Se onkin vallan merkillinen tämä spessu ilmennyt olevan, kun niitä ei ole myönnetty suomessa yhtään koronatilanteen ollessa tänä päivänä täysin riistäytynyt käsistä.
Pääkaupunkiseutua voi pian verrata viiruksen alkulähteille, mutta spessuhan on puheenaihe.
Spessumatkailija ilman spessuviisumia, tai sitten erityisspessulla joka myönnetty valtakunnallisen rakennusliikkeen osaomistajalle työpäällikölle on kuitenkin kaistaleella valokuvauttanut itsensä spessuaurinkolasit päässään jopa lomaheilansa ja päivän lehden kanssa.
Spessumatkailija kuitenkin aivan spessusti kadonnut, liekö joutunut takaisin karanteeniin Kuopiossa.
Kaikki Marttakerholaiset ovat aivan kippurassa kateudesta ja katkeruudesta yhden jäsenensä spessuhankinnasta kun muut eivät ole saaneet spessua.
SPESSU tämä erikoisviisumi.
5
57
Vastaukset
Näemmä Neiti Neitimäisen Nollan sihteereineen viikonlopun puheenaiheeksi on kiteytynyt arvostelut että vain ja ainostaan Junttilan ykköslentoyhtiö ja sen reitit on ainoa oikea, tietysti maustettuna mitä numeromies on ja mitä numeromies ei ole.
Tältä palstalta ei ole helpolla löydettävissä keskustelusarjaa ilman Kilhataneen alituista kateutta ja katkeruutta Hua Hinin suuntaan mitä ihmeellisimmin lääketieteellisin ja historiallisin jauhannoin.
Jokainen luonnollisesti valitsee omat tapansa ja aikataulunsa omiin matkailuihin, eikä kaikille ole niin pirun tärkeää istua bisneksessä.
Aikakin muutaman tunnin tarkkuudella jopa minuuteissa on juntille tärkeä, mutta ei enään kun istuu taksissa ruuhkassa tai jonkun hiacebussin takapenkillä.
Miljonääriryhmä Neiti Nolla se ajeli autolla haavekodistaan haavematkalle tänne Chiang Maihin ja takaisn käyttäen matkoihin 20 % koko tripistään.
Meidän perhe ei ole pitkään aikaan käyttänyt finskin palveluja eikä käytä ja voisipa monen mielipide muuttua ensimmäisen Thaiyhtiön lennon koettuaan.
Mutta mikä tärkeintä kilahtaneelle, kirjoita nyt taasen paljon tuota mitä olet tuhat kertaa jo aiemminkin oireillut, niin viikonloppusi on pelastettu.
Terveiset 44 Spessulle.- Anonyymi
On kyllä erikoinen tuo unirytmisi kun heräilet keskellä yötä tekemään näitä järjettömiä aloituksia ja sitten vastailet itse itsellesi niihin keskellä päivää ihmetellen omia kirjoituksiasi kommentoiden.. Humalat ja maltaat menee sekaisin pahan kerran hesan kuksamiehellä.
Tulihan se sieltä, no nyt voit ihmetellä unirytmiä, hienoa.
Ei kommenttini ollut vastaus aloitukseen, mutta jos niin koet, niin sun asiasi.
Kuksa kirjoitetaan isolla K:lla, muista.
Etkö lainkaan ole huolissasi että Spessu 44 on jäänyt jumiin läppärisi näppäinten alle, vai onko hän hukkunut Neiti Nolla haaveuima-altaaseen?
No jatkappa tästä, katsotaan anti.- Anonyymi
Tärähtänyt palstalla taas.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tärähtänyt palstalla taas.
Milloinka ei olisi..? Katso kellonaikoja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata892618Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f2031658- 1161590
Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!
Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois411461Olen miettinyt pitkään miksi hän ei uskalla
Hän kyllä yrittää tiedän sen ja olen yrittänyt olla helposti lähestyttävä ystävällinen lempeä jne. mutta silti hän yhä v641212Juhannusterveiset kaivatulle
Onko teillä yhteisiä juhannuksia vietettynä ja millaista juhannusta viettäisit kaivattusi kanssa juhannuksena 2025? 🌻75995- 56969
- 45857
- 63849
- 61835