naruhyppelyä, ja kuntokin kasvaisi. Saa käyttää.

Äänestä

Jos tulee kesken kauppareissun palohälytys autoon, niin yks jää joukosta kauppaan ostoksille. Jos olen oikein ymmärtänyt niin kiire on aina kiiretilanne ja sillon ei ole aikaa odotella tunareita.

Äänestä
  • joo kyllä ja tunarit saa syädä possumunkkeja siinä sitten kun kerran jättivät

    Äänestä

Kauppareissun ajaksi auto sammutetaan,jopa naantalilaistenkin luulisi sen ymmärtävän.

Äänestä

Naantalilaisiltakaan ei pidä sentään liikaa vaatia.

Äänestä
  • "Naantalilaisiltakaan ei pidä sentään liikaa vaatia."

    On kuitenkin yksi asia, mikä naantalilaisilta (autoilijoilta) onnistuu paremmin kuin missään muualla Suomessa. Se on joustava vetoketjuperiaatteen noudattaminen ja se toteutuu paloaseman rampilta E18 tielle tultaessa. Päätien porukka antaa tilaa rampilta tulioille todella hienosti!

    Äänestä

Tänään klo 12,00 palopojat jälleen päiväajelulla. Sama kaava jatkuu kaksi ukkoa lidliin, ja kuski jäi tietysti saastuttamaan ilmastoa tosin olihan ulkona vain aste LÄMMINTÄ.

Äänestä

kyllä naantalilainen tietää. kysykää vaa ihan mitä niin vastataan ihan mitä vaa. vaikka poliisit vielä ja lentäjät sun muut kysykää jos tarviitte neovoja ja apua hommissa. niih taas

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

paloauton kuskille tiedoksi, kun käytte porukalla päiväajelulla, ja lidlissä ostoksilla. Kaksi ukkoa menee kauppaan muut kymmenen ukkoa odottaa lämpimässä autossa noin 15-20min. Tieliikennelaki kieltää auton TURHAN joutukäynnin. Pidät auton kokoajan käynnissä lainvastaisesti. Esimerkiksi jos käytät työpäivän aikana autoa turhaan 30min kuluttaa se dieseliä vuodessa 390 litraa. Laissa on määritelty minuuttimäärät joutokäynnille, joten turha saastuttaminen ei tunnu kovin järkevältä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu