Mutta, mutta kun olisimme tienneet

Anonyymi

Sanotaan, että ei saa syyllistää, mutta pakko ottaa kantaa.
Salailu koronan tartuntapaikasta ja siellä juhlineesta väestä, oli viimeinen niitti tämän taudin leviämiselle.

Jos/ kun olisi heti tuotu julki altistus/ tartunta ja paikka sekä ketkä juhlia järjestäneet
olisimme säästyneet paljolta.

Olisimme tietäneet varautua kontakteihin, kaikki tuntevat sen porukan, joka juhlia järjesti, sen verran pieni kunta, että jokainen tuntee toisensa, olisimme säästyneet mahdollisesti tältä tuholta.
Ne, jotka tietämättään ovat olleet tartuntaketjussa kantavat tuskaa loppuelämän
Porukat ehtivät kiertää ja kulkea levittämässä tautia, - työyhteisöt, koulut, päiväkoti, perheet ym, kaikki saivat osansa tästä.
Surullista koko kotikunnalleni

24

1464

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Karviassa nyt on muutenkin sellainen salailukulttuuri päällä, että se heijastuu kaikkeen. Kyllä tuo kunnan toimintakin on sellaista, ettei päivänvaloa kestä, lehdessä valkopestään, mutta pinnan alla kuohuu. Kysymys on siis ns. "irtisanoutumis" asiasta ja seuraavia savustetaan jo.

      • Anonyymi

        Näin juuri, päivä paistaa salailuista ja kunnan sisällä olevasta hierarkiasta.
        Irtisanomisia kunnan taholta ei edes tajuta, luuloina vain normisti tapahtuvaa toimintaa.

        Hankkikaa kuntaan sen verran iso peili, että mahdutte kaikki näköyhteydellä katsoon sitä yhtäaikaa.
        Varmasti sietä löytyy katsekontaktina se henkilö jota juuri ollaan työntämssä sivuun.
        Eikö näin olekin?
        AVI isoilla kirjaimilla olisi pitänyt käydä paikalla jo vuosi, vuosia sitten ym.
        Paperit ei kerro mitään, paikalla silloin kaikki osapuolet, mikä on AVIn edellisen käynnin tarkoitus, kun kaikki hyvin,, kait?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin juuri, päivä paistaa salailuista ja kunnan sisällä olevasta hierarkiasta.
        Irtisanomisia kunnan taholta ei edes tajuta, luuloina vain normisti tapahtuvaa toimintaa.

        Hankkikaa kuntaan sen verran iso peili, että mahdutte kaikki näköyhteydellä katsoon sitä yhtäaikaa.
        Varmasti sietä löytyy katsekontaktina se henkilö jota juuri ollaan työntämssä sivuun.
        Eikö näin olekin?
        AVI isoilla kirjaimilla olisi pitänyt käydä paikalla jo vuosi, vuosia sitten ym.
        Paperit ei kerro mitään, paikalla silloin kaikki osapuolet, mikä on AVIn edellisen käynnin tarkoitus, kun kaikki hyvin,, kait?

        Tämä asia vaatii suurempaa avaamista. Nyt ei pääse mukaan mitä halutaan ja miksi kertoa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin juuri, päivä paistaa salailuista ja kunnan sisällä olevasta hierarkiasta.
        Irtisanomisia kunnan taholta ei edes tajuta, luuloina vain normisti tapahtuvaa toimintaa.

        Hankkikaa kuntaan sen verran iso peili, että mahdutte kaikki näköyhteydellä katsoon sitä yhtäaikaa.
        Varmasti sietä löytyy katsekontaktina se henkilö jota juuri ollaan työntämssä sivuun.
        Eikö näin olekin?
        AVI isoilla kirjaimilla olisi pitänyt käydä paikalla jo vuosi, vuosia sitten ym.
        Paperit ei kerro mitään, paikalla silloin kaikki osapuolet, mikä on AVIn edellisen käynnin tarkoitus, kun kaikki hyvin,, kait?

        Jos kerran asiasta jotain tiät nii lyö faktat tiskiin.nimet pöydälle nii aljaa tapahtua ,muuten salaimu jatkuu ja kirjottemut tää jota kukaa ei lue muuta vahingos


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos kerran asiasta jotain tiät nii lyö faktat tiskiin.nimet pöydälle nii aljaa tapahtua ,muuten salaimu jatkuu ja kirjottemut tää jota kukaa ei lue muuta vahingos

        Totta.
        Kaikki nyt vain kerralla tähän esille, niin "salailu" loppuu.
        Kyllä kuntalaisille, veronmaksajina, on oikeus tietää.


    • Anonyymi

      Kyllä tässä on tilanne joka aiheuttaa hämmennystä koska juhlia viettänyt ryhmä pitää itseään muita parempina kansalaisina mutta eivät kuitenkaan ottaneet vastuuta tapahtuneesta ja salailun ja viivyttelyn johdosta on aivan turhaa joutunut tartunnan saaneita syyttä ja tietämättömyyttä sairaalahoitoon. Vakava juttu ja mitä vielä tulossa. Nyt kun olisi pitänyt toimia heti ja oikeasti auttaa ystäviä ja muita kyläläisiä vetäydyttiin kuoreen ja olitiin hiljaa. Toivottavasti nämä Herrat kohdatessaan jokaisen joka on joutunut kärsimään miettivät mitenkä voivat ikinä enää kokoontua mihinkään pitämään salaseurojaan. Hävetköön

    • Anonyymi

      Itsekin tautiin sairastuneena ja jo parantuneena, ihan toisen tartuntaketjun kautta
      kommentoisin asiaa.
      Tauti on siinä mielessä ikävä että tartunnan saanut altistaa usein jo muita paripäivää ennen kun oireet alkavat tai on saanut tiedon altistumisesta. Testituloksenkin saaminen kestää usein muutamia päiviä ennen kun viranomaiset alkaa selvittää mahdollisia tartuntaketjuja ja määräämään heille karanteeneja!
      Itse ilmoitin muille mahdollisesti altistamilleni henkilöille heti, saatuani ilmoituksen altistumisestani ja koko lähipiirinikin jäi omaehtoiseen karanteeniin välittömästi. Uskon että näin toimii suurin osa ihmisistä!
      Lähipiiri viranomaisten ohjeiden mukaan saa liikkua ihan vapaasti jos ei ole oireita tai kunnes testitulos on saatu ja vasta sen ollessa positiivinen asetetaan lähipiirikin karanteeniin joka tuntuu aika uskomattomalle!
      Ihan näihin hetkiin saakka paikkakunnalla on eri yhteisöt ja tupaillat kokoontuneet
      lähes normaalisti ja ihmiset kulkeneet ilman maskeja, joten oli vain ajan kysymys että tauti puhkesi myös tänne!

      • Anonyymi

        Vaikka sinulla olisi vain lieviä oireita, jää kotiin ja varaa aika koronavirustestiin, sillä myös oireeton ja lieväoireinen voi tartuttaa tautia. Jos sinulla on oireita, älä mene töihin, kouluun tai harrastuksiin äläkä tapaa ystäviäsi tai sukulaisiasi.

        Näin lukee Posan sivuilla. Edellä kirjoitettu tieto on ristiriidassa tämän kanssa. Ja maskeja pidetään hyvin sekä ihmisiä liikkuu vähän. Olisi ajan kysymys jos toimitaan oikein että tautia ei tulisi ollenkaan tai tartuntoja olisi alle 10


    • Anonyymi

      Juuri näin! Jos on oireita, osa sairastaa taudin täysin oireitta!

      • Anonyymi

        Kuulemma leviää erityisen tehokkaasti tehdasympäristössä, jossa on ilmassa muutenkin epäpuhtauksia esim. puupölyä.


    • Anonyymi

      Huushollissa voi olla altistuneita ja oireettomia, oireettoman pitää huolehtia että pysyy kotona, sepä vasta tartuttajana kulkee, sanotaan mitä sanotaan, odotelkoon oireitten tuloa jos niin, karanteeniin kuten koko väki ja pysytään kotona

      • Anonyymi

        Jotku joutuu jopa vielä käymään töissä.
        Valitettavasti kaikki työnantajat eivät hyväksy varoiksi 10 päivän lomaa,
        vaikka perheessä olisi altistuminen vaan vaatii asianosaiselta itseään koskevan todistuksen karanteenista tai sairaslomatodistuksen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jotku joutuu jopa vielä käymään töissä.
        Valitettavasti kaikki työnantajat eivät hyväksy varoiksi 10 päivän lomaa,
        vaikka perheessä olisi altistuminen vaan vaatii asianosaiselta itseään koskevan todistuksen karanteenista tai sairaslomatodistuksen.

        Sitten vaan työnantajan kanssa vaikka kahville ja pikkupalaveria pitämään lähikontaktilla koko karanteenin ajan joka päivä. Panokset kovenee vähä niinkuin meidän kylän ritareilla


    • Anonyymi

      Pr arvo täytyy huomioida.

      • Anonyymi

        Ja QR -arvo myöskin!


      • Anonyymi

        Juuri näin kyllä kaikki tietää kuka ja ketkä haluaa kunniaa


    • Anonyymi

      Onneksi tauti rauhoittunut ja väet alkaa toipua, mutta varmaan sairauden seuraukset jatkuu itsekullakin pitkään.
      Keväällä sairastuneet kärsivät kaikenlaisista vaivoista, joten kovin pikkutauti tämä ei ole.
      Ehkä saamme joulun tunteen josko vielä lumen maahan

      • Anonyymi

        Taas yks lisää. Ja kun oikein pölijästi joulu ja uusi vuosi eletään mikä onkaan lukema.
        Toivottavasti ei lisäänny, mutta... Osataanko olla?


    • Anonyymi

      Miksi et tiennyt?

      • Anonyymi

        Keinotekoinen aloitus, mitään ei olisi tehty toisin. ihmisiä sairastuu ja jopa kuolee, osa Koronaan, osa muuten vaan.......


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keinotekoinen aloitus, mitään ei olisi tehty toisin. ihmisiä sairastuu ja jopa kuolee, osa Koronaan, osa muuten vaan.......

        Onko tämä kommentti urhonperältä, muuten vaan säkillä valoa sisälle kannettu


    • Anonyymi

      Kolme kuollutta ja vaikenemisen ilmapiiri ei vain muutu. Toki vanhukset olisiivat saattaneet kuolla vaikka seuraavana päivänä muutenkin mutta vastuuttomuudesta johtuva lähtö oli kuitenkin ennenaikainen.

      • Anonyymi

        Hyvä kommentti. Toki on ennenkin vuosien varrella kaikenlaista tapahtunut mikä ei päivänvaloa kestä, tiedetään mutta ei puhuta. Näin se vaan menee tää karvias


    • Anonyymi

      Joko aloittaja on asettanut tämän koronaketjun syylliset pölkylle kivitettäviksi ? Nyt on ainakin ollut aikaa varautua ja silti ollaan tässä tilanteessa🙄

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3485
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1878
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1194
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      213
      886
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      816
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe