Puhe toimittajien kurinpalautuksesta ihmetyttää

Ensin politiikot ovat rajoittamassa sananvapautta, ja jos se sopii heidän omiin tarkoitusperiinsä , he kannustavat sananvapautta.

Tänä vuonna perusvaliokunnan käsittelyssä ja eduskunnan käsittelyssä on ollut vahva politiikan maku jokaisen puolueen taholta.

Haaviston että Mäenpään tapaukset olisi pitänyt käsitellä ulkopuolisten puolueettomien ylempien oikeustuomarien asiantuntemuksella,

Haaviston ja Mäenpään päätöslausumat olisivat olleet aivan toisenlaiset, esim. Mäenpää olisi rikosoikeudellisen päätöksen ja Haaviston tapaus toisenlaisen.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kirjoitappas uudelleen.
Ajatuksesi puuttuu.

H.

Äänestä

Valiokunta vuoti kuin "Titanic", luki lehdessä. En ole tosin nähnyt kuin
Alanko-Kahiluodon yhden asian vuodon.
Olisiko lehdistön pitänyt peitellä vuoto ? Ja kenen mielestä ?
Vihreitten ja kaikkien poliitikkojen ?
Miksi kurinpalautusajatus tuli juuri nyt ja kenen taholta se tuli tarkkaan ottaen ?

Äänestä

Ei ihan heti mieleen niin voimakasta median painostusta kuin mitä Sipilä
kohdisti YLE:n toimittajaan soitellen tai sähköpostitellen iltayöllä,
kun kimpaantui kun hänen sukulaistensa suosiminen tuli julki,
minkä hän kiisti, "ei tiedä serkkujensa asioista", vaikka pääministerinä
Intiassa vieraillesaan hänen kerrottiin edesauttaneen sopimuksen solmimisessa.
(serkkujensa bisnes)

Äänestä

Suomessa toimittajien painostuksella ei ole tehoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ensin politiikot ovat rajoittamassa sananvapautta, ja jos se sopii heidän omiin tarkoitusperiinsä , he kannustavat sananvapautta.

Tänä vuonna perusvaliokunnan käsittelyssä ja eduskunnan käsittelyssä on ollut vahva politiikan maku jokaisen puolueen taholta.

Haaviston että Mäenpään tapaukset olisi pitänyt käsitellä ulkopuolisten puolueettomien ylempien oikeustuomarien asiantuntemuksella,

Haaviston ja Mäenpään päätöslausumat olisivat olleet aivan toisenlaiset, esim. Mäenpää olisi rikosoikeudellisen päätöksen ja Haaviston tapaus toisenlaisen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu