Poika 5v. oppi puhumaan 2-vuotiaana. 3v. puheterapeutille, koska kirjainpuutoksia oli aika paljon. Vieläkin puuttuu k,l ja r-kirjain. Diagnoosi: dyspraksia (tosin puheterapeutin, tutkimuksissa ei olla käyty).
Nyt 5-vuotisneuvolassa todettiin puutteita ns. keskiviivan ylittämisessä ja hienomotoriikassa; neliön ym. piirtämisessä haparointia. Tunnistettavia hahmoja oppi piirtämään vasta tänä keväänä.
Poika muuten hyvin sosiaalinen ja liikunnallinen; osaa uida, luistelee ja hiihtää, ajoi pyörällä ilman apupyöriä jo alle 4v. Neuvolassa sanottiin ettei syytä huoleen, koska motoriikka muuten hyvä, seurataan tilannetta. Puheterapeutti on lomalla joten en voi kysyä sieltäkään.
Paljonko pitäis
1
769
Vastaukset 1
- Mamma
Meillä oppi lapset puhumaan hyvin, mutta r on edelleen vähän kurkussa (nyt 9-vuotiailla),
mutta piirtämisessä oli meilläkin heikkoa, ja musta tuntui että koko lasta arvioidaan pelkän piirtämisen perusteella. Meillä kun lapset on aina olleet kovin vilkkaita ja liikunnallisia, niin eivät ole ehtineet istua piirtämässä.
Eli siis oli (ja tytöllä on vähän vieläkin) niitä hienomotoriikan ongelmia (esim. 3 tulee vieläkin väärinpäin). Meillä myös pyöräily, luistelu yms. sujui aina hienosti. Kouluun mennessä luulen että poikanne pärjää jo aika kivasti. Meillä kyllä tyttö on pienluokalla, tuli
hiukan oppimisvaikeuksia, mutta on edistynyt tosi hyvin. Luultavasti jatkatte puheterapeutilla ja sitten pääsette ehkä toimintaterapiaan, joka on todella avuksi. Me emme ole päässeet sinne, mutta naapurin pojat ovat ja edistyvät hyvin.
En usko että teillä on aihetta ainakaan vielä huoleen. Lapset edistyvät "sykleissä" ja aikaa on vielä paljon. Satujen runsas lukeminen/ kuunteleminen (vaikka satukaseteilta) voisi auttaa..?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???411947Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101345- 1051098
- 102928
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88914- 66781
- 33672
Kuka om uusi kylän mies?
Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku13558Olinko yhden viestin arvoinen?
Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.76544- 78511