niin eli ketä?
hörhöt
ketäneon
3674
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Onko siis enää missään mitään järkeä: Ja mitä se järkevyys totuudenmukaisesti on ? Eli mihin perustuu, ja millä perusteella. Millä määritellään järkevä tai ei järkevä ? Ei taida ihan riittää kun sanotaan että musta vain tuntuu niin. Koska toisista taas voi tuntua toiselta, ja kolmannesta voi tuntua vielä eritavalla, ja niin edelleen, lukemattomasti eritavoilla. Eli musta vain tuntuu niin, olettamuksia riittää.
Ja nehän ne juuri aiheuttaa tämän sekasorron ja ristiriitaisuuden jossa maailma tänä päivänäkin vielä elää. Ja joka johtuu siitä ihmisen itsekkyydestä nähdä asiat ainoastaan ja vain omaksi, perheensä, muun yhteisönsä, tai firmansa parhaaksi näkökulmasta, on juuri sitä minusta tuntuu, eli silloin kunkin, vain oman edun mukaista, muista välittämättä. On juuri sitä minusta tuntuu järkeä, joka on jo silloin järjettömyyttä. Kokonaisuus, eli kaikki yhteiskunnan ja kansakunnan jäsenet ja muutkin kansakunnat huomioon otettaessa, ja itsekin kukin niihin lukeutuen.
Ei siis pitäisi tehdä niitä järjettömiä, sanoina ja tai tekoina vääriä valintoja ja ratkaisua, jotka tuottaa kärsimystä ja tuskaa muille ihmisille, ja tai, kansakunnille. Jotka siis kostautuu sillä samalla mitalla, ja ehkä suuremmallakin takaisin.
Tämmöinen on, Jumalaton (rakkaudeton) ihminen toistaan kohtaan. Kun joku lyö kämmenellä poskelle, niin lyödään nyrkillä tai muulla kättä pidemmällä heti takaisin ja kovemmin. Joka on siis rakkaudettomuutta jokaiselta joka niin tekee. Ja on samaa, sekä käytännön teoissa, että sanojen tasolla lyömisinä. Myös kaikkina henkisinä lyömisinä, jota ihminen voi tehdä monella eri tavalla. Joita myös käytetään todella paljon.
On järjetöntä jo hiljaa vain sellaisiin mukautuminenkin, sekin on jo osallisuutta kärsimysten tuottamisiin, ja ne kostautuu tavalla tai toisella, enemmin tai myöhemmin. Ja monesti hyvin kipeästi. Monille hengen menoksikin koituen, joko itselleen, perheelleen tai muulle yhteisölleen / koko kansakunnalle menetyksiksi.
Kaikki järkevyyteen, eli totuuden ja oikeudenmukaisuuteen (ei kenellekään mitään pahaa eikä väärää) perustuvat näkökulmat kun ilmenee Raamatun sanassa, Jeesuksen Kristuksen ja / apostolien opetuksissa. Eiköhän se niin ole että, kaikki se on järkevää joka ei tuota muille kärsimyksiä, ja se että on itse valmis kantamaan vastuuta muistakin, eli näkemään vaivaa pyyteettömästi toisen puolesta, vasta se on oikeaa, aitoa rakkautta.
Myös se, jos joku lyö sinua poskelle, et lyö takaisin vaan käännät toisenkin posken tarjolle. Nämä ovat todellisen rakkauden järkeviä / viisaita tekoja ja osoituksia. Ei kellekään mitään pahaa eikä vahinkoa tuottavaa, jota rakkaudettomuus (ei oikea todellinen rakkaus), aina tuottaa. Totuuden nimessä ja Hengessä näin, keskustelun aiheeksi asian tuoden, eli Kristuksen Jeesuksen.
katso peiliin niin tiedät vastauksen.
katsoin ei näkynyt kuin minä. nyt on sinun vuorosi katsoa peiliin, siellä on takuu varmasti yks hörhö.katso tarkasti ja paina mieleesi.