Ei ennää evankeljumia rikosten peitteeksi

Anonyymi

Liikkeen vallankäytön tapa on muutoksessa ja maallinen laki alkaa tavoittaa tekijät myös yhteisessä rakkaudessa. Äänekosken suviseurojen pahoinpitely ja Tampereen rauhanyhdistyksen seksuaalinen ahdistelu tästä viimeisimpinä julkisina esimerkkeinä. Etsivä löytää linkit.
Enää ei liikkeessä tehtyjä rikoksia automaattisesti hoideta evankeljumilla ja vaienneta uhria yksin häpeäänsä.
Herätysliikkeen tervehtyminen vähentäisi kärsimystä yhteiskunnassa. Suunta on ihmistä kohti, hyvähyvä!


Vuokko Ilolan arvio Kaikki synnit-sarjan toisesta kaudesta:

"Kuvaukset poliisilaitokselta murhatutkinnan aikana osuivat ja upposivat minulle aika hyvin, sillä niitä tilanteita olen kuullut kerrottavan ihan lapsuuden kodissani, olihan isäni ammatiltaan poliisi. Siitä siis tiedän ihan kokemuksellisesti, että ristiriitoja niissä piireissä on ilmennyt työkavereiden kesken. Oman uskonyhteisön suhteen kotiin päin vetäminen, oman pesän likaamattomuus ja suoranaisesti rikosilmoitusten tekemättä jättäminen, kun kyseessä on ollut kallis kanssamatkaaja, ovat kyllä itselleni tuttuja ilmiöitä vanhoillislestadiolaisuuden ajoiltani."

https://www.vartija-lehti.fi/kaikki-synnit-kosketti-taas/

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      joo on se kauhean vaikeaa se taivaaseen meneminen.

      • Anonyymi

        vähän on kuin karhu nousisisi takapuoli edellä petäjään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1066
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1017
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      581
      1008
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      910
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      764
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      690
    Aihe